Häpeä

Häpeä
tuo tuttu, kiero seuralainen
kietoutuneena ympärilleni kuristavin, tukahduttavin ottein.
Kuin kuolleen valaan painava ruho
niskassani, harteillani.
Painamassa alas, muistuttamassa jatkuvasti huonoudesta,
riittämättömyydestä, voimattomuudesta, avuttomuudesta.
Kertomassa valheitaan, mitätöimässä kaikki onnistumisen kokemukset,
suuruuden ja pelottomuuden hetket.

Vääristäen kauneuden ja viattomuuden rumuudeksi,
ystävällisyyden ja myötätunnon mielistelyksi,
omien tarpeiden ja tunteiden kertomisen itsekkyydeksi,
spontaaniuden ja ilon huomion hakemiseksi.

Miten taitava sinä oletkaan siinä häpeä – saat epäilemään
omia motiiveja, omaa itseä, koko minuutta.
Annat aiheita piiloutua, vähätellä, kutistua, tukahtua, nolostua,
puolustautua, ivata, asettautua ylemmäs tai alemmas,
olla tekemättä asioita, jäädä yksinäisyyteen, eristäytyä.

Teet kaikkesi, jotta en loistaisi sinä Valona, joka Minä Olen.
Teet kaikkesi, jotta en unohtaisi minussa olevaa pimeyttä hetkeksikään.
Teet kaikkesi, jotta minä en kasvaisi siihen suuruuteen joka Minä Olen.

Ja sinä melkein onnistuit siinä.
Mutta nyt minä sanon sinulle häpeä,
tässä hetkessä – sinä et ole minun Todellista Itseäni, enkä tarvitse sinua enää.
Olet hoitanut tehtäväsi hienosti, tehokkaasti, mutta enää en tarvitse sinua.
Sinut on nähty, keinosi on paljastettu.
EN TARVITSE ENKÄ HALUA SINUA ENÄÄ ELÄMÄÄNI, ITSEENI.

Ole hyvä ja mene – sinä olet vapaa minusta ja minä olen VAPAA sinusta.
NIIN OLKOON!!!

…Sari  2013

Jätä kommentti