Oma Voima

Tärkein ominaisuuteni, jotta voisin luoda elämästäni sellaisen kuin haluan.
Jotta voisin kokea sisäistä turvallisuutta, vahvuutta, itsenäisyyttä ja käyttää tahdonvoimaani vapaasti.
 
Koenko itseni niin arvokkaaksi, että voin pitää Voimani itselläni kaikissa tilanteissa, kaikkien ihmisten kanssa?
Vai luovutanko sen pois – kuin uhrilahjan – jotta tulisin hyväksytyksi, jotta en tulisi hylätyksi, jotta en olisi hankala, epäkohtelias, itsekäs tai kiittämätön, jotta kokisin oloni turvalliseksi ja rakastetuksi?
 
Luovunko tahdonvoimastani, jotta en olisi vastuussa seurauksista, pahoittaisi kenenkään mieltä, jopa suututtaisi?
Luovunko siitä kuka Olen, mitä haluan ja tarvitsen, ettei itselleni tai muille tulisi epämukava olo?
 
Vai voisinko pitää Oman Voiman itselläni, Rakastaa itseäni niin paljon, ja sitä kautta myös muita? Vapauttaen kaikki kanssa ihmiseni heille kuulumattomasta vastuusta oman onnellisuuteni ja hyvinvointini suhteen.
 
Että minulla olisikin oikeus – suorastaan velvollisuus – olla enää hylkäämättä itse itseäni.
Vaan voisin aidosti ja vilpittömästi näkyä ja kuulua sellaisena kuin Olen
laittaen rajat siihen mitä en halua, tuoden julki sen mitä haluan,
myös itselleni – etten enää pakota itseäni yli rajojeni, etten enää kiellä itseltäni sitä mitä syvästi kaipaan, minkään tekosyyn varjolla.
 
Otan rohkeasti vastuun omista tunteistani ja näen niiden olevan omien ajatusteni ja asenteideni seurauksia. Sallin myös muiden ottaa omistaan, enkä enää koskaan manipuloi toisia tunteillani, enkä anna toisten tehdä sitä minulle.
 
Sillä nyt minä tiedän, että olen oman elämäni Luoja ja päätäntävalta on minulla – syntymäoikeuteni on pitää Voimani itselläni, ja se on myös vapauttava lahja maailmalle, lupa kaikille tehdä samoin.
 
© Sari Saario    4/2014

Irtipäästäminen menetyksissä

Uskallatko luottaa, että Elämä kantaa ja toimii tarkoituksenmukaisesti
myös pakottaessaan Sinut luopumaan jostain sellaisesta,
mistä et haluaisi – ihmisestä, olosuhteesta, tilanteesta, omistamastasi,
saavutetusta, kauan Sinulle kuuluneesta.
Uskallatko päästää irti, jos yrityksistäsi huolimatta elämäsi ei palaa ennalleen
vaan muutos on väistämätön – halusit tai et.
 
Saatat pitää kiinni ajatuksesta, että
näin ei saa tapahtua,
tämä on väärin,
elämä on epäoikeudenmukainen,
on tapahtunut virhe.
 
Irtipäästäminen on suostumista siihen mitä ON.
Se on vastaantaistelun lopettamista.
Se on Antautumista Elämän virtaan,
kuitenkaan luovuttamatta.
Ainoa mistä joudut todella luovuttamaan
on ajatus, että asioiden pitäisi olla jotenkin toisin.
 
Sinulla voi olla vahvakin ajatus siitä mitä haluat,
miten asioiden pitäisi olla.
Elämä tietää, että se mitä haluat
ei välttämättä aina ole sitä mitä tarvitset.
Ja Elämä haluaa antaa Sinulle sen mitä Tarvitset,
jotta kasvaisit, laajenisit, löytäisit omat todelliset voimavarasi,
huomaisit vallitsevat uskomuksesi toimimattomiksi,
joutuisit pois mukavuus alueeltasi löytääksesi jotain uutta ja todellisempaa,
tulisit enemmän Omaksi Itseksesi.
 
Kaikesta kokemastasi luopumisen tuskasta huolimatta
voit aina Valita sidotko itsesi vastustamiseen
joka pitää sinut tuskassa kiinni, taistelussa ja ristiriidassa,
VAI vapautatko Itsesi
suostumalla siihen mikä ON
luottaen, että niin on hyvä vaikka et voi sitä vielä ymmärtää.
 
Irtipäästäminen on Antautumista Viisaan Elämän tahtoon
silloin kun et voi sitä muuttaa kaikesta halustasi huolimatta.
Vain irtipäästäminen vapauttaa Sinut tuskasta, vihasta, surusta,
epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta, voimattomuudesta,
uhrina olosta.
 
Irtipäästämisestä kieltäytyminen, tiedostettu tai tiedostamaton
sulkee näkökentästäsi jäljelle jääneet ja uudet mahdollisuudet
pitäen Sinut kiinni menetetyssä, siinä mitä ilman olet.
 
Uskallatko luottaa ja vapauttaa Itsesi,
päästää irti ajatuksesta,
että asioiden ei pitäisi olla niin kuin ne ovat – Valinta on Sinun!
 
19.1.2014  …Sari

Viattomuus

Ihmisenä olemisen kauneus vailla vääristymiä.
Kaiken olemista sellaisena kuin ON,
ilman leimoja hyvästä tai pahasta.
Kaiken sallimista sellaisena kuin ON,
ilman arvostelua, tuomitsemista, taka-ajatuksia.
Vilpittömyyttä siinä mikä ON –
tunteissa, sanoissa, käytöksessä.
Ilman peittämistä, korostamista, esittämistä.
Ilman paremmuutta tai huonommuutta.
 
Vain rohkeasti ja reilusti olemista se joka on,
sellaisena kuin on.
Vailla pelkoa hyväksynnästä,
ilman kysymystä – kelpaanko.
Olen se joka olen , sellaisena kuin olen –
ja niin on hyvä.
 
Herkkyyden ja haavoittuvuuden näyttämistä,
paljaana oloa – ilman vahingoittumisen pelkoa.
Itsen säilyttämistä koskemattomana
kyynisyyden, manipuloinnin, ”pelien pelaamisen” suhteen.
Rohkeutta näyttää omat kaipuunsa ja tarpeensa.
Antaa oman Itsen näkyä kaikkineen.
 
Valinta uskoa Hyvään ja Rakkauteen  –
kaikesta huolimatta.
Totena olemista – Aina.
 
10/13 …Sari

Sieluni yksinäisyys

Tässä olen taas – yksin,tekemieni valintojen seurauksissa.
Vailla varmuutta mistään – lopputuloksesta, seuraavista askelista, oikeasta tai väärästä.
Vain Sydämeni vahva ääni tuntemuksina,
Sieluni huuto sisäisenä tietona.
Ja minä luotan, luotan vaikka sattuu,
luotan vaikka ei ole mitään mihin tukeutua, ei mitään varmistuksia mistään.
Luotan vaikka pelottaa,
ja vain harva todella ymmärtää,
tämän Sieluni Yksinäisyyden päätöksiä,
valintoja tehdessäni sisintäni kuunnellen.
 
En voi muuta, kun kuulen niin selvästi.
En, vaikka tiedän tuottavani tuskaa, jättäväni jälkeeni hämmennystä.
Ja samalla, näen tässä kaikessa valtavan Rakkauden, ja Armon.
Uskalluksen ja Rohkeuden todella seurata omaa tietäni.
Sillä minä olen antautunut Elämälle,
Sieluni suunnitelmalle – ilman ehtoja.
Siunattu olkoon tämä tie,
välillä niin yksinäinen taival kohti Korkeuksia.
24.8.13  …Sari

Riittämättömyys

Vanha tuttu sinäkin,  koko elämäni ajalta.
Aina muistuttamassa ettei tuo ole tarpeeksi,
että voisit vielä enemmän,
eihän tuo ollut vielä mitään,
etkö todella parempaan/ enempään pysty.
 
Vaikka tekisin kuinka,
ylittäisin itseäni ja mukavuusrajojani,
vaikka tekisin kuinka parhaani – kaiken sen mihin
kullakin hetkellä pystyn,
se ei riitä.
Aina olisin voinut vielä parantaa.
 
Kuinka kauan aiot vielä olla nujertamassa minua?
Niin kauan kuin sallin sen tapahtua.
Niin kauan kuin suostun kuuntelemaan sitä – tuttuakin tutumpaa
riittämättömyyttä.
 
Nyt aion puhaltaa tämän pelin poikki.
Lopettaa tämän loputtoman kilpajuoksun kanssasi,
sillä sinä voitat aina.
Sen sijaan lakkaan kuuntelemasta sinua.
En enää usko juttujasi, sillä sinä et ole Todellista Itseäni.
 
Olet minuun istutettu ulkopuolinen ääni,
joka pysyy elossa uskoni avulla.
Ja minä en aio enää uskoa sinuun.
Enää et ole todellisuuttani, sillä nyt minä tiedän,
että minä todellakin teen parhaani
jokaisessa tilanteessa
omien kykyjeni, ymmärrykseni ja voimavarojeni mukaan.
Minä Olen parhaani, sillä se on todellinen luontoni – se joka Minä Olen.
 
Ja kun tiedän etten joskus tehnyt parastani,
otan sen arvokkaana informaationa,
annan itselleni anteeksi ja olen viisaampi seuraava kertaa varten.
 
Riittämättömyyden eheyttäjät ovat armo,
rakkaudellinen hyväksyntä ja anteeksianto.
Päästän sinut siis menemään riittämättömyys
kiittäen pitkästä yhteisestä matkasta,
joka opetti minulle paljon.
 
…Sari             5/2013

Hellittäminen

Irti päästämistä vaatimuksista,
pakosta, arvottamisesta.
Suostumista keskeneräisyyteen,
epätäydellisyyteen, matkalla oloon.
 

Kontrolloinnista luopumista,
siirtymistä lepoon ja luottamukseen,
myötätunnon tilaan,
jossa kaikki saa vain olla
sellaisena kuin ON.
 

Ohjaksista irrottamista
asettuen elämän kannateltavaksi,
elämän virran vietäväksi.
 

Ei tarvitse jatkuvasti pystyä, kyetä, jaksaa,
yltää parempaan, tehdä enemmän, muuttua.
Välillä voi myös vain olla.
Huokaisten ulos kaiken tekemisen,
yrittämisen ja pyrkimisen.
 

Olla vain
puhtaasta olemisen ilosta,
ilman tavoitteita ja päämääriä.
OLLA VAIN
ja jälleen muistaa
mikä on todella olennaista.
 

© Sari 9/2017

 

Matka hengitykseeni

c399f805-cd08-4fdd-97cc-21559c10f305

Minä löydän itseni jälleen
hengitykseni virrasta.
Kadotetun itseni,
joka hautautui jo aikojen alussa
lukemattomien väärinkäsitysten ja
väärinymmärrysten alle.

Katseet, jotka eivät nähneet.
Korvat, jotka eivät kuulleet.
Kehot , jotka käänsivät selkänsä.
Läsnäolon, hyväksynnän, ymmärryksen
ja aidon kohtaamisen vaje
– kaikki muokkasivat hengitystäni,
olemassaoloani aikojen saatossa.

Kadotin yhteyden itseeni,
siihen mikä oli minussa luonnollista ja aitoa.
Kadotin luonnollisen yhteyden hengitykseeni,
sillä tärkeintä oli varmistaa,
että olisin oikeanlainen, sopiva kaikille.
Ettei kellään olisi syytä suuttua,
lakata puhumasta, jättää yksin.
Ei enää hylättynä olemista,
pohjatonta avuttomuutta, häpeää,
vaan hienosti kontrolloitu hengitys,
joka päästää maailmaan vain sen
mikä on sopivaa.

Rakennettu, pakotettu turva – ainoa
johon voi täysin luottaa, tukeutua.

Aika kului ja turvasta muodostuikin vankila.
Vankila omana itsenä olemiselle,
aitoudelle, spontaanisuudelle,
tarvitsevuudelle, haavoittuvaisuudelle.

Oli alettava katkomaan kaltereita,
löytää tie jälleen vapauteen,
omaksi itseksi.
Aika rikkoa rajoitukset,
jotka olin ottanut omikseni.
Aika astua päähenkilöksi
oman elämäni näyttämölle –
näkymään, kuulumaan, uskaltamaan.
Tahtomaan itseni omanlaisekseni
tehden tilaa pyhälle hengitykselleni.
Sille ainutlaatuisuudelle,
joka Minä Olen.

©Sari Saario 2016

Kiveenkö kirjoitettu?

large[1]Mitä Sinun elämäsi kiveen on kirjoitettu?
Mitä sääntöjä, ehtoja, pakkoja,
käskyjä, kieltoja, velvollisuuksia?
Entä mahdollisuuksia, vaihtoehtoja,
oikeuksia, lupauksia, unelmia?

Mitä kivessäsi lukee ehdottomina totuuksina Sinusta?
Millainen ihminen olet, mihin kykenet,
mitä et voi koskaan mielestäsi saavuttaa?

Mitä kivessäsi lukee elämästä yleensä?
Onko se kamppailua vai helppoa, turvallista vai vaarallista,
tasapainoa vai kaaosta,
murhetta ja huolia vai iloa,
vaihtoehtoja vai loputonta pakkoa?

Entä kanssa ihmisistä – voiko heihin luottaa, tukeutua,
olla heidän kanssaan avoin, antaa ja vastaanottaa,
olla rakastettu ja rakastaa,
pettyä kerta toisensa jälkeen ja varoa?

Oletko koskaan todella vakavasti miettinyt
mistä ne tekstit ovat kiveesi ilmestyneet,
kuka ne on sinne hakannut
ehdottomiksi totuuksiksi,
joita päivästä toiseen itsellesi tiedostamatta kerrot?

Totuuksia, jotka saavat Sinut yhä uudelleen
ajattelemaan tietyllä tavalla
ja sen seurauksena tuntemaan niin kuin tunnet.
Kuin käsikirjoitus, josta muodostuu elämäsi –
päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta.

Mihinkään kiveen ei ole kirjoitettu,
ettetkö voisi muuttaa joka ikisen sanan,
jonka Sinä itse ja muut olette elämäsi kiveen
matkasi varrella kirjoittaneet.

Pysähdy kivesi äärelle,
tule tietoiseksi sen teksteistä
ja valitse käyttää mahdollisuuttasi muuttaa
”ehdottomia totuuksia” yksi kerrallaan
kyseenalaistamalla ne.

Kirjoita tilalle uudet tekstit
vastaamaan sitä todellisuutta, jonka haluat vastaanottaa.
Antaen näin itsellesi elämän,
jota todella haluat elää
ja näin lisätä omalta osaltasi maailmaan
rakkautta, vastuullisuutta ja iloa –
uusia mahdollisuuksia.

copyright Sari Saario 5.2016

Tarkoituksettomuus

8595c40c840c6cb04f2448a7079d5246[1]
Yksi pahimmista tunteista.
Mikään ei tunnu miltään.
Mistään ei saa kunnolla kiinni.
Tuntuu yhdentekevälle koko olemassa olo.

Mitä se kuitenkaan hyödyttää?
Mitä mikään kuitenkaan hyödyttää?
Yö seuraa kuitenkin jokaista päivää,
luopuminen jokaista vastaanottamista,
alamäki jokaista ylämäkeä.

Kaikki mikä alkaa
myös väistämättä loppuu jossain kohtaa.
Jos ei itse muutu, muut muuttuvat.
Jos itse muuttuu, muut eivät.
Mikään ei ole pysyvää,
mitään ei saa jäämään,
mihinkään ei voi jäädä.

Ainoa takuuvarma asia on muutos, liike.
Miksi tuntuu, että muutos tapahtuu voimakkaimmin
siellä minne sitä ei halua,
ja kiduttavan hitaasti siellä
missä se olisi enemmän kuin tarpeen?

Miksi juuri se mitä niin kipeästi kaipaisi
ei ole välttämättä sitä mitä tarvitsee?
Miksi se mitä tarvitsee
ei läheskään aina ole sitä mitä haluaisi?
Miksi kaiken vaikeaksi tekeminen
on usein äärettömän helppoa,
ja helppous äärimmäisen vaikeaa?

Tämä elämä on niin täynnä paradokseja,
että joskus sitä kaikkea ei vaan jaksa.
Ei jaksa, vaikka TIETÄÄ,
että kaiken näennäisesti tarkoituksettoman alla
on viisastakin viisaampi kudelma,
tarkoitukseksi kutsuttu.
Että näennäinen kaaos
kätkee alleen mitä pikkutarkimman järjestyksen,
rakkaudellisen suunnitelman.

Kaikesta siitä huolimatta
nousee joskus pohjaton halu
heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa.
Ehkä sitä kutsutaan inhimillisyydeksi.

copyright Sari Saario 5.2016

Tarvitsevuus

kauneusmaailma[1]

Suostumista siihen,
että tarvitsee toista ihmistä.
Ettei yksin voi tavoittaa kuin osan siitä,
mitä sydän kaipaa.
Suostumista siihen,
ettei omavoimaisuus riitä.
Uskaltautumista haavoittuvaksi.
Herkimmän ja aidoimman osansa paljastamista,
vaikka voi tulla väärinymmärretyksi,
ohitetuksi, yksin jätetyksi, hyväksi käytetyksi.

Miten olla auki ja suojassa yhtä aikaa?
Miten laittaa itsensä alttiiksi
ja silti selvitä menemättä enemmän rikki?
Miten suojata vanhoja haavoja aukeamasta uudelleen,
miten ehkäistä uusien syntymistä?
Miten löytää luottamus?
Miten uskaltaa jälleen
kaikesta koetusta huolimatta
paljastaa pehmeimmän kohtansa,
näyttää tarvitsevuutensa, asettua alttiiksi?

Ottaa riski, vaikka pelottaa.
Avata mahdollisuuksien ovi,
vaikka se on useita kertoja lyöty vasten kasvoja.

Tarvitsevuus – pahimmillaan kivun, tuskan ja
pettymysten lähde.
Parhaimmillaan ihmisten välisen
kauniin, syvän, aidon
vuorovaikutuksen, jakamisen ja kohtaamisen perusta.

Tämä maailma on polkenut tarvitsevuuden jalkoihinsa
hallintaa, kontrollointia, suorittamista,
omavoimaisuutta ja kaikkivoipaisuutta
haittaavana ominaisuutena.

Rohkea hän, joka silti uskaltautuu
tarvitsevaksi, inhimilliseksi ihmiseksi.
Uhmaten ajan henkeä,
omia pelkoja,
vallitsevaa kollektiivia.

Ilman tarvitsevuutta jotain hyvin ainutlaatuista,
henkilökohtaista, inhimillistä ja aitoa
jää toteutumatta, jakamatta, saavuttamatta.
Ilman tarvitsevuutta
sydän jää yksinäisyyteen ja vaille kaipaamaansa täyttymystä,
toinen ihminen todella kohtaamatta,
maailma kovaksi ja armottomaksi näyttämöksi.

Tarvitsevuus tekee elämästä elämisen arvoista,
ihmisarvoista ja tarkoituksellista
kaikessa hauraudessaan.

copyright Sari Saario 5.2016