Sieluna maailmassa -blogi

Paljon puhutaan ihmisen henkisistä voimavaroista ja miten tärkeitä ne ovat henkisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa, käytännössä? Toisilla ihmisillä on valtavasti henkisiä voimavaroja ja henkistä kapasiteettia koko ajan käytössä, toiset taas eivät meinaa tavoittaa niitä millään, miksi?

Normaalisti psykologiselta kannalta ajateltuna henkisiä voimavaroja haetaan mielestä – mieltä ymmärtämällä, analysoimalla, kouluttamalla, vahvistamalla, ”psyykkaamalla” yms. Henkiset voimavarat eivät kuitenkaan sijaitse loogisessa, järkeilevässä mielessä, vaan ns. sielumielessä, sielutietoisuudessa, joka ei ole sidottu analyyttiseen ajatteluun, vaan paljon laajempaan kykyyn tiedostaa ja kuulla sisäistä ohjaavaa ääntä, jonka viisaus ei tule aivojen loogisesta älykkyydestä. Sielutietoisuus on intuition ja tunneälykkyyden, ns. sydämen äänen tavoittamista ja tiedostamista. Henkiset voimavarat alkavat tulla kunnolla saatavillemme vasta kun alamme oppia yhdistämään tietoista järkeä käyttävää mieltämme sielumieleen ja ylipäänsä tunnistamaan oman sielullisen olemuksemme.

Me nimenomaan kadotamme henkisen hyvinvointimme ja henkiset voimavaramme nojaamalla pelkästään järkeemme, kadotamme yhteyden sisäiseen viisauteemme – siihen osaan, joka vain TIETÄÄ, vaikkei voisi perustella, selittää tai todistaa todeksi. Tämä on yksi suurimmista tämän ajan ongelmien ja haasteiden syistä – näyttää, että ihmiset ovat kadottaneet maalaisjärkensä, järjen, jota voisi kutsua yhdeksi osaksi sielutietoisuutta. Vanhemmuudessaan, parisuhteissaan, terveydenhuollossa, ylipäänsä tavassaan elää elämäänsä. Moni meistä on kaikenlaisilla koulutuksilla, kirjaviisaudella ja opeilla kyllästetty, mutta jotain olennaista on jäänyt matkasta – yhteys omaan sieluun ja sydämeen.

Ilman tätä yhteyttä on mahdoton olla inhimillisessä ja ymmärtävässä vuorovaikutuksessa toisiimme ja luontoon,  selviytymis-, hoito- ja ratkaisukeinoiksi otetaan yritys hallita asioita – järjellä, mielellä, vallalla, kontrolloimalla, lääkitsemällä. Tai asettumalla inhimillisyyden, tarvitsevuuden ja ihmisyyteen kuuluvan heikkouden yläpuolelle. Vuorovaikutuksesta katoaa ihmisyys ja tasa-arvoisuus – on asiantuntijoita ja tietämättömiä, auktoriteetteja ja seuraajia, vallankäyttäjiä ja alistujia, vaikka todellisuudessa jokainen ihminen on ihmisyydessään täysin tasa-arvoinen toisen kanssa, sekä itse oman itsensä paras asiantuntija ja kykenevä tuettuna auttamaan itse itseään.

Masennus, uupumus, sisäinen tyhjyys, tarkoitetuksettomuus ulkoisesta hyvinvoinnista huolimatta, henkinen voimattomuus ja elämänhallinnan ongelmat – kaikki nykyihmisen vakavasti otettavia ongelmia, ovat seurausta siitä, ettemme tiedosta ja käytä kaikkia olemuspuoliamme tasapainoisesti.

Henkinen psykologia vie painopisteen ihmisyyden ymmärtämisessä ja tukemisessa nimenomaan persoonan ja mielen tasolta henkiselle puolelle, josta löytyvät kaikki ne voimavarat, ymmärrys, lempeys, myötätunto, voima ja rakkaus, joita tämän ajan ihminen tarvitsee vapautuakseen tämän ajan haasteista – riittämättömyydestä, eksyksissä olosta, tarkoituksettomuudesta, yksinäisyydestä, traumoista, voimattomuudesta oman itsensä ja elämänsä suhteen, riippuvuuksista, ahdistuksesta ja tunnemaailman tukkeutumisesta, sekä muusta oirehdinnasta, joita mielenterveysongelmiksikin kutsutaan.

Henkinen psykologia valottaa hyvin syvällisesti niitä tekijöitä, joista psyykkinen ja henkinen vastustuskykymme ja terveytemme muodostuu.  Henkisen identiteetin tunnistaminen, ymmärtäminen ja tietoinen käyttöönottaminen on se ydintekijä, jonka avulla voimme alkaa ottaa tietoisesti kantaa kaikkeen itsessämme ja elämässämme – luonteeseemme, rajoitteisiin, tunnetuskaan, voimavarojen vähyyteen ja toistuviin haasteisiin, joita elämässä koemme.

Henkisen psykologian perusteet kurssilla, joka alkaa 2.9,

käymme läpi kaikki ne avaintekijät, jotka auttavat meitä ymmärtämään itseämme pykofyysis-henkisenä kokonaisuutena. Se tarjoaa valtavasti näkökulmia, vastauksia ja työkaluja ihmiselle, joka haluaa olla oman elämänsä ja hyvinvointinsa aktiivinen ja vastuullinen myötävaikuttaja, sekä auttajille, jotka haluavat ohjata ja tukea asiakkaitaan henkisten voimavarojensa äärelle auttamaan itse itseään.

Suosittelen kurssia lämpimästi Sinulle, joka haluat keskittyä oikeasti olennaisiin asioihin psyykkisen ja henkisen tasapainon kannalta, sekä nähdä itsesi ja asiakkaasi täysin kykenevinä löytämään itsestään kaiken sen mitä tässä ajassa tarvitsemme voidaksemme hyvin ja ollaksemme konkreettisesti itse se muutos, jota maailmaamme niin kipeästi kaipaamme ❤

Ihminen, joka on joutunut kokemaan paljon rakkaudettomuutta elämässään
voi tulkita Rakkauden vältettäväksi vaaraksi sitä vihdoin kohdatessaan.
Rakkaudettomuus kaikessa kärsimyksessään
on muodostunut niin tutuksi ja turvalliseksi,
että Rakkaus voi tuntua
oudolle, vältettävälle, uhkaavalle ja vaaralliselle.

Ne, jotka edustavat rakkaudettomuutta
tuntuvat jopa luotettavammilta – joilta edes tietää mitä saa.

Rakastavan ihmisen kohtaaminen
pitkän rakkaudettomuuden jälkeen
voi saada mielen epäilemään
toisen motiiveja, aikeita ja koko todenperäisyyttä.
Ehkä tuo onkin se kaikista kieroin, eniten satuttavin.

Rakkaus on kuitenkin niin vahva,
että se haluaa valaista kaikki esteet tieltään, myös ne itse rakennetut.

Uskallatko Sinä katsoa sinne
minne tämä Valo osuu
vai suljetko silmäsi, suljetko sydämesi
ja jatkat itse rakkaudettomuutta elämässäsi?
Suljetko ovia ja yhteyksiä,
joista Rakkaus pyrkii sisään
ajatellen, että yksin on selvittävä,
tarvitsemattomana pysyttävä?

…Sari

Mitä enemmän Sielu astuu ohjaksiin elämässämme, sitä laajemmaksi näkökulmamme kaikesta muuttuu – on enää mahdotonta kokea, että asiat tapahtuisivat ilman syvempää tarkoitusta. Elämä näyttäytyy yhä kauniimpana seikkailuna, jossa rankatkin haasteet alkavat väistämättä muodostua kysymyksiksi ”mitä voin oppia tästä, mitä tämä kertoo minulle minusta, voinko jotenkin muuttaa suhtautumistani, jotten itse lisäisi kärsimystä, mitä minussa halutaan rikkoa ehjemmäksi, miten voisin taipua elämän mukana muodostumatta itse esteeksi kaikelle, mikä kauttani haluaa tapahtua”. Vaikutusmahdollisuudet ja myötävaikuttaminen omassa elämässä alkavat lisääntyä, ulkoaohjautuvuus alkaa yhä enemmän kääntyä vapauttavaksi sisältä käsin ohjautuvuudeksi. Toiset ihmiset alkavat yhä selkeämmin näyttäytyä peilinä omasta itsestä, jolloin tarve loukkaantua, uhriutua tai katkeroitua häviää. Todellinen vastuunotto ajatuksistaan, tunteistaan ja toiminnastaan tulee mahdolliseksi. Vastaantaistelu elämän edessä alkaa muuntua suostumiseksi, antautumiseksi ja hyväksymiseksi, jolloin turha ja itse aiheutettu kärsimys häviää.

Vaikka ihmisyys itsessä edelleen välillä itkee ja raivoaa menetyksiä, vastoinkäymisiä ja kohtuuttamaltakin tuntuvia haasteita, pelkää tulevaa ja yrittää vanhaan malliin kontrolloida tapahtumia, jokin sen alla muistuttaa nyt taukoamatta näkemään olennaisen,  suuntaamaan katseen jäljellä oleviin mahdollisuuksiin ja näkemään oman voiman pintareaktioiden alla, muistamaan vaikutusmahdollisuutensa vähintään asennoitumisessa ja antautumaan kaikelle MITÄ ON jääräpäisen vastustamisen sijaan. Sielun ohjauksessa heikkous, epävarmuus, tarvitsevuus ja kaikkinainen inhimillisyys saavat tilan olla osa ihmisyyttä ja jopa todellisen voiman lähteitä. On mahdotonta enää kokea pidempi aikaista uhriutta elämän edessä, vaikka joutuisi kokemaan isojakin tragedioita. Näkökulma avautuu väkisinkin näyttämään isompaa kuvaa, kuin pelkkää henkilökohtaista menetystä. Myös riippuvuus muiden ihmisten hyväksynnästä ja mielipiteistä häviää.

Oma Sielu yhteyteni alkoi muuttua tietoiseksi jo n. 20 vuotiaana, kun aloin tutkia itseäni syvällisemmin. Ja 40 vuotiaana Sielutietoisuuteni astui kokonaan ohjaksiin (tästä olen kirjoittanut aiemmin blogissani Sielutietoisuus astuu ohjaksiin). Enää harvoin häviän pelkän ihmisnäkemyksen syövereihin pitkäksi aikaa, sillä kuulen Sieluni äänen  voimakkaana kovankin tunnetuskan läpi. Se ei siis tarkoita, etten kokisi vaikeita ja tuskallisia tunteita, mutten enää jää niihin kiinni, vaan voin virrattaa ne läpi, suostua tuntemaan ne ja katsoa rauhassa mitä on niiden alla ja takana, mitä kohti minua näillä tapahtumilla kutsutaan. Pääsen nykyään suht nopeasti siihen voimaan takaisin, joka kivun alla sijaitsee. 10 vuotta Sieluni on nyt ollut pääohjaksissa elämässäni ja olen päässyt valtavasti eteenpäin henkilökohtaisessa kehityksessäni – tapani suhtautua elämään, ihmisuhteisiin, itseeni ja kaikkeen mitä olen koskaan kokenut on avautunut entistä voimaannuttavammaksi, laajemmaksi ja todellista hyvinvointia tukevammaksi.

Olen saanut valtavasti ymmärrystä ja sanoitusta Sielun ohjaaman elämän konkreettiseen tiedostamiseen ja käsittämiseen energiapsykologiasta ja chakrojen syvällisestä ymmärtämisestä, siitä miten energiajärjestelmämme kautta Sielu pääsee käytännössä toimimaan elämässämme. Koen merkitykselliseksi jakaa kaikkea asiasta vuosikymmenten varrella oivaltamaani myös muiden hyväksi, jotta Sieluyhteys voisi avautua voimakkaaksi ja itsestäänselväksi mahdollisimman monelle. Tätä tietoa olen koonnut ymmärrettävään ja käytännönläheiseen muotoon ENERGIAPSYKOLOGIAA – CHAKRAT JA ELÄMÄNKAARI kurssiin, joka seuraavan kerran alkaa 28.5.

…Sari

Tunnekehoyhteys katkeaa tai jää hyvin heikoksi silloin, kun olemme joutuneet kokemaan paljon turvattomuutta. Perusturvan kokemus syntyy alun perin silloin, kun ei tarvitse olla vastuussa ja voi luottaa täysin toisen läsnäoloon. Jos olemme lapsina joutuneet liikaa selviytymään yksin tunteidemme ja tarpeidemme kanssa, tunnekehoyhteyden katkaiseminen on selviytymiskeino, jolla pyrimme vähentämään turvattomuuden kokemusta.

Usein tämä selviytymiskeino jää tiedostamattomana päälle muuttuen osaksi ”normaalia” olemistamme ja saatamme ihmetellä miksi emme tavoita kunnollista yhteyttä tuntevaan itseemme ja tarpeisiimme, miksi läsnäolo on hankalaa, keho tuntuu vieraalle ja miksi meidän on vaikea rauhoittua vain olemaan. Tunteita saattaa olla silloin vaikea tunnistaa ja tunteminen on aistimisen ja kokemisen sijaan analysointia ja ajattelua.

Keho ja mieli saattavat olla jatkuvasti hyvin jännittyneitä, kun tunteiden luonnollinen virtaus kehossa ja mielessä on estynyt. Tunteet koetaan vältettävinä ja uhkaavina, jolloin mm. vuorovaikutustilanteissa jännittyneisyys vaan kasvaa, kun yritämme alitajuisesti kontrolloida meissä nousevia tunne impulsseja. Keho saattaa tuntua hyvinkin hankalalle, mutta emme välttämättä tunnista tuntemusten yhteyttä tunteisiimme.

Tunnekehoyhteyden vahvistaminen – yhteys tuntevaan kehoon ja itseen on yhteyttä omaan ainutlaatuisuuteemme ja elävyyteemme inhimillisinä ihmisinä. Vahva tunnekehoyhteys tuo sisäistä turvaa, jossa sallimme itsemme kokea ja tuntea ilman tarvetta tukahduttaa, vältellä tai pidätellä. Voimme silloin vain rauhassa havainnoida mitä meissä tapahtuu ja reagoimisen sijaan tiedostamisen kautta valita, mitä haluamme tunteidemme johdosta tehdä tai olla tekemättä.

Perusturvan kokemus lähtee kasvamaan, kun alamme pikkuhiljaa luottaa omaan kykyymme tunnistaa, arvostaa ja hyväksyä omia tunteita tärkeinä viestintuojina tarpeistamme, sekä opimme tunnistamaan kehon ja tunteiden yhteyttä. Silloin kehon erilaiset reagoinnit lakkaavat tuntumasta pelottavilta ja epämääräisiltä ja uskallamme asettua oman kehon turvaan lepäämään.

Vahva tunnekehoyhteys on väylä aitoon, tuntevaan itseen ja sisäisen perusturvan vahvistumiseen.

 

Sisäinen Lapsi kantaa itsessään kaikkia tunnemuistoja, joita olemme ikinä kokeneet – iloa, rakkautta, turvallisuutta, hyväksyntää, huolenpitoa, yhteisyyttä, luottamusta, kunnioitusta, arvostusta.

Mutta myös rakkaudettomuutta, hylkäämistä, tuskaa, syyllisyyttä, häpeää, hyväksikäyttöä, surua, vihaa, ohittamista, arvottomuutta, yksinäisyyttä, avuttomuutta, pettymystä, pelkoa, kauhua, epäluottamusta, voimattomuutta.

Emotionaalisen eheytymisen kannalta suurin merkitys on oman Sisäisen Lapsen kohtaamisella ja häneen yhteyden rakentamisella. Se on kanava, joka johtaa meidät takaisin Itsemme luokse, todellisten tunteidemme ja tarpeidemme luokse.

Ryhtymällä itse siksi turvalliseksi, rakastavaksi aikuiseksi, jota tämä lapsi olisi aikoinaan kipeästi kaivannut, vapauttamme Sisäisen Lapsen terveesti suremaan niitä haavoja ja tuskaa, joita on kokenut, ja surun kautta päästämään irti kaikesta vaille jäämisestä. Silloin on mahdollista olla läsnä tässä päivässä, omassa itsessä aitona, tuntevana ja tarvitsevana inhimillisenä ihmisenä. Silloin myös Sisäisen Lapsen voimavarat – ilo, innostus, vilpittömyys, aistillisuus, herkkyys, uskallus, luottamus, luovuus, spontaanisuus ja energisyys pääsevät ja saavat tulla esiin.

Eri elämäntilanteet, -vaiheet, ihmiset ja olosuhteet herättelevät tarkoituksellisesti meissä esiin kerroksittain tätä haavoittunutta lasta, jotta voisimme nähdä missä vielä turvaudumme vanhoihin suojamekanismeihin ja vahingollisiin käyttäytymismalleihin. Pala palalta saamme yhä uudestaan mahdollisuuden kykyjemme mukaan ottaa vastuuta ja vapautua omista kipeistä tunteista ja kantamistamme väärinkäsityksistä, löytää rakkaudellisempia toimintatapoja ja antaa itse itsellemme sen mitä tarvitsemme, ja usein ulkopuoleltamme odotamme.

Tunnistat haavoittuneen Sisäisen Lapsen heränneen eloon mm. kun menetät voimasi ja uskon itseesi, lamaannut, näet itsesi uhrina, puolustaudut, sulkeudut, välttelet, joudut vaikeiden tunteiden valtaan voimatta auttaa itseäsi, menetät toimintakykysi tai olet jatkuvasti ahdistunut, masentunut, surullinen, vihainen tai ärtynyt.

Haavoittunut Lapsi tarvitsee turvaa, hyväksyntää, tukea ja rakkautta Sisäiseltä Aikuiseltamme. Rakkaudeton Aikuinen on yleensä tarkka kopio vanhempiemme, isovanhempien, sisarusten, opettajien ja muiden roolimallien rakkaudettomuudesta. Useat meistä joutuvat aikuisina opettelemaan ilman koskaan koettua mallia, miten voisimme olla itsellemme Rakastavia Aikuisia. Oman Sisäisen Aikuisen toimintatapojen tiedostaminen on siis myös yksi tärkeä askel tunnetason eheytymisen kannalta. Ilman Sisäistä Rakastavaa Aikuista meidän on mahdotonta kokea riittävää sisäistä turvaa, jossa kohdata ja vapauttaa kipeimmätkin tunnehaavat.

Rakastettu Lapsi voi kertoa meille, mitä haluamme ja tunnemme sen perusteella, mikä siitä tuntuu oikealta tai väärältä. Se osa meitä tietää, mikä on hyväksi meille, mikä meistä tuntuu hyvälle tai pahalle – juuri näistä tunteista saamme täsmällistä tietoa siitä, mikä tekee meistä onnellisia tai onnettomia.

Jos yhteys Sisäiseen Lapseen puuttuu, ihmisellä ei ole yhteyttä moniinkaan tunteisiinsa ja vielä vähemmän tarpeisiinsa, eikä silloin ole mahdollisuutta saada niistä tietoa ja toimia niiden ohjaamana eli sisältä ohjautuen.

Sisäinen Lapsi minussa päivässä tuomme näkyville itsellemme Sisäisen Lapsen ja Sisäisen Aikuisen tämän hetkistä tilaa, sekä luomme ja vahvistamme yhteyttä molempiin. Tutkimme mitä lapsellemme kuuluu juuri nyt, mikä mahdollisesti tekee haasteita ja jumituksia tähän elämänkohtaan ja mitä voimavaroja voisimme ottaa tietoisemmin käyttöön, mistä voisimme tällä erää päästää irti.

Koska Sisäinen Lapsi kuoriutuu meillä kaikilla esiin pikkuhiljaa elämän eri vaiheiden ja -tapahtumien myötä, voit aina löytää uusia näkökulmia juuri nyt, vaikka Sisäisen Lapsen kanssa työskentely on Sinulle jo tuttua. Toisaalta yhteyden rakentamisen aloittaminen ei myöskään ole koskaan liian myöhäistä.

 

Viha on aiheena puhuttanut minua viime aikoina kovasti. Oma matkani vihaan liittyen on ollut valtavan pitkä ja monikerroksinen. Olin jo lapsuuteni aikana ehtinyt kerätä sisääni niin paljon tukahtunutta vihaa, että murrosiästä n 30 vuotiaaksi olin kuin painekattila. Vihani ryöpsähteli minusta ulos hallitsemattomina reaktioina yllättävissä tilanteissa ja toisena ääripäänä olin kiltti, hillitty ja aina toiset huomioonottava. Sopeutin itseäni toisten tahtoon ja tarpeisiin sopivaksi, kunnes sain jossain vaiheessa tarpeekseni ja siirryin barrikaadeille ja vastustamaan. Olin vuoroin hyökkäävä ja vuoroin alistunut muiden tahdon edessä, muiden tahdon uhatessa omia minulle tärkeitä tarpeitani. Olin ärtynyt lähes jatkuvasti ja ihmettelin vuosikaudet miksi ihmeessä olin sisäisesti niin vihainen, kun kaikki oli kuitenkin ulkoisesti melko hyvin.

Pelkäsin kohdata vihaani, joka tuntui vain järjettömänä epämääräisenä ja outona möykkynä tai kokonaisvaltaisena hajottavana tunteena. Pelkäsin, että jos se ”jokin” alkaa todella tulemaan ulos, mikään ei riittäisi sitä purkamaan tai hajoaisin sen voimasta. Olin oppinut, että viha on kielletty ja sopimaton tunne, joka loukkaa muita ihmisiä, on huonoa käytöstä, ja jos sitä harmitusta voimakkaammin erehtyy ilmaisemaan, rankaisu on perheen yhteydestä erottaminen puhumattomuuden kautta, joka on lapselle totaalinen henkinen hylkäys.

Minut oli opetettu uskomaan, että vihassa on jotain hävettävää ja huonoa, rumaa ja itsekästä. Sen sijaan, että minulle olisi kerrottu, että VIHA ON VOIMAA, jonka avulla saan puolustaa itselleni tärkeitä asioita, arvoja ja tarpeita. Että ilman vihan voimaa en pysty asettamaan rajoja, kertomaan muille mikä on minulle ok ja mikä ei. Ja että vihan sisuunnuttamana saan myös käyttövoimaa/tahdonvoimaa, jolla pystyn menemään haasteiden ja esteiden läpi, ylittämään mukavuus- ja pelkorajojani.

Niinpä viha, joka olisi alun perin ollut puhdasta voimaa, alkoi pikkuhiljaa muuttua aggressiivisuudeksi, joka ei olekaan enää voimaa, vaan pelkoa. Pelkoa siitä, etten muuten tule kuulluksi tarpeineni kuin huutamalla tai käyttäytymällä uhkaavasti tai ylipäänsä niin, ettei kenellekään jää epäselväksi, että MINÄ OLEN VIHAINEN. Tarvitsin aggressiivisuutta turvaamaan oikeuttani olla vihainen, turvaamaan sitä, että minunkin tarpeeni ovat tärkeitä, huomioonotettavia ja kaipaan niille kuulemista, vaikkeivat ne aina toteudukaan. Ja koska aggressiivisuus ei kuitenkaan tuntunut hyvälle, välillä vajosin toiseen ääripäähän eli voimattomuuteen, joka vain kasvatti tukahtunutta vihaa sisälläni – ja häpeää, viallisuuden tunnetta.

Vihani toimi myös suojatunteena kipeämmille tunteille kuten pettymykselle, surulle ja häpeälle, jotka olisivat tarvinneet enemmän turvaa ja luottamusta voidakseen tulla tunnettaviksi ja ilmaistuiksi. Turva olisi tullut kannattelevasta aikuisesta, joka olisi erillisenä kyennyt ottamaan vastaan tunteeni ilman, että olisi ottanut niitä itseensä tai määritellyt, koska olen niitä riittävästi tuntenut. Viha suojasi viisaasti herkkää ydintä, joka olisi voinut rikkoutua liian sietämättömästä yksin koetusta tunnekivusta. Vihassa on kuitenkin niin paljon voimaa, että sitä on usein helpompi kestää kuin alas painavia tunteita.

PITKÄ PURKAMISEN TIE

Alkamalla purkaa pitkäjänteisesti kertynyttä tukahdutettujen tunteiden varastoa ja erityisesti vihavarastoa vuosien varrella mm. erilaisten kehoterapeuttisten hoitojen, energiahoitojen ja intuitiivisen maalaamisen avulla, olen pala palalta tullut tietoiseksi siitä valtavasta kohtaamatta jääneiden tarpeideni varastosta, joka oli tehnyt minut niin pohjattoman vihaiseksi. Turhautunut viha oli suureksi osaksi kertynyt avuttomuutta minussa aiheuttaneista asioista – mm. siitä, ettei tarpeitani osattu riittävästi kuulla ja ottaa vastaan, etten saanut riittävää tukea ja tunteiden säätely mallia voimakkaasti tuntevana erityisherkkänä lapsena, vaan tuntemisesta rangaistiin ja jätettiin yksin. Ettei minulla lapsena ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia aikuisen henkisen ylivallan edessä ja että negatiivinen käytökseni niin usein tulkittiin tahallisena pahuutena tai huonokäytöksisyytenä, eikä lapsen viattomana elämään opetteluna, jossa tapahtuu virheitä ja ylilyöntejä tai aiheellisena reaktiona jollekin, joka ei ollutkaan oikein.

Olin oppinut, että minun tunteeni eivät ole pelkästään minun tunteitani, jotka kertovat minusta, vaan henkilökohtainen loukkaus rakastamilleni ihmisille ja minun oli aina osattava ottaa huomioon muiden tunteet. En tiennyt, että myös aikuiset ovat vastuussa omista tunteistaan, joita valitsevat takiani kokea. Itseasiassa muiden tunteiden ja tarpeiden huomioiminen oli paljon tärkeämpää kuin omieni huomioiminen. Ja erityisherkkänä olin siinä erityisen taitava, jopa valtavan ylpeä taidostani.

Kun sitten vyyhti pikkuhiljaa aukesi enemmän ja enemmän, tuo ylpeys alkoi vaihtua epäuskoon – eikö minussa olekaan vikaa, enkö olekaan paha ihminen, pöyristykseen – mitä ihmettä minulta on vaadittu, vihan voimistumiseen sisälläni – tulin entistä vihaisemmaksi kaikelle tapahtuneelle, väärinkäsitykselle, jota olin vuosikaudet itsessäni kantanut, sisäänpäin kääntyneen vihan kääntymiseen ulospäin – se alkoi selkeytyä ja suuntautua sinne minne pitääkin lakaten syömästä minua sisältäpäin, ja loppuen lopuksi suruun – itseni puolesta kun olin joutunut selviämään sisäisesti niin yksin, ja uudelle pitkälle matkalle – kohti jämäkkää, tasapainoista vihan voiman sallimista itselle ja sen ilmaisun tasapainoista opettelua.

Viha työskentelyyn on tarvittu monia vaiheita ja ominaisuuksia;

• tunnistamista
• tiedostamista
• sanallistamista
• kehollistamista
• purkamista
• kehotyöskentelyä
• rajatyöskentelyä
• sisäisen oikeuden ja luvan vapauttamista vihalle
• näkyväksi ja kuuluvaksi uskaltautumista
• väärinymmärrysten oikaisua
• huutamista ja kiroilua
• uskomusten purkua
• erillisyyden ja minuuden vahvistamista
• sisäisen turvan kasvattamista
• häpeän ja syyllisyyden sietämistä ja kohtaamista
• suremista ja luopumista
• valtavasti rohkeutta
• irti päästämistä
• anteeksiantoa
• suostumista
• alkuun palaamisia
• oman voiman tutkimista ja haltuunottoa
• pelkojen ja ylilyöntien sietämistä
• vaikeita ihmissuhteita ja rajoja ylittävää kohtelua (muuten en olisi saanut vihaani näkyville)
• kehollisten jännitteiden purkamista
• kärsivällisyyttä ja periksiantamattomuutta
• kehollisten oireiden syvällistä tutkimista
• toisten ihmisten tunteiden ja reaktioitten sietämistä rajoja ilmaistaessa
• itsen tasa-arvoistamista muiden rinnalle – minunkin tarpeeni ovat arvokkaita
• tietoista hengittelyä
• tunne- ja tarvesanojen löytämistä
• uskallusta olla erimielinen
• omista tunteista ja tarpeista vastuunottoa
• ilmaisuun uskaltautumista hylkäämisenkin uhalla

Olen alkanut vihdoin luottaa, että tulen kuulluksi – vähintään itselleni, että tarpeeni ovat arvokkaita ja tasa-arvoisia muiden tarpeiden rinnalla – minulle itselleni, etten enää itse hylkää itseäni vaikka minut ulkopuoleltani hylättäisiin, että ilmaisen sen mitä haluan muiden ihmisten minusta tietävän ja voin viedä itseni pois tilanteista, joissa en koe riittävää hyvinvointia enkä tule kuulluksi yrityksistäni huolimatta.

Niin kauan, kun itse kielsin itseni, olin vihan vallassa. Nyt kun olen oppinut seisomaan rinnallani ja olemaan enää hylkäämättä itseäni tarvitsen yhä harvemmin aggressiota tai lamaannusta suojakseni. Minuun on alkanut juurtua ymmärrys vihasta voimana, joka saa virrata minussa vapaana viestien itselleni tärkeistä arvoista ja tarpeista ja antaen käyttövoiman, jolla ylitän elämäni esteitä. Vihan noustessa nykyään tiedän, että nyt jokin minulle tärkeä on uhattuna. Saatan yhä ensin reagoida, kun en vielä ole saanut kiinni, mistä oikeasti on tarkalleen kysymys. Mutta pysähtyessäni rauhassa hengittelemään vihani äärelle ja kuuntelemaan mitä se on noussut puolustamaan, pystyn nykyään jo nopeastikin siirtymään jämäkkyydellä ilmaisemaan itseäni.

Haastavaa on edelleen omien tarpeiden ja tunteiden tasa-arvoisena säilyttäminen minulle rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa. Siinä joudun varmaan aina olemaan erityisen hereillä, kun herkkänä aistin niin vahvasti toisten tarpeet ja tunteet, ja koen myös vahvaa mielihyvää, kun muilla on hyvä olla. Monesti huomaan vasta ajan kuluessa, että rajani on sittenkin ylittynyt, vaikka ensin ei tuntunut sille yhtään.

Kun nyt katson matkaani taaksepäin, koen nöyrää kiitollisuutta siitä rohkeudesta ja sinnikkyydestä, jolla olen itseäni eteenpäin puskenut, vaikka kauan näytti täysin toivottamalle saada asiaan mitään kunnon tolkkua ja saada tyhjennettyä loputtomalta tuntunut tukahtuneen vihan varasto. Kiitän elämän viisaista järjestelyistä, joiden kautta olen joutunut vihaani kohtaamaan ja näkemään miten se minussa toimii, ja monenlaisesta avusta, jota olen vihani kanssa sinuiksi tulemiseen saanut. Kiitän kehoani, joka on lisännyt jännittyneisyyttään ja fyysistä oireiluaan, kun en ole muuten kuullut ja ymmärtänyt, ja kiitän kaikkia niitä ihmisiä, joita on tielleni tuotu näyttämään missä on vielä epätasapainoa, missä en osaa olla vielä tarpeeksi jämäkkä tai mikä saa minut vielä reagoimaan, mihin kadotan voimani.

Hitonmoinen matka tämä on ollut, paikoin äärettömän yksinäinen, enkä yhtään ihmettele miksi niin moni jättää sen tekemättä. Tämä ymmärrys, sisäinen vapaus ja sisältä ohjautuvuus, joka tästä on seurannut, on kuitenkin jotain niin suurta ja voimaannuttavaa, etten kaikesta helvetillisyydestä huolimatta vaihettakaan jättäisi kokematta. Ja tottahan matka jatkuu edelleen. Innostuneella ihmetyksellä olen asettunut kuulolle, mitä viha haluaa minulle vielä itsestään paljastaa. Enää se ei ole pelottavaa, vaan äärimmäisen mielenkiintoista.

Sari Saario www.hoitolakeiju.fi

Kuinka paljon käytämmekään ihmiselämässä aikaa ja voimavaroja vastustamiseen ja todellisuuden välttelemiseen tai kieltämiseen, ulkopuolella olevien asioiden ja ihmisten syyttämiseen omista oloistamme ja olosuhteistamme.

Moni ihminen kokee olevansa voimaton ja vailla vaikutusmahdollisuuksia omien haasteidensa ja elämän edessä. Kuitenkin vastustaminen ja vastuunvälttelykin on vahvaa voiman käyttöä, vaikkakin usein tiedostamatonta. Tällöin voima vain kanavoituu ”väärään” suuntaan.

Kun voima käytetään puskemiseen, vastaan taistelemiseen, kieltämiseen ja väistelyyn, se ei pääse voimaannuttamaan ja voimavarojen asteittainen väheneminen on väistämätön seuraus, lopulta uupumukseen tai masentumiseen luonnollisesti johtava.

Sen sijaan voimme tietoisesti alkaa suunnata saman selviytymiseen kuluvan, käytössämme koko ajan olevan voiman SUOSTUMISEEN;

• elämän tapahtumien ja väistämättömän edessä
• että jokaisen meistä on kohdattava itsemme ja haasteemme lamaantumisen, pakenemisen ja taistelun sijaan. Jos emme siihen yksin kykene, on vastuullamme hakea itselle apua.
• vastuuseen omasta hyvinvoinnista, tunteista ja tarpeista, vaikka kuinka muut tai esim lapsuus näyttäisivät syyllisille
• ettei kaivattu muutos ole mahdollinen jatkamalla samaa vanhaa, vaan on uskaltauduttava mukavuusrajojen yli vaikka kuinka pelottaisi
• ettei elämä tapahdu aina niin kuin haluamme, mutta takuulla niin kuin tarvitsemme saadaksemme pala palalta oman voiman haltuumme nähdessämme kerta toisensa jälkeen mihin sen itsestämme valutamme tietoisesti tai tiedostamatta

Miten Sinä olet tottunut suuntaamaan Oman Voimasi?

…Sari

Rajat piirtävät minuutemme näkyville ja luovat hyvinvointimme perustan. Ne auttavat meitä pitämään itsemme omalla tontilla tunteinemme ja tarpeinemme auttaen erottamaan mikä on omaa, mikä toisille kuuluvaa.

Voimme asettua levollisesti itseemme ja elämäämme vasta, kun voimme alkaa luottaa omaan kykyymme tunnistaa, asettaa ja ylläpitää hyvinvointimme rajoja – niitä kehyksiä, jonka sisällä voimme voida riittävän hyvin. Silloin tiedämme olevamme sisäisesti turvassa, vaikka muut rajojamme aika ajoin koettaisivat ylittää. Voimme luottaa, että itse seisomme itsemme rinnalla pitämällä huolta jaksamisemme ja arvojemme rajoista. Ja toki vastuulliseen aikuisuuteen kuuluu myös kyky laittaa rajoja itselleen.

Lisäksi on tärkeää tunnistaa millaisia raja ilmenemiä itsessäsi kannat. Saattaa olla, että tietyillä elämänalueilla ne ilmenevät lempeän jämäköinä ja itsestään selvinä, jossain vuotavat ja niitä on mahdoton säilyttää, edes tunnistaa, ja jollain alueilla rajat saattavat olla niin tiukat ja rajoittavat, että toimivat jopa estävinä panssareina.

Jotta rajat saadaan näkyviksi, konkreettisiksi ja ymmärrettäviksi myös toisille, ne vaativat ilmaistuksi tulemista – sanallisesti ja kehollisesti. Tämä saattaa vaatia viestinnän ja ilmaisun tietoista vahvistamista, suoraan ja selkeästi sanomisen opettelua. Se taas vaatii uskallusta tulla näkyväksi ja kuuluvaksi, erilliseksi ja joskus erilaiseksikin. Se vaatii myös mahdollisen ristiriidan, erimielisyyden, väärinymmärryksen ja yksinjäämisen sietämistä. Sitä, ettet enää olekaan kaikkien mielestä mukava ihminen, vaan joku saattaa kokea sinut jopa hankalana.

Usein joudumme todelle etsimään voimaamme ja purkamaan esteitä – pelkoja ja uskomuksia – tällaisen suoran ja selkeän ilmaisun tieltä. Ydin avaimia on löytää ja vapauttaa itsestä sisäinen lupa ja oikeus käyttää omaa voimaa, tahtoa ja tahdonvoimaa suojaamaan, tukemaan, vahvistamaan ja ylläpitämään omaa hyvinvointia.

 

 

 

Yhä uudelleen todelliset kohtaamiset, joissa oikeasti jaetaan toisistamme jotain merkittävää, henkilökohtaista ja inhimillistä saa sydämeni laulamaan ja sieluni pakahtumaan ilosta ja kosketetuksi tulemisesta. Yhä uudelleen kohtaamiset, joissa pidetään inhimillinen, aito itse piilossa, peitettynä, roolien, vitsien, passiivisuuden tai joutavuuksista puhumisen alle verhottuna herättää minussa surua, hämmennystä, epätoivoa, avuttomuutta, tyhjyyttä ja jopa pitkästymistä ja turhautunutta ärtymystä.

Miten moni meistä onkaan sulkenut inhimillisen, tuntevan ja tarvitsevan itsensä suojaan toisten ihmisten katseilta, kosketuksilta, kiinnostukselta ja lakannut myös kuulemasta, näkemästä tai lähestymästä toisia. Vetäytyen passiivisuuteen, puolustautumiseen, alistumiseen, tyytymiseen, hiljaisuuteen, vihaisuuteen, masennukseen, vastuuttomuuteen, suorittamiseen, miellyttämiseen tai muuhun selviytymiskeinoon, jonka avulla voi kokea edes jonkinlaista turvaa pettymysten ja täyttymättömien tarpeiden ja toiveiden keskellä.

Kuitenkin meillä kaikilla on oikeastaan vain kaksi mahdollisuutta elämässä – kohdata tai paeta. Itseämme, toisiamme, tunteitamme, tarpeitamme, haavojamme, tuskaa, yksinäisyyttä, menneisyyttä, tulevaisuutta, vastuuta, väärinkäsityksiä ja olosuhteita.

Vaatii rohkeutta kääntyäkin pakenemisen sijaan kohti ja katsoa silmästä silmään sitä mitä on karkuun juossut. Vaatii nöyryyttä suostua ottamaan vastuu omasta kykenemättömyydestä ja sisäisestä todellisuudesta, joka saa näyttämään itsen olosuhteiden ja toisten uhrilta. Vaatii totuudellisuutta, sisäistä voimaa ja päättäväisyyttä lakata velkomasta elämää ja toisia ihmisiä siitä mitä vaille on jäänyt ja alkaa itse täyttää omaa tyhjyyttään ja rakkaudettomuuttaan, vaatii suremista luopua siitä mitä ei koskaan saanut, vaikka olisi kipeästi tarvinnut, vaatii myötätuntoa katsoa ja hoivata itseään sillä rakkaudella, joka olisi ihmisoikeutena kuulunut.

Kohtaaminen pakenemisen sijaan on se avain, jolla saamme yhteyden itseemme – voimaamme ja rakkauteemme ja sitä kautta toisiin ihmisiin. Poissaolevuus muuttuu läsnäoloksi, suorittaminen olemiseksi, täydellisyys helpottavaksi inhimillisyydeksi, tyhjyys täyttymykseksi ja yksinäisyys/eristyneisyys yhteydeksi. Kumman sinä valitset oman elämäsi perustaksi?

23.12.18 Sari Saario

Erityisherkän voimakkaasti ja herkästi reagoiva hermosto saa aikaan monenlaisia ilmenemiä, joita ns. normaalin hermoston omaavien ihmisten ei tarvitse ottaa huomioon tai edes koskaan ajatella. Tämä synnynnäinen ominaisuus, joka on noin viidesosalla koko väestöstä, vaatii tietoista huomiointia kantajaltaan, jotta sen kanssa on helpompi tulla toimeen ja hyödyntää voimavarana. Haasteet tulevat yleensä siitä, että erityisherkät yrittävät pystyä elämään ja olemaan samanlailla kuin valtaväestö, jolloin varsinaisesti erityisherkkyys ei ole useinkaan se ongelma, vaan itsen väkisin sopeuttaminen mahdollisimman ”normaaliksi”. Mitä siis olisi hyvä tiedostaa ja huomioida?

1. HYVÄKSY ERILAISUUTESI JA YMMÄRRÄ ITSE ITSEÄSI

Tiedosta ja hyväksy, ettet sinä eikä kehosi toimi samanlailla kuin valtaväestöllä. Kehon aistijärjestelmä reagoi voimakkaasti sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin vaatien siksi tarpeeksi lepoa, palautumisaikaa, tilaa ja rauhaa hektisessä maailmassa. Melu, kiire ja kaikenlainen epäharmonia on karsittava minimiin tai varattava niiden jälkeen vähintään tasapainottumisaikaa. Ravinnon laatuun, puhtauteen, stimuloimattomuuteen ja saannin säännöllisyyteen on kiinnitettävä huomiota. Tunteet tuntuvat ja koetaan voimakkaina – niin omat kuin toistenkin. Ajattelu tapahtuu enemmän syvyyssuunnassa ymmärtäen laajoja kokonaisuuksia ja tiedostaen sekä havainnoiden pinnan alla olevia asioita. Havaintokyvyn laajuus, yksityiskohtaisuus, syvyys ja tiedostamiskyky on yleensä valtava. Ja kaikkien havaintojen, aistiärsykkeiden ja syvästi koettujen asioiden sulatteluun ja jäsentelyyn tarvitaan riittävästi aikaa ennen kuin on tasapainoa menettämättä mahdollista kokea lisää.

Todellinen kohtaaminen ja ”oikeista” asioista puhuminen on tärkeää ihmissuhteissa, pintaa syvemmälle uskaltautuminen, jotta voit kokea riittävää vuorovaikutusta, jakamista, kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Tarvitset ylipäänsä kokemusmaailmaasi asioita, olosuhteita, ihmissuhteita, tapahtumia ja motiiveja, joilla on todellista merkitystä sinulle ja voit kokea niiden kautta tarkoituksellisuuden tunnetta elämässäsi. Monelle erityisherkälle juuri tarkoituksettomuuden tunne on yksi sietämättömimmistä kestää. Eikä syyttä – sen avulla voit suuntautua sinne, missä sinun on hyvä olla.

Kun ymmärrät itse itseäsi mahdollisimman laaja-alaisesti, toisten ymmärtämättömyys ei enää vie voimaasi ja toimintakykyäsi, vaikka saatat olla siitä pahoillasi ja näin lakkaat pikkuhiljaa kokemasta itseäsi vääränlaiseksi.

2. OTA VAKAVASTI EPÄTASAPAINON LÄHTEET

Jos toistuvasti jätät huomiotta edellä olevat asiat tai mitkä tahansa itsellesi epätasapainoa aiheuttavat asiat, hermostosi ylikuormittuu ja menee ylikierroksille, jolloin sietokyky kaikkea kohtaan vähenee entisestään. Tämä voi ilmetä yleisenä hankaluutena kehossa tai mielessä, levottomuutena, tarkoituksettomuuden tunteina, itkuherkkyytenä, voimattomuutena, väsymyksenä, ahdistuneisuutena, jännittyneisyytenä, paniikkihäiriöinä, muuten kaoottisena olona tai agressiona.

Suostu siis siihen, että sinun on tasapainosi vuoksi laitettava jatkuva kiire ja suorittaminen, epäterveellisyys, epäsäännöllisyys, ja pakkojaksaminen sivuun ja kunnioitettava inhimillisyyttä itsessäsi, sekä kehosi luonnollisia tarpeita. Annettava itsellesi sitä mitä tarvitset tasapainottuaksesi, vaikka suurimman osan ihmisistä ei tarvitse toimia niin. Suostu, että mm. lisäaineet, lääkkeet ja muut kemikaalit oikeasti sekoittavat kehoasi, kahvi, alkoholi ja sokeri saavat todennäköisesti ylikierroksille, liika sähkölaitteiden äärellä olokin tekee levottomaksi ja ihmisjoukoissa ei voi olla kuin rajallisen ajan tai vain harvoin. Jopa liika ilo ja innostus voivat aiheuttaa hankaluuksia.

Muista siis kohtuus kaikessa, ja osittain on hyväksyttävä, että jotkut muille sopivat tavat ja aineet voivat sinulle olla kokonaan liikaa. Pidä myös huoli ettet tyydy elämään pintatasolla, vaan tietoisesti menet kohti niitä asioita, jotka ravitsevat sielua myöten. Tarkoituksellisuuden kokemus kaikessa on tosiaankin monelle meistä elinehto ja vain sinä voit tietää mitä se tarkoittaa juuri sinulle.

3. VAHVISTA KEHOYHTEYTTÄSI

Usein erityisherkät kokevat oman kehonsa hankalana, arvaamattomana ja rauhoittelua kaipaavana. Keho aistii kaiken voimakkaasti – valon, äänet, hajut, tuntemukset, epämukavuuden, toisten läheisyyden, kosketuksen laadun yms. Moni on vieraantunut kehostaan, koska ei ole saanut lapsena riittävää tukea ja apua sen voimakkaiden reaktioiden ymmärtämiseen ja säätelyyn, sekä voimakkaiden tunteiden sietämiseen ja kanssasäätelyyn. On ollut ehkä helpompi paeta kehosta päähän – ajatteluun ja analysointiin tuntemisen ja kokemisen sijaan, ehkä suorittamiseen, riippuvuuksiin tai muihin sijaistoimintoihin. Tiedosta mikä on sinun tapasi välttää tuntemista ja läsnä oloa, jossa kaikki kokeminen voi tapahtua.

Vahvista siis tietoisesti yhteyttä kehoosi, niin että voit kokea jälleen kehosi turvallisena ja luotettavana sen reagoinneista huolimatta. Kehoyhteyden myötä yhteys tunteisiin lähtee pikkuhiljaa tasapainottumaan – tunteiden tunnistaminen, niistä vastuunottaminen, salliminen ja säätely helpottuvat, sekä toisten tunteista erottautuminen. Voimakkaatkin tunteet saavat virrata vapaasti ilman tukahduttamista, pidättelyä tai toisaalta ylireagointeja. Opettele aktivoimaan rauhoittumisjärjestelmääsi, jotta opit muuntamaan taistele-pakene tilan pysähdy ja kohtaa tilaksi.

Hyviä keinoja tähän kaikkeen ovat mm. hengityksen kanssa työskentely ja mielikuva työskentely, jooga, mindfullnes, itsemyötätunto, hieronnat, meditaatio, energiahoito, Rosenterapia, TRE, EFT  – oikeastaan mikä tahansa tietoinen keho-mieli työskentely. Opettele rauhoittamaan ja kannattelemaan itse itseäsi hankalien olojen kanssa. Ja anna itsellesi tarvittava aika palautumiseen, vaikka se olisi paljon pidempi kuin tuntemillasi ihmisillä. Näin alat pikkuhiljaa luottaa ettet itse puske itseäsi jatkuvasti rajojesi yli. Sinun tehtäväsi on luoda sinulle olosuhteet, joissa sinun on riittävän hyvä olla, koet riittävää tasapainoa ja pääset riittävästi palautumaan.

Käytä tietoisesti hyödyksesi luonnon tasapainottavaa vaikutusta menemällä luontoon niin usein kuin mahdollista. Pukeudu myös materiaaleihin ja väreihin, jotka tuntuvat hyvälle. Valitse vaatteet,  jotka eivät paina, kiristä, hankaa – edes sen ainoan pesulapun kohdalta.

4. RAJAT KUNTOON

Erityisherkkien rajat ovat yleensä luonnostaan ohuet mahdollistaen herkän aistimisen ja havainnoinnin. Siksi rajaongelmat ovat erityisherkkien tyypillisin haaste. Niiden tunnistaminen, asettaminen ja pitäminen. Jotta voimme pysyä omalla tontilla tunteinemme ja tarpeinemme, ja erottaa toisten tunteet omistamme, tarvitsemme rajojen tietoista vahvistamista. Siinäkin keho-mieli työskentely on isona apuna. Rajoja voi vahvistaa mm. mielikuvien avulla, piirtämällä, kosketuksella.

Tiedosta myös mahdollinen taipumuksesi lähteä sopeuttamaan itseäsi toisten tunteisiin, tarpeisiin ja odotuksiin, kun usein aistit ne melkein yhtä tarkasti kuin omasi, joskus jopa tarkemmin. Tai taipumuksesi lähteä kannattelemaan toisia heidän ongelmissaan ja huolissaan itsesi kustannuksella. Ja lähde tietoisesti opettelemaan omia rajojasi kunnioittavaa tapaa olla ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Myös rajojen ilmaiseminen saattaa erityisherkille olla hyvin haastavaa loukkaamisen yms. pelossa ja vaatii tietoista harjoittelua.

Joskus rajan ylityksiä on ollut elämän varrella niin paljon, että ongelmaksi muodostuukin turvaksi luodut liian tiukat, jäykät ja joustamattomat rajat. Rajoja on ehkä jouduttu puolustamaan ja pitämään yllä kaikin tavoin, jolloin kehoon on saattanut muodostua kestojännitys, jatkuva jännitystila, joilla rajoja yritetään tiedostamatta ylläpitää, kun ei voi luottaa niiden itsestään selvään pitävyyteen.  Silloin työstäminen keskittyy hellittämiseen ja rajojen höllentämiseen. Voit sanoa vapaasti sekä KYLLÄ että EI tarpeen mukaan.

5. TIEDOSTA OMA VOIMASI JA USKALLA KÄYTTÄÄ SITÄ

Useat erityisherkät ovat kadottaneet kosketuksen omaan voimaansa, koska toisten huomioiminen on voinut kääntyä yli empaattisuudeksi oman itsen ja hyvinvoinnin kustannuksella. Oma voima on TAHTOMISTA ja TAHDON KÄYTTÄMISTÄ, ILMAISEMISTA, sekä TERVEESTI ERILLISENÄ OLEMISTA. Se on tahtomisen sallimista itselle silloinkin, kun oma tahto on ristiriidassa toisen/toisten tahdon kanssa. Se on itsen puolesta olemista olematta toisia vastaan. Herkät luopuvat helposti omasta tahdostaan aistiessaan niin tarkasti myös toisten tahtoa. Harvoin on kyse tahdon puuttumisesta. Juuri herkkyydessä on valtava voima, joka hyväksyttynä saadaan myös käyttöön. Tämä on lempeän jämäkkyyden paikka, jota jokainen erityisherkkä joutuu harjoittelemaan enemmän tai vähemmän.

Toisaalta osa erityisherkistä on niin voimakastahtoisia, että haasteena onkin tahdonvoiman kanavoiminen rakentavasti ja uskallus olla käyttämättä sitä liialliseen elämän kontrollointiin jättäen tilaa elämälle vain tapahtua olematta itse ohjaksissa jokaisessa käänteessä.

6. PURA TIETOISESTI ITSESTÄSI  SYNTYNEET VÄÄRINKÄSITYKSET

Lapsena herkkyyttämme on voitu tulkita hyvin monin tavoin ja yleensä suhtaudumme omaan herkkyytemme niin kuin meihin on aikoinaan suhtauduttu herkkinä ihmisinä. On saatettu sanoa yliherkäksi, kitisijäksi, liian ujoksi, hankalaksi, itkupilliksi, haihattelijaksi, liian hitaaksi, kuumakalleksi, herkkänahkaiseksi jne.

Olet saattanut elää olosuhteissa, joissa elämäsi on ollut lähinnä toimeen tulemista tai selviytymistä oman herkkyytesi kanssa, ilman, että kukaan olisi koskaan auttanut näkemään ja sanoittamaan mistä on kyse. Sinulta on ehkä vaadittu karaistumista, reippaana ja ulospäin suuntautuvana oloa, kovuutta, loputonta kiltteyttä ja hyvä käytöksisyyttä tunteistasi huolimatta, itsellesi sopimattomia harrastuksia yms.

Mitä ikinä oletkaan matkan varrella kokenut ja itsestäsi kuullut, nyt on aika kyseenalaistaa se kaikki ja nähdä aidot, vilpittömät syyt oman toiminnan, reagoinnin ja tuntemusten takana. Se, että sinua on ymmärretty/tulkittu väärin, ei ole koskaan ollut sinun vikasi, vaan ympärillä olleiden kyvyttömyyttä nähdä ja kuulla erityisherkkyytesi ilmenemiä – Sinua sellaisena kuin Olet. Tutki jokainen väittämä sinusta, joita olet itsestäsi kuullut katseina, sanoina, yksin jättämisinä, suuttumisina, rangaistuksina, vähättelynä tai tuhahduksina, ja jätä niistä vain ne, jotka tukevat kuvaa siitä, että olet riittävä. Muut voit tietoisesti päästää menemään ja vaihtaa tilalle uudet totuudet siitä kuka ja millainen olet erityisherkkänä ihmisenä.

 

7. USKO ITSEESI

Luota tarkkaan havaintokykyysi ja intuitioosi. Erityisherkillä on usein käsittämättömän tarkka ja syvällinen kyky tuntea ja aistia ovatko asiat ja ihmiset totta, onko puhe ja käyttäytyminen linjassa, mitä itsessä ja muissa tapahtuu, millainen ilmapiiri eri paikoissa ja tilanteissa vallitsee jne. Usko, että se kaikki on totta (vaikka toki joskus saatat tulkita havainnoimaasi väärin), usko, että vaikka muut eivät kuule ja näe mitään siitä, mitä sinä havaitset, olet hyvin todennäköisesti oikeilla jäljillä. Ja opettele hyödyntämään tätä taitoa ja ilmaise rohkeasti  näkemyksesi. Erityisherkät näkevät usein hetkessä asioiden ytimen, sen olennaisen ja kanssa ihmiset voivat todella hyötyä ominaisuudestasi itsesi lisäksi.

Usko, että olet juuri sellainen mitä tämä maailma tarvitsee löytääkseen takaisin inhimilliseen ja kaikille armollisempaan elämään. Siksi olet syntynyt juuri sellaisena kuin olet – pakotettuna huomioimaan oman inhimillisyytesi, aistimalla valheellisuuden, joutumalla kiinnittämään erityistä huomiota elintapoihisi ja pysymään erilaisena kuin valtavirta, kokemalla kaiken eettisesti ja moraalisesti väärän niin voimakkaasti, ettet vain kestä puuttumatta tai reagoimatta, kykenemällä näkemään syviä syy yhteyksiä ja tarkoituksia pinta ilmentymien takaa, tuntemalla kaiken niin voimakkaasti ettet kykene muuttumaan pääosin tunnekylmäksi, suorittavaksi ihmiseksi. Omaten myös niin vahvan intuition, ettet voi olla kuuntelematta sitä kylmän järjen sijaan, etkä tyytyä pelkkiin yksioikoisiin teorioihin, diagnooseihin, yleistyksiin tai sellaisiin tieteellisiin, lääketieteellisiin ja markkinatalouteen keskittyviin näkökulmiin, jotka jättävät huomiotta ihmisyyden syvemmän ymmärtämisen ja huomioonottamisen.

Ole siis se erityisherkkä joksi sinut on luotu, koko sydämestäsi. Jos niin ei olisi tarkoituksenmukaista, olisit toisenlainen.

Näe ominaisuutesi vahvuutena heikkouden sijaan.

Paljon enemmän kulutat voimaasi yrittämällä sopeutua ja sulkea todellisen itsesi, kuin ryhtymällä aidoimmaksi versioksi Sinusta – luottaen, että niin on hyvä ja antaen herkkyytesi lahjaksi tähän maailmaan.

Kirjoittaja Sari Saario on erityisherkkänä kulkenut valtavaa tietoista matkaa löytääkseen väärinkäsityksistä vapauteen jo 30 vuoden ajan, sekä kahden erilailla erityisherkän äitinä ja työskenneltyään päivittäin erityisherkkien kanssa jo yli 15 vuotta saanut perehtyä aiheeseen hyvin monipuolisesti ja syvällisesti erilaisten ihmisten ja elämäntarinoiden kautta.