© Sari Saario
(kirjoitettu 1.9.2012, julkaistu 18.12.2014)
Kirjoituksia
Kaikesta huolimatta
Ego
Sinä naamioitumisen mestari.
Taitava pukemaan itsesi ties mihin viittaan –
hyvyyden, vaatimattomuuden, uhrin, tietäjän.
Monia kasvoja, rooleja
joiden uskottelet olevan totta,
jotta saisit pidettyä minut irti todellisesta voimastani
rakkaudesta, joka Minä Olen.
Toisaalta, kun todella sinua kuuntelen
annat minulle arvokasta informaatiota siitä,
mihin rakkaus minussa ei ole vielä kotiutunut.
Ilmennyt epämiellyttävinä tunteina,
kolauksina itsetunnossani,
tarpeena olla tietävämpi, parempi, voittaja,
mutta myös turhan vaatimaton, jopa alistuva.
Toimillasi annat minulle mahdollisuuden
katsoa itseäni
rehellisesti, rohkeasti, nöyrästi.
Annat peilin rakkauden puheelle minussa,
jotta voin kysyä yhä uudestaan
kumpi nyt puhuu – rakkaus vai ego.
Ja näin pikkuhiljaa, askel askeleelta
saan oppia valitsemaan Rakkauden
tekoihini, sanoihini, aikomuksiini ja ajatuksiini
egon armollisella avustuksella
jokaisessa elämän tarjoamassa
konkreettisessa tilanteessa.
Ja loppujen lopuksi meistä tulee ystäviä –
pidät minut hereillä itseni ja totuuteni suhteen,
tarjoat voimasi käyttööni,
jotta rakkaudellisesti voin seistä
itseni puolesta tarvittaessa ja laittaa rajat sinne
missä ne ovat tarpeen.
Olet voimani, jota tarvitsen ollessani ihminen.
Ja pysyessäni tietoisena sinusta ja toiminta tavoistasi
yhteistyömme on antoisaa ja hedelmällistä.
Kiitos, että olet osa ihmisyyttäni!
…Sari 5/2013
Kirje Sisäiselle lapselle
Anteeksi Rakas Sisäinen lapseni, miten kaltoin olen Sinua kohdellut.Miten ankarasti ja armottomasti, jopa julmasti.
Miten paljon olet joutunut tekemään pakottamisen kautta.
Kuulluksi tulon ja lempeän ymmärtämisen sijaan
yhdessä, ystävällisyyden kautta.
Olen vaatinut Sinulta niin paljon, kohtuuttomasti.
Ja kun onnistut, teet hyvin, vaadin lisää ja lisää. Vaadin Sinua olemaan rohkea, sen sijaan, että hyväksyisin arkuutesi ja auttaisin Sinua rohkeaksi.
Vaadin Sinua olemaan vahva, sen sijaan, että kuulisin heikkoutesi, ottaisin vastaan ja tukisin siinä.
Vaadin Sinua olemaan aina kohtelias ja huomioonottava, sen sijaan, että antaisin tilaa todellisille tunteillesi ja tarpeillesi, kuullen niitä ja ottaen ne huomioon.
Vaadin Sinua löytämään oikeat sanat, sen sijaan, että antaisin Sinun spontaanisti puhua tai olla halutessasi hiljaa.
Vaadin Sinua olemaan korrekti, vaikka toisen käytös edellyttäisi voimallista rajojen laittoa oman itsen suojaksi.
Vaadin Sinua kuuntelemaan loputtomasti toisia, vaikka kaipaat vuorovaikutusta jossa itsekin haluat tulla kuulluksi.
Vaadin Sinua olemaan ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen, vaikka haluat ensin tarkkailla rauhassa ja asettua uuteen paikkaan ja tilanteeseen.
Vaadin Sinua olemaan puhelias, vaikka joskus haluat mieluummin olla kuuntelija.
Vaadin Sinua olemaan oikein, vaikka Sinä haluat olla niin kuin tuntuu hyvälle. Ja kun et halua, osaa, pysty olemaan niinkuin minä vaadin
pidän Sinua tyhmänä, hankalana, kiusallisena, hävettävänä,
nolona, epäonnistuneena, surkeana, arvottomana.
Enkä silloin halua tietää Sinusta mitään. Haluan jättää Sinut oman onnesi nojaan, kääntää Sinulle selkäni ja unohtaa, että olet edes olemassa,
hankaloittamassa hyvin kontrolloitua, ennakoitua, ”turvallista” elämääni…Ja samalla käännän selkäni omalle elävyydelleni, luovuudelleni, spontaanisuudelleni, ilolleni,
leikkisyydelleni, viattomuudelleni, vilpittömyydelleni ja herkkyydelleni.
Sen sijaan, että sallisin itseni uskaltautua hetkeen, elämään ja olemaan ilman tietämistä, osaamista ja kontrollointia. Pyydän sydämestäni anteeksi tätä kaikkea Sinulta Rakas Sisäinen lapseni, ja toivotan Sinut tervetulleeksi elämäni jokaiselle alueelle, jokaiseen tilanteeseen olemaan näkyvä ja kuuluva kanssani!
1.4.2013 …Sari
Häpeä
Häpeä
tuo tuttu, kiero seuralainen
kietoutuneena ympärilleni kuristavin, tukahduttavin ottein.
Kuin kuolleen valaan painava ruho
niskassani, harteillani.
Painamassa alas, muistuttamassa jatkuvasti huonoudesta,
riittämättömyydestä, voimattomuudesta, avuttomuudesta.
Kertomassa valheitaan, mitätöimässä kaikki onnistumisen kokemukset,
suuruuden ja pelottomuuden hetket.
Vääristäen kauneuden ja viattomuuden rumuudeksi,
ystävällisyyden ja myötätunnon mielistelyksi,
omien tarpeiden ja tunteiden kertomisen itsekkyydeksi,
spontaaniuden ja ilon huomion hakemiseksi.
Miten taitava sinä oletkaan siinä häpeä – saat epäilemään
omia motiiveja, omaa itseä, koko minuutta.
Annat aiheita piiloutua, vähätellä, kutistua, tukahtua, nolostua,
puolustautua, ivata, asettautua ylemmäs tai alemmas,
olla tekemättä asioita, jäädä yksinäisyyteen, eristäytyä.
Teet kaikkesi, jotta en loistaisi sinä Valona, joka Minä Olen.
Teet kaikkesi, jotta en unohtaisi minussa olevaa pimeyttä hetkeksikään.
Teet kaikkesi, jotta minä en kasvaisi siihen suuruuteen joka Minä Olen.
Ja sinä melkein onnistuit siinä.
Mutta nyt minä sanon sinulle häpeä,
tässä hetkessä – sinä et ole minun Todellista Itseäni, enkä tarvitse sinua enää.
Olet hoitanut tehtäväsi hienosti, tehokkaasti, mutta enää en tarvitse sinua.
Sinut on nähty, keinosi on paljastettu.
EN TARVITSE ENKÄ HALUA SINUA ENÄÄ ELÄMÄÄNI, ITSEENI.
Ole hyvä ja mene – sinä olet vapaa minusta ja minä olen VAPAA sinusta.
NIIN OLKOON!!!
…Sari 2013
Rohkeus
Rohkeus ei ole pelon puuttumista
vaan toimimista pelosta huolimatta.
Rohkeus ei ole pelkkää itsevarmuutta
vaan epävarmuuteen suostumista.
Rohkeus ei ole jatkuvaa vahvana oloa
vaan heikkouden ja avuttomuuden kohtaamista.
Suostumista niin moniin vähemmän yleviin tunteisiin.
Se on mukavuusrajan ylittämistä yhä uudelleen ja uudelleen.
Se on olemista itsensä puolesta, asettumatta silti toisia vastaan.
Se on kaiken sen kuulemista ja hyväksymistä,
jonka mieluummin sulkisi itsestä pois.
Kaiken sen rakkaudellista hyväksyntää,
jota ei haluaisi edes nähdä.
Rohkeus on sitä, että suostuu siksi joka on – kaikkine puutteineen,
vikoineen, haavoineen, tahroineen, arvottomuuksineen ja
heikkouksineen sekä pelkoineen.
Rohkeutta on olla Ihminen
tässä maailmassa.
…Sari 2013
Vuosien varrelta
”Sydämeni tahdon aukaista, rakkaudella ravita
Tuntea sen lämmön itsessäin, Valon ja Rakkauden voimanain
Kunpa vain ymmärtäisin – se on jo sisälläin, aina ollut omanain.
Ei tarvitse muuta kuin irtipäästää, itselle ja muille anteeksi antaa.
Kaikissa meissä on rakkauden valo, sydän on sen kotipaikka.
Näe, kuule sydämellä – pidä kaikkia kuin kukkaa kämmenellä.
Katso ohi kuorien, murheitten ja huolien.
Rakkaus saa ne sulamaan, elämän pelon sammumaan.
Siis nähdään toisemme sydämellä
vahvistetaan rakkaudella.”
” On niin vaikeaa vailla odotuksia taivaltaa
Ilman toiveita ja vaateita rakastaa
Mieli tyhjänä,
täynnä kiitollisuutta jokaisesta hetkestä, jokaisesta ihmisestä
Ilman itsestään selvyyksiä, Elämän lahjoja vastaanottaen.
Niin moni asia muka kuuluu minulle ilman muuta
Niin moni ihminen on muka elämässäni – tottakai.
Miten erilaiselta jokainen päiväni näyttäisikään
kun pystyisin pitämään mielessäni sen tosiasian,
että kaikki on lahjaa, omaksi parhaaksi annettu.”
Rakkaus
”Rakkaus, rakkaus, rakkaus…
siinä kaikki mitä tarvitaan.
Ei ole väliä tarkoilla sanoilla,
ei väliä vain tietynlaisilla teoilla.
Se ainoastaan merkitsee onko niissä rakkaus mukana.
Sanotko sanasi rakkaudella
teetkö tekosi rakkaudella
oletko olemassa rakkaudella
ajatteletko rakkaudella…
Aito rakkaus välittyy pelkässä läsnäolossa.
Ole läsnä – joka hetki – jokaiselle!
Ole läsnä sanoissasi, teoissasi, ajatuksissasi – jokaisessa hetkessä.
Silloin rakastat automaattisesti, tavoitat rakkauden.
Eilisessä on katkeruus, pettymykset ja anteeksiantamattomuus
Huomisessa toiveet, odotukset, huolet ja pelot.
Ole siis läsnä juuri tässä hetkessä,
ei eilisessä, eikä huomisessa vaan NYT – sieltä pyyteettömän rakkauden löytää.”
Kunpa osaisin…
Kunpa osaisin hyväksyä Sinut juuri sellaisena kuin olet
Kunpa antaisin Sinun olla sellainen kuin olet
Kunpa vosin ajatella – niin on hyvä
Kunpa en joka hetki odottaisi Sinulta sellaista mitä et ole,
mitä et voi tai osaa olla
Kunpa päivieni onni tai epäonni ei olisi joka päivä kiinni siitä,
miten olet minua kohtaan käyttäytynyt.
Kunpa osaisin olla tukahduttamasta Sinua toiveillani ja vaatimuksillani
Kunpa päästäisin Sinut vastuusta minun elämäni suhteen,
sillä ethän siitä kuitenkaan koskaan vastuussa ole.
Kunpa antaisin Sinun olla Sinä, vaikket eläkään niinkuin haluaisin,
vaikket osoita tunteitasi niinkuin haluaisin.
Kunpa osaisin kunnioittaa Sinua juuri sellaisena kuin olet
Kunpa antaisin Sinun itse löytää virheesi.
Sillä niin tehdessäni säästyisin monelta pettymykseltä, monelta kiukun puuskalta,
monelta mielen pahoittumiselta ja säästäisiin huimat määrät energiaa
johonkin paljon tärkeämpään.
Silloin Sinä saisit hengittää vapaasti, eikä Sinun tarvitsisi yrittää olla jotain mitä et ole.
Olisimme molemmat onnellisia…”
MITÄ JOS…
Mitä jos maailma ei olekaan sitä miltä näyttää…
Mitä jos lähes kaikki mihin olemme uskoneet, miten olemme tottuneet ajattelemaan onkin vain osa totuutta tai jopa harhaa…
Mitä jos sairaudet ovatkin jotain ihan muuta kuin ihmisparalle perimän, epäonnen tai virusten ja bakteerien takia tulleita…
Mitä jos voiton tavoittelu ja hyötyajattelu ei olekaan pääasia…
Mitä jos se mikä on minun, mitä minä omistan ja haluan ei olekaan tärkeintä…
Mitä jos ei tarvitsisi pelätä mitään…
Mitä jos kaikella – siis todellakin ihan kaikella on tarkoituksensa…
Mitä jos ihminen ei voikaan ymmärtää kaikkea – mitä jos ei tarvitsekaan…
Mitä jos pelkkä luottamus ja parhaansa yrittäminen riittävät…
Mitä jos toiset ihmiset eivät olekaan erillisiä minusta, eivät uhkia eivätkä vihollisia…
Mitä jos kiire ja loputtomat velvollisuudet ovatkin omaa keksintöämme…
Mitä jos pelkkä elämästä selviäminen ei olekaan päämäärämme… Jos maailma onkin ihana ja kaunis paikka, joka näyttäytyy jokaiselle juuri sellaisena miten sen haluaa nähdä, minkälaisen perusasenteen läpi sitä katsoo…
Jos rakkaus ja rakastaminen ovatkin pääasia, kaikki ovat yhtä, tasaveroisia ja toisilleen hyvää haluavia ja ajattelevia…
Jos sairaudet ovatkin mahdollisuuksia nähdä itsemme ja oma olemisemme toisin, erottaa mikä on todella tärkeää, muuttaa suuntaa, jottei enää eläisi vastoin omaa sisintään…
Jos paraneminen tapahtuisi sen oivalluksen kautta, ettei ihminen ole vain fyysinen olento, vaan sen lisäksi psyykkinen ja henkinen, joten pelkkä ruumiin lääkitseminen ei riitä, on otettava kaikki olemuspuolet huomioon ja löydettävä sydämen tapa elää, se tapa joka on hyväksi juuri minulle, vaikka koko muu maailma eläisi erilailla…
Jos kaikki onnettomuudet, menetykset, kohtaamiset ja elämän pienetkin tapahtumat ovat mahdollisuuksia oivaltaa elämästä ja itsestään jotakin, auttaa meitä lähemmäs ominta itseämme, sellaista kuin kukin meistä parhaimmillaan voisi olla… Jos siis pieninkään tapahtuma elämässämme ei olekaan tarkoitukseton…
Jos tärkein tehtävämme onkin arjessamme antaa ja saada rakkautta – pyyteettömästi…
Jos emme olekaan uhrin asemassa, vaan näkemässä ja oivaltamassa koko ajan enemmän mikä on todellista ja tärkeää – antautuen elämän vietäväksi, vastaten parhaalla mahdollisella tavalla elämän eteen tuomiin haasteisiin, jotka eivät koskaan ole rangaistuksia eivätkä tarkoituksettomia vaan kokonaisuutta kauniisti palvelevia… Voisitko silloin olla masentunut, elämään kyllästynyt – vailla elämän tarkoitusta…
Tuntisitko silloin sisäistä epämääräistä tuskaa, olisitko eksyksissä… vai antaisitko ilolla oman ainutlaatuisen panoksesi tällaiseen maailmaan…
Eläisitkö silloin onnellisena, arjen pienistä iloista nauttien… Mitä jos se on Sinulle aivan yhtä mahdollista kuin kenelle tahansa muulle!
Mitä jos tietoisesti alat punnitsemaan sydämessäsi mikä on Sinulle totta, mitä voit tehdä asioitten parantamiseksi, miten voit olla joku jollekin, miten oppisit tietämään mikä on Sinulle hyväksi…
Sillä maailma on juuri niin kaunis, hyvä ja rakkautta täynnä oleva paikka kuin itse kukin meistä haluaa sen nähdä!
On aika kyseenalaistaa kaikki se mikä ei tunnu sydämessä oikealle, sillä sydämen viisaus ohittaa järjen viisauden.
Sydämen viisaus on avain maailman muuttamiseksi sellaiseksi kuin se voisi olla ja on alunperin tarkoitettukin olevaksi.Siis jokainen meistä lähteköön ilolla ja rohkeasti, vastuunsa viisaasti kantaen tekemään toisenlainen maailma…
MIKSI?
Miksi olemme lakanneet kysymästä miksi?
Vaatiiko se rohkeutta, kenties vastuunottoa vastauksen kuultuamme? Kun kuulemme tai näemme jonkun olevan tarkoituksella ilkeä tai tekevän pahaa, kun annamme rahan ratkaista eikä oman tuntemuksemme, olotilamme. Kun meille määrätään lääkkeitä, vaikka tiedämme, että meillä on vain paha olla liian kylmässä, suorituskeskeisessä ja ihmisyyttä kunnioittamattomassa maailmassa. Kun kehomme ja mielemme ei halua suostua elämään luonnottomasti ja reagoi siihen aivan luonnollisesti kipuilemalla, oirehtimalla, väsymällä, masentumalla. Olisi huolestuttavaa, jos sisäinen viisautemme ei toimisi näin hyväksemme, vaan päästäisi läpi kaikki kohtuuttomat vaatimukset, luonnottomat tavat, joiden mukaan tässä maailmassa pitäisi nykyään tehdä töitä, elää ja toimia.
Kun päämotiivina ei olekaan enää kaikkien hyvinvointi, mielekkyys, intohimo, kunnioittaminen ja lähimmäisenrakkaus, vaan tuottavuus, ammatillisuus, hyötynäkökohdat ja omanedun tavoittelu. Missä on aitous, läsnäolo, rehellisyys, myötätunto, koskettaminen, kuunteleminen, jakaminen, pysähtyminen ja inhimillisyys. Rohkeus olla tunteva, ajatteleva, rakastava ihminen – lähimmäinen toiselle? Miksi kukaan ei kysy MIKSI? Miksi me suostumme tällaiseen, miksi haluamme tukahduttaa eri keinoin kaiken sen pahanolon, jota tämän johdosta luonnollisesti nousee. Lääkkeillä, alkoholilla, syömisellä, jatkuvalla menemisellä, shoppailulla, pelaamisella, televisiolla, ylenmääräisellä työnteolla, hiljaisuutta ja pysähtymistä välttelemällä. Ja samalla ihmettelemme lasten oirehdintaa, masentuneitten määrää. Lähes ainoa mitä yritetään tehdä, on kehitellä lääkkeitä ja keinoja, joilla saadaan ihmiset sopeutumaan toimimattomaan maailmaan, ihmiset, jotka ovat vielä tarpeeksi herkkiä ilmentämään meidän kaikkien yhteistä pahaa oloa – koko maailman pahaa oloa. Haemme apua asiantuntijoilta, että joku kertoisi mikä minua vaivaa, mikä olisi minulle oikein, mitä minun pitäisi tehdä.
Miksi? Miten joku ulkopuoleltamme voisi olla oman itsemme asiantuntija. Miten joku ulkopuoleltamme voi sanoa, ettei minua mikään vaivaa kun kerran laboratorio kokeitten arvot ovat kohdillaan, vaikka oikeasti sattuu joka paikkaan ja on paha olla.
Miten joku ulkopuolinen voisi tietää mitä minun pitäisi tehdä elämälläni, mihin asioihin suostua tai olla suostumatta.
Miksi olemme kadottaneet kyvyn tai ehkä paremminkin uskalluksen kääntyä sisäänpäin, kuunnella sisältäpäin nousevaa tietoa, joka ilmenee tunteina, ajatuksina, olotiloina, kehon tuntemuksina – ja luottaa niihin.
Oma sisimpämme, sydämemme on paras asiantuntijamme kaikkeen itsessämme.
Toki joskus tarvitsemme konsultaatio apua terveydentilaamme ja muuhun liittyen, mutta silloinkin voimme kuulostella sisimmässämme miltä toisen arvio kuulostaa ja tehdä valintoja ja päätöksiä sen mukaan. Miksi järjestelmien, byrokratian, teollisuuden, talouden ja kaikkien systeemien pyörittäminen on noussut pääasiaksi – läsnäolon, inhimillisyyden ja lähimmäisyyden kustannuksella?
Miksi suurimmat palkat maksetaan sellaisista töistä ja ammateista, joilla ei ole mitään tekemistä yleisen hyvinvoinnin sekä todellisen maailman ja ihmisten auttamisen kanssa?
Miksi on tärkeämpää säästää koulujen ja laitosten ruokamenoissa kuin panostaa laadukkaaseen, ravitsevaan ruokaan, joka lisää arki hyvinvointia, terveyttä, rauhallista ja tasapainoista olotilaa?
Miksi lasten,vanhusten ja sairaitten hoitamisessa pääasia on säästäminen ja tehokkuus?
Miksi kaikki ne kekseliäät ihmiset, jotka työkseen luovat meille tarpeita ja mielitekoja, eivät valjasta viisauttaan ihmisten todellista hyvinvointia lisäävien asioiden keksimiseen? Miksi kaikille on ok, että käytetään tähtitieteelisiä summia rahaa sisäisen tyhjyyden keinotekoiseen täyttämiseen eikä sisäistä tyhjyyttä aiheuttavien tekijöiden vähentämiseen?
Miksi lähimmäistä ei auteta enää auttamisen vuoksi, vaan jos se on kannattavaa?
Miksi auttamisesta on usein kadonnut alkuperäinen tarkoitus ja tilalle on tullut tehokkuus, menojen minimointi, ammatillisuus, teoriatieto, hieno tekniikka ja kiire – vaikka usein pelkkä ihmisenä ihmiselle ajan kanssa oleminen riittäisi?
Miksi aikuiset tekevät hurjasti töitä, jotta raha riittäisi vapaa-ajan ”kuluttamiseen”, peleihin ja laitteisiin, jotka oikeasti vievät aikaa todelliselta läsnäololta? Auttavatko nykyinen ihaltu sivistystaso, lääkkeet ja tekniikka todella meidän jokaisen perustarpeisiin tulla kohdatuksi, kosketetuksi, kuulluksi ja rakastetuksi? Ovatko ne hienoudessaan astuneet jokaisen ihmisen perusolemukseen kuuluvien ominaisuuksien tilalle, jotka moni meistä on siirtänyt taka-alalle arvostuksen puutteen ja naiviuden pelossa. Jokainen meistä osaa koskettaa, olla läsnä, rakastaa, tuntea myötätuntoa ja empatiaa edes jossain määrin, ellemme peitä niitä ammatillisuuden, roolien ja asiantuntijan ylemmyyden taakse.
Jokainen meistä on ihminen koulutuksesta, elintasosta tai sukupuolesta riippumatta ja ihmisyyttä me voimme halutessamme jakaa jokaisen kanssa. Yksi pieni kysymys – miksi, on niin merkittävä. Se kyseenalaistaa ns. itsestäänselvyyksiä, pistää miettimään syitä ja seurauksia, vastuuttaa, herättää, auttaa tiedostamaan, pysäyttää tavat ja tottumukset, näyttää motiiveja ja herättelee totuudellisuuteen.
Asiat eivät koskaan muutu peittelemällä ja hyssyttelemällä tai kiertelemällä ja kaunistelemalla, vaan nostamalla kissa pöydälle, puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä, uskaltautumalla pois mukavuusalueelta ja tarpeen tullen kokemalla aiheellista syyllisyyttä, tuskaa ja kipua kun on tullut tehtyä väärin itseä, lähimmäisiä tai maailmaa kohtaan.
Aina on mahdollisuus tehdä uusia valintoja, muuttaa asenteita, ajatuksia, tapoja ja uskomuksia.
Avata sydäntään, opetella olemaan läsnä, kuulla, pyytää ja antaa anteeksi.
Koskaan ei ole myöhäistä alkaa kysymään miksi!
Mitä jos lähes kaikki mihin olemme uskoneet, miten olemme tottuneet ajattelemaan onkin vain osa totuutta tai jopa harhaa…
Mitä jos sairaudet ovatkin jotain ihan muuta kuin ihmisparalle perimän, epäonnen tai virusten ja bakteerien takia tulleita…
Mitä jos voiton tavoittelu ja hyötyajattelu ei olekaan pääasia…
Mitä jos se mikä on minun, mitä minä omistan ja haluan ei olekaan tärkeintä…
Mitä jos ei tarvitsisi pelätä mitään…
Mitä jos kaikella – siis todellakin ihan kaikella on tarkoituksensa…
Mitä jos ihminen ei voikaan ymmärtää kaikkea – mitä jos ei tarvitsekaan…
Mitä jos pelkkä luottamus ja parhaansa yrittäminen riittävät…
Mitä jos toiset ihmiset eivät olekaan erillisiä minusta, eivät uhkia eivätkä vihollisia…
Mitä jos kiire ja loputtomat velvollisuudet ovatkin omaa keksintöämme…
Mitä jos pelkkä elämästä selviäminen ei olekaan päämäärämme… Jos maailma onkin ihana ja kaunis paikka, joka näyttäytyy jokaiselle juuri sellaisena miten sen haluaa nähdä, minkälaisen perusasenteen läpi sitä katsoo…
Jos rakkaus ja rakastaminen ovatkin pääasia, kaikki ovat yhtä, tasaveroisia ja toisilleen hyvää haluavia ja ajattelevia…
Jos sairaudet ovatkin mahdollisuuksia nähdä itsemme ja oma olemisemme toisin, erottaa mikä on todella tärkeää, muuttaa suuntaa, jottei enää eläisi vastoin omaa sisintään…
Jos paraneminen tapahtuisi sen oivalluksen kautta, ettei ihminen ole vain fyysinen olento, vaan sen lisäksi psyykkinen ja henkinen, joten pelkkä ruumiin lääkitseminen ei riitä, on otettava kaikki olemuspuolet huomioon ja löydettävä sydämen tapa elää, se tapa joka on hyväksi juuri minulle, vaikka koko muu maailma eläisi erilailla…
Jos kaikki onnettomuudet, menetykset, kohtaamiset ja elämän pienetkin tapahtumat ovat mahdollisuuksia oivaltaa elämästä ja itsestään jotakin, auttaa meitä lähemmäs ominta itseämme, sellaista kuin kukin meistä parhaimmillaan voisi olla… Jos siis pieninkään tapahtuma elämässämme ei olekaan tarkoitukseton…
Jos tärkein tehtävämme onkin arjessamme antaa ja saada rakkautta – pyyteettömästi…
Jos emme olekaan uhrin asemassa, vaan näkemässä ja oivaltamassa koko ajan enemmän mikä on todellista ja tärkeää – antautuen elämän vietäväksi, vastaten parhaalla mahdollisella tavalla elämän eteen tuomiin haasteisiin, jotka eivät koskaan ole rangaistuksia eivätkä tarkoituksettomia vaan kokonaisuutta kauniisti palvelevia… Voisitko silloin olla masentunut, elämään kyllästynyt – vailla elämän tarkoitusta…
Tuntisitko silloin sisäistä epämääräistä tuskaa, olisitko eksyksissä… vai antaisitko ilolla oman ainutlaatuisen panoksesi tällaiseen maailmaan…
Eläisitkö silloin onnellisena, arjen pienistä iloista nauttien… Mitä jos se on Sinulle aivan yhtä mahdollista kuin kenelle tahansa muulle!
Mitä jos tietoisesti alat punnitsemaan sydämessäsi mikä on Sinulle totta, mitä voit tehdä asioitten parantamiseksi, miten voit olla joku jollekin, miten oppisit tietämään mikä on Sinulle hyväksi…
Sillä maailma on juuri niin kaunis, hyvä ja rakkautta täynnä oleva paikka kuin itse kukin meistä haluaa sen nähdä!
On aika kyseenalaistaa kaikki se mikä ei tunnu sydämessä oikealle, sillä sydämen viisaus ohittaa järjen viisauden.
Sydämen viisaus on avain maailman muuttamiseksi sellaiseksi kuin se voisi olla ja on alunperin tarkoitettukin olevaksi.Siis jokainen meistä lähteköön ilolla ja rohkeasti, vastuunsa viisaasti kantaen tekemään toisenlainen maailma…
Vaatiiko se rohkeutta, kenties vastuunottoa vastauksen kuultuamme? Kun kuulemme tai näemme jonkun olevan tarkoituksella ilkeä tai tekevän pahaa, kun annamme rahan ratkaista eikä oman tuntemuksemme, olotilamme. Kun meille määrätään lääkkeitä, vaikka tiedämme, että meillä on vain paha olla liian kylmässä, suorituskeskeisessä ja ihmisyyttä kunnioittamattomassa maailmassa. Kun kehomme ja mielemme ei halua suostua elämään luonnottomasti ja reagoi siihen aivan luonnollisesti kipuilemalla, oirehtimalla, väsymällä, masentumalla. Olisi huolestuttavaa, jos sisäinen viisautemme ei toimisi näin hyväksemme, vaan päästäisi läpi kaikki kohtuuttomat vaatimukset, luonnottomat tavat, joiden mukaan tässä maailmassa pitäisi nykyään tehdä töitä, elää ja toimia.
Kun päämotiivina ei olekaan enää kaikkien hyvinvointi, mielekkyys, intohimo, kunnioittaminen ja lähimmäisenrakkaus, vaan tuottavuus, ammatillisuus, hyötynäkökohdat ja omanedun tavoittelu. Missä on aitous, läsnäolo, rehellisyys, myötätunto, koskettaminen, kuunteleminen, jakaminen, pysähtyminen ja inhimillisyys. Rohkeus olla tunteva, ajatteleva, rakastava ihminen – lähimmäinen toiselle? Miksi kukaan ei kysy MIKSI? Miksi me suostumme tällaiseen, miksi haluamme tukahduttaa eri keinoin kaiken sen pahanolon, jota tämän johdosta luonnollisesti nousee. Lääkkeillä, alkoholilla, syömisellä, jatkuvalla menemisellä, shoppailulla, pelaamisella, televisiolla, ylenmääräisellä työnteolla, hiljaisuutta ja pysähtymistä välttelemällä. Ja samalla ihmettelemme lasten oirehdintaa, masentuneitten määrää. Lähes ainoa mitä yritetään tehdä, on kehitellä lääkkeitä ja keinoja, joilla saadaan ihmiset sopeutumaan toimimattomaan maailmaan, ihmiset, jotka ovat vielä tarpeeksi herkkiä ilmentämään meidän kaikkien yhteistä pahaa oloa – koko maailman pahaa oloa. Haemme apua asiantuntijoilta, että joku kertoisi mikä minua vaivaa, mikä olisi minulle oikein, mitä minun pitäisi tehdä.
Miksi? Miten joku ulkopuoleltamme voisi olla oman itsemme asiantuntija. Miten joku ulkopuoleltamme voi sanoa, ettei minua mikään vaivaa kun kerran laboratorio kokeitten arvot ovat kohdillaan, vaikka oikeasti sattuu joka paikkaan ja on paha olla.
Miten joku ulkopuolinen voisi tietää mitä minun pitäisi tehdä elämälläni, mihin asioihin suostua tai olla suostumatta.
Miksi olemme kadottaneet kyvyn tai ehkä paremminkin uskalluksen kääntyä sisäänpäin, kuunnella sisältäpäin nousevaa tietoa, joka ilmenee tunteina, ajatuksina, olotiloina, kehon tuntemuksina – ja luottaa niihin.
Oma sisimpämme, sydämemme on paras asiantuntijamme kaikkeen itsessämme.
Toki joskus tarvitsemme konsultaatio apua terveydentilaamme ja muuhun liittyen, mutta silloinkin voimme kuulostella sisimmässämme miltä toisen arvio kuulostaa ja tehdä valintoja ja päätöksiä sen mukaan. Miksi järjestelmien, byrokratian, teollisuuden, talouden ja kaikkien systeemien pyörittäminen on noussut pääasiaksi – läsnäolon, inhimillisyyden ja lähimmäisyyden kustannuksella?
Miksi suurimmat palkat maksetaan sellaisista töistä ja ammateista, joilla ei ole mitään tekemistä yleisen hyvinvoinnin sekä todellisen maailman ja ihmisten auttamisen kanssa?
Miksi on tärkeämpää säästää koulujen ja laitosten ruokamenoissa kuin panostaa laadukkaaseen, ravitsevaan ruokaan, joka lisää arki hyvinvointia, terveyttä, rauhallista ja tasapainoista olotilaa?
Miksi lasten,vanhusten ja sairaitten hoitamisessa pääasia on säästäminen ja tehokkuus?
Miksi kaikki ne kekseliäät ihmiset, jotka työkseen luovat meille tarpeita ja mielitekoja, eivät valjasta viisauttaan ihmisten todellista hyvinvointia lisäävien asioiden keksimiseen? Miksi kaikille on ok, että käytetään tähtitieteelisiä summia rahaa sisäisen tyhjyyden keinotekoiseen täyttämiseen eikä sisäistä tyhjyyttä aiheuttavien tekijöiden vähentämiseen?
Miksi lähimmäistä ei auteta enää auttamisen vuoksi, vaan jos se on kannattavaa?
Miksi auttamisesta on usein kadonnut alkuperäinen tarkoitus ja tilalle on tullut tehokkuus, menojen minimointi, ammatillisuus, teoriatieto, hieno tekniikka ja kiire – vaikka usein pelkkä ihmisenä ihmiselle ajan kanssa oleminen riittäisi?
Miksi aikuiset tekevät hurjasti töitä, jotta raha riittäisi vapaa-ajan ”kuluttamiseen”, peleihin ja laitteisiin, jotka oikeasti vievät aikaa todelliselta läsnäololta? Auttavatko nykyinen ihaltu sivistystaso, lääkkeet ja tekniikka todella meidän jokaisen perustarpeisiin tulla kohdatuksi, kosketetuksi, kuulluksi ja rakastetuksi? Ovatko ne hienoudessaan astuneet jokaisen ihmisen perusolemukseen kuuluvien ominaisuuksien tilalle, jotka moni meistä on siirtänyt taka-alalle arvostuksen puutteen ja naiviuden pelossa. Jokainen meistä osaa koskettaa, olla läsnä, rakastaa, tuntea myötätuntoa ja empatiaa edes jossain määrin, ellemme peitä niitä ammatillisuuden, roolien ja asiantuntijan ylemmyyden taakse.
Jokainen meistä on ihminen koulutuksesta, elintasosta tai sukupuolesta riippumatta ja ihmisyyttä me voimme halutessamme jakaa jokaisen kanssa. Yksi pieni kysymys – miksi, on niin merkittävä. Se kyseenalaistaa ns. itsestäänselvyyksiä, pistää miettimään syitä ja seurauksia, vastuuttaa, herättää, auttaa tiedostamaan, pysäyttää tavat ja tottumukset, näyttää motiiveja ja herättelee totuudellisuuteen.
Asiat eivät koskaan muutu peittelemällä ja hyssyttelemällä tai kiertelemällä ja kaunistelemalla, vaan nostamalla kissa pöydälle, puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä, uskaltautumalla pois mukavuusalueelta ja tarpeen tullen kokemalla aiheellista syyllisyyttä, tuskaa ja kipua kun on tullut tehtyä väärin itseä, lähimmäisiä tai maailmaa kohtaan.
Aina on mahdollisuus tehdä uusia valintoja, muuttaa asenteita, ajatuksia, tapoja ja uskomuksia.
Avata sydäntään, opetella olemaan läsnä, kuulla, pyytää ja antaa anteeksi.
Koskaan ei ole myöhäistä alkaa kysymään miksi!