Moni meistä on tullut kohtaan, jossa hermoston ylitila, ylivirittyneisyys on mennyt niin pitkälle, että se haittaa jo normaalia elämistä monin tavoin. Vaikeus nukkua, pysähtyä ja olla rauhassa, mielen yliaktiivisuus ja vaikeus hiljentää mieli, sekä ajatella selkeästi, kehon voimakas reagointi – jännittyneisyys, levottomuus, kipuilu, sisäinen tärinä, sähköisyys, kokemus hätätilasta ja turvattomuudesta, vaikka järki sanoo ettei ole mitään hätää ja ulkoisesti kaikki on periaatteessa hyvin.
Tämä tila ääreen mennessään pakottaa pysähtymään itsen äärelle, kysymään – miten voin ihan oikeasti, mikä minussa haluaa tulla näkyväksi, kohdatuksi, vapautetuksi, mitä on tapahtunut, mikä minussa ei ole saanut olla olemassa, mitä kannan itsessäni perheeni ja sukuni jäsenenä, mikä on kielletty, piilotettu, suljettu ulkopuolelle, mikä haluaa pysähtyä minuun, mitä on liikaa, mitä liian vähän?
Tämä on jotakin, jota ei voi suorittaa pois, vaikka kuinka yrittäisi. Ei edes joogalla, meditaatiolla tai hermoston ”uudelleen kouluttamisella”, ei kuittaamalla jollain diagnoosilla. Vaikka tekisimme mitä, jos teemme sen selviytymisestä käsin, mikään ei lopulta muutu, vaikka hetkeksi helpottuukin. Sen kaiken kanssa on pysähdyttävä, oltava rauhassa, hiljaisuudessa, kuunneltava ajan kanssa, niin kauan kuin on tarpeen, luotava tilaa, jossa ei ole häiriötekijöitä, jossa ei paeta tekemiseen, ohiteta, vältetä, kiirehditä toimintakykyiseksi, tehdä vielä enemmän.
On kohdattava se hätä, kaaos, selviytyminen, turvattomuus ja yksinjääminen, joka jäi sisälle ja tallentui alitajuntaan, hermostoon ja kehoon odottamaan hetkeä, jossa se nähdään, otetaan vastaan ja päästetään purkautumaan. Ja kun hetkeä ei koskaan tullut, vaan keksittiin koko yhteiskunnan voimin vain keinoja tukahduttaa ja unohtaa se mikä halusi tulla esiin ja vapautetuksi, enää ei ole aikaa odottaa sopivaa hetkeä, sillä se on NYT, juuri tässä.
Kollektiivinen alitajunta on alkanut purkaa yksilötason ja sukupolviin tallentunutta selviytymistilaa tämän ajan yksilöiden kautta ennennäkemättömässä mittakaavassa. Etulinjassa ovat olleet jo pitkään herkät, voimakkaasti kaiken kehollaan suoraan kokevat ihmiset, ja nyt tämä purkautuminen alkaa koskettaa enemmän ja enemmän ihan kaikkia.
Ihmisiä pysäytetään nyt rajujen, kivuliaiden, yllättävien ja ääreen menevien tapahtumien kautta, jossa vanhat tavat reagoida eivät enää toimi. Ne vievät pohjan pois estäen jatkamasta enää entiseen malliin ja/tai murtavat jotakin, jonka vain on hajottava. Ne pakottavat pysähtymään, jotta huomio alkaa kääntyä ulkopuolelta sisäänpäin, omaan itseen, sisäiseen todellisuuteen ja omaan osuuteen tapahtumien kulussa.
Tapahtumat eivät ole tarkoitettu nujertamaan tai rangaistukseksi, vaan ne kutsuvat kohtaamaan sen selviytymismallin, jonka kautta opimme elämään. Ne kutsuvat katsomaan ja murtautumaan läpi selviytymisen eetoksesta, josta on tullut uusi jaettu ”normaali”, jossa kaikki voivat enemmän tai vähemmän pahoin.
Yksilötasolla on tärkeää tunnistaa, tunnustaa ja kohdata oma selviytymismallinsa, joka pitkään jatkuessaan ja perintönäkin omaksuttuna on muodostunut jo osaksi identiteettiä. Olemme unohtaneet Kuka minä olen, jos en elä ja toimi selviytymisestä käsin.
Tämän äärellä olemme ensi sunnuntain 8.2. online työpajassa SELVIYTYMISIDENTITEETISTÄ IRROTTAUTUMINEN klo 15-18.15
Hieno ryhmä jo koossa, ja vielä on paikkoja jäljellä!
Lue tarkemmin linkistä ja ilmoittaudu mukaan 💗 Viimeistään 7.2.
Tiedon lisäksi pääset työpajassa tutkimaan teemaa kahden konstellaatiotyöskentelyn kautta.
Konstellaatiotyöskentelyä voidaan toteuttaa monella tapaa ja se on upea, turvallinen menetelmä, jolla luodaan edellytykset oivalluksille ja jonka avulla voidaan käsillä olevan hetken kautta eri tavoin katsoa ja saada näkyville alitajuisia sidoksia ja vaikuttimia, joiden kanssa voidaan tehdä sovinto. Tämä vapauttaa meidät siitä mihin olemme alitajuisesti jumiutuneet elämään ja olemaan nykyhetkessä, sekä vapautumaan menneisyyden kiinnikkeistä.