Etsi itsesi kasvatuksesi alta


Etsi itsesi kasvatuksesi alta –
kaikkien niiden ulkopuolisten rajoitusten ja mielipiteiden,
joilla Sinut saateltiin aikuisuuteen.
Kaikkien niiden ihanteiden,
jotka edustivat kasvattajiesi omaksumaa todellisuutta.
Kaikkien niiden sääntöjen,
joilla kasvattajasi pitivät itsensä omilla mukavuusalueillaan.

Vapauta itsesi sukusi tavoista ja uskomuksista,
niistä joita piti varjella, ettei kukaan loukkaannu,
pahoita mieltään.
Tunnista ne, jotka sopivat Sinun arvomaailmaasi
ja vie niitä eteenpäin kiitollisin mielin.

Tunnista ne keinot, joilla opit suojaamaan itseäsi
pysyäksesi turvassa, kelvataksesi, sopiaksesi joukkoon.
Reipas, pärjäävä, kova, vihainen,
välinpitämätön, ylimielinen, ”kaikki aina hyvin”,
uhri, kiltti, hauska, sopeutuja, myötäilijä…
Mikä ikinä perheessäsi parhaiten toimikaan.

Näe, että tarvitsit suojaroolisi ja -kuoresi,
jotta selviytyisit.
Ja nyt – ne vain estävät Sinua olemasta Sinä.
Piilottavat alleen sen joka todella Olet.
Ymmärrettävästi saaden Sinut turhautumaan,
vihastumaan, masentumaan, uupumaan.

Uskalla siis luopua kuoristasi – silläkin uhalla
että se tekee Sinut haavoittuvaiseksi.
Silläkin uhalla, ettet tiedä mitä siitä seuraa,
miten muut reagoivat.
Silläkin uhalla, että kaikki rakentamasi
suojarakenteet alkavat sortua,
ja se ON pelottavaa.

Itsesi hylkääminen näin aikuisena
on huomattavasti vahingollisempaa,
kuin joutua muiden hylkäämäksi.
Se, ettet voi luottaa omaan itseesi,
sisältäsi tulevaan turvaan.

Opettele olemaan oma turvasi –
se, jonka läsnäoloon ja tukeen voit aina luottaa.
Se, joka ei hylkää
vaikket mukautuisi mihinkään ulkopuolisiin
odotuksiin ja toiveisiin.
Se, joka ei käännä selkäänsä ja jätä yksin,
vaikka koet ja tunnet kaikkea muuta kuin ihanteellisesti.
Se, joka seisoo ehdoitta rinnallasi
elämän ylä- ja alamäissä.

Sinun tehtäväsi ei ole taata
sukusi, perheesi tai lähipiirisi
tyytyväisyyttä omalla kustannuksellasi.
Sinun tehtäväsi on olla Sinä,
juuri sellaisena kuin olet.
Todella uskaltaa tulla
siksi, joka jo alunperin olitkin
– ennen kasvatustasi.

© Sari
www.hoitolakeiju.fi

Turvattomuus kehollisena kokemuksena ja turvaan pääseminen

Sisäinen turvattomuuden tunne lähtee syntymään silloin, kun ihminen ei ole voinut lapsena luottaa riittävästi lähiaikuisten kannatteluun, tukeen, huolenpitoon ja johdonmukaisuuteen. On täytynyt tavalla tai toisella olla varuillaan psyykkisesti, fyysisesti tai molempia. Valmiina selviytymään liian itsenäisesti, suojautumaan tai puolustautumaan sisäisiltä tai ulkoisilta tekijöiltä. Sisäisiä tekijöitä ovat vaikkapa pelottavat tunteet, tunteet, joille ei ole tilaa ja jotka saavat aikaan ympäristössä pelottavia reaktioita, tarpeet, joita aikuiset eivät toistuvasti kykene kuulemaan ja täyttämään, yksinäisyys, hämmennys ja avuttomuus. Ulkoisia uhkia voivat olla mm. riitely, henkinen ja fyysinen väkivalta, päihtyneet tai muuten arvaamattomasti ja vahingollisesti käyttäytyvät aikuiset, aikuisten epäluotettavuus, kohtuuttomien rangaistusten tai henkisen/fyysisen hylkäämisen uhka ja kaikenlainen vihamielisyys.

Jotta lapsi voi selvitä tällaisissa olosuhteissa, hänen on kehitettävä itselleen monenlaisia suojautumis- ja puolustusmekanismeja, joilla hän yrittää taata itselleen edes jonkinlaista turvallisuuden tunnetta. Näitä mekanismeja ovat esim. omien tunteiden ja tarpeiden tukahduttaminen ja pidättely,  oman itsen ”puuduttaminen tai jäädyttäminen”, kapina ja uhmakkuus, kovuuden kuoren rakentaminen kehollisten panssareiden avulla, kiltteyden, välinpitämättömyyden, ylimielisyyden ja  muiden suojaroolien ja -naamioiden omaksuminen, sekä äärimmillään oman itsen ja todellisuuden kieltäminen ja pakeneminen itseluotuihin turvallisiksi koettuihin todellisuuksiin ja mielikuviin itsestä.

Kaikki nämä suojautumis- ja puolustusmekanismit ovat yhteydessä keho-mieleen ja keholliseen itsen kokemiseen, suurin osa alitajuisen mielen puolella tietoisen mielen ulottumattomissa. Siksi niitä ei koskaan pystytä tiedostamaan ja purkamaan kokonaan vain puhumisen kautta älyllisesti ymmärtämällä ja työstämällä.

Suojaavat mekanismit ovat hyvin konkreettisia

Voidakseen konkreettisesti estää turvallisuuden kokemusta uhkaavia tunteita ja tarpeita virtaamasta vapaasti itsessä, ihmisen on kontrolloitava kehoaan hyvinkin voimakkaasti, jotta todellisten olotilojen sulkeminen ja pidättely olisi mahdollista. Tämä tapahtuu pääosin tiedostamattomasti. Kehon on kehitettävä itseensä erilaisia jännityksiä ja panssaroitumia sulkemaan spontaaneja tunnevirtauksia, ylläpitämään turvarajoja, joihin ei itsestäänselvästi voi luottaa ja kontrollia, joka yrittää varmistaa kaiken uhkaavan syntymistä jo ennalta, sekä varuillaan olon, joka varmistaa jatkuvan toimintavalmiuden turvallisuuden takaamiseksi ja selviytymisen turvattomuuden iskiessä. Tyypillistä on myös kehon jatkuva itsekannattelu, joka kuluttaa valtavasti voimia ja aiheuttaa yleistä jännittyneisyyttä kehoon ja levottomuutta hermostoon, sen sijaan, että uskaltaisi päästää itsensä vain olemaan, alustan ja oman lantioalueen kannateltavaksi.

Pitkään jatkuessaan nämä mekanismit alkavat tallentua pysyviksi suojarakenteiksi energiatasolle, joita keho alkaa fyysisesti ylläpitää ja mieli mieltää pysyväksi todellisuudeksi. Keho on näin alkanut mallintaa itseensä vahvan turvattomuuden kokemuksen reagoimalla jo automaattisesti kaikkeen mielen uhkaavaksi luokittelevaan ja vähintään olemalla jatkuvasti varautuneessa tilassa, vaikkei uhka aikuisena olisi enää todellista.

Turvallisuuden tunteen palauttamiseksi ja uudelleen rakentamiseksi tarvitsemme kehollista tiedostamista, kehon ja mielen yhteyden havainnointia ja ymmärtämistä, kehollisen rauhoittumisen ja hellittämisen vahvistamista, maadoittumisen eli maaperän kannatteluun ja kehoon juurevasti asettautumista, ja energiatasolla sijaitsevien suojarakenteiden asteittaista purkamista, joka on mahdollista mm. energiatasolle ulottuvan kehollisen työstämisen, hengityksen ja tietoisuuden tietoisen suuntaamisen, mielikuvatyöskentelyn kautta, sekä rakennetason tavoittavan energiahoitamisen avulla.

On hyvin tärkeää, ettei ihminen turhaan miellä itseään mielenterveysongelmaisena kokiessaan turvattomuuteen liittyvää voimakastakin oirehdintaa. Kyse on alunperin erittäin terveistä reaktioista epäterveisiin olosuhteisiin. Eheytymisen ja tasapainon saavuttamisen kannalta on välttämätöntä tiedostaa ja tunnistaa turvattomuuden aiheuttajia ja ymmärtää suojamekanismien alunperin selviytymistä tukevaa tarkoitusta, sekä pitkäjänteisesti alkaa luomaan kehoon, mieleen ja syvempiin energiarakenteisiin uudenlaista tapaa olla ja mieltää asioita, sekä auttaa haittaaviksi ja sulkeviksi muuttuneita mekanismeja purkautumaan.

Erilainen turvattomuudesta johtuva kehon ja mielen oirehdinta aikuisena saattaa ilmetä mm. paniikkina, tärinänä, epämääräisinä ahdistuksina, nukkumisvaikeuksina, sosiaalisina estoina, masentuneisuutena ja jatkuvana jännittyneisyytenä tai pakonomaisena suorittamisena ja pysähtymättömyytenä. Ne ovat kehon ja mielen yrityksiä tuoda syntynyttä epätasapainoa näkyväksi, käsiteltäväksi ja purettavaksi. Jos näitä oireita aletaan pelkästään tukahduttaa ja estää lääkityksillä syntyy aikamoinen väärinkäsitys, kun kehon ja mielen omat parantumis- ja purkamisväylät suljetaan, niitä ei ymmärretä ja oirehdinta nähdään kehon ja mielen epäterveenä toimintana ja ihminen leimataan sairaaksi tai mielenterveysongelmaiseksi.

Yksi ainutlaatuinen mahdollisuus sisäisen turvattomuuden tunteen työstämiseen ja vahvistamiseen on SISÄISEN TURVALLISUUDEN PSYKOFYYSIS-EMOTIONAALINEN TYÖSTÄMINEN KOULUTUSVIIKONLOPPU 14.-15.3.

Tämän viikonlopun aikana keskitymme tutkimaan turvattomuutta kehollisena kokemuksena, sen syitä ja ilmenemiä, sekä tietoisesti työstämään ja vahvistamaan turvallisuuden kokemusta psykofyysisin keinoin – pääaiheina;

  • sisäisen turvallisuuden tunteen edellytykset
  • turvattomuuden syntyminen ja ilmenemät
  • turva ja turvattomuus kehollisina kokemuksina
  • turvattomuudesta turvallisuuden tunteeseen
  • maadoituksen merkitys ja keinoja sen vahvistamiseksi

Viikonloppu on tarkoitettu kaikille, jotka kaipaavat psykofyysis-emotionaalista näkökulmaa ja keinoja turvattomuus teeman tutkimiseen, työstämiseen ja syvälliseen ymmärtämiseen oman itsen tukemiseksi tai ammatillisen osaamisen tueksi.

Opiskelu on kokemuksellista, jossa osion teemaa, teoriatietoa ja työskentelymenetelmiä tutkitaan ja työstetään oman itsen kautta havainnoimalla. Saat paljon konkreettisia työkaluja ja harjoitteita ammatillista osaamistasi täydentämään, osion aiheen ja itsesi työstämiseen, itsetuntemuksen lisäämiseksi ja voimaantumisen tueksi. Psykofyysis-emotionaalinen työskentelytapa ja hengitystietoisuus ovat sovellettavissa monenlaiseen asiakas-, terapia- ja vuorovaikutustyöhön ihmisten parissa, sekä oman elämän tueksi, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja itsestä vastuunottavan myötävaikuttamisen lisäämiseksi .

Opiskelun välineinä käytetään erilaisia tiedostamisen ja havainnoinnin menetelmiä, kehollista- ja mielikuvatyöskentelyä, tietoisuus- ja hengitysharjoituksia, tarinoita, sekä luovaa kuvallista ja liikkeellistä ilmaisua.

 

Henkinen hyvinvointi – mitä se on?

Paljon puhutaan ihmisen henkisistä voimavaroista ja miten tärkeitä ne ovat henkisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa, käytännössä? Toisilla ihmisillä on valtavasti henkisiä voimavaroja ja henkistä kapasiteettia koko ajan käytössä, toiset taas eivät meinaa tavoittaa niitä millään, miksi?

Normaalisti psykologiselta kannalta ajateltuna henkisiä voimavaroja haetaan mielestä – mieltä ymmärtämällä, analysoimalla, kouluttamalla, vahvistamalla, ”psyykkaamalla” yms. Henkiset voimavarat eivät kuitenkaan sijaitse loogisessa, järkeilevässä mielessä, vaan ns. sielumielessä, sielutietoisuudessa, joka ei ole sidottu analyyttiseen ajatteluun, vaan paljon laajempaan kykyyn tiedostaa ja kuulla sisäistä ohjaavaa ääntä, jonka viisaus ei tule aivojen loogisesta älykkyydestä. Sielutietoisuus on intuition ja tunneälykkyyden, ns. sydämen äänen tavoittamista ja tiedostamista. Henkiset voimavarat alkavat tulla kunnolla saatavillemme vasta kun alamme oppia yhdistämään tietoista järkeä käyttävää mieltämme sielumieleen ja ylipäänsä tunnistamaan oman sielullisen olemuksemme.

Me nimenomaan kadotamme henkisen hyvinvointimme ja henkiset voimavaramme nojaamalla pelkästään järkeemme, kadotamme yhteyden sisäiseen viisauteemme – siihen osaan, joka vain TIETÄÄ, vaikkei voisi perustella, selittää tai todistaa todeksi. Tämä on yksi suurimmista tämän ajan ongelmien ja haasteiden syistä – näyttää, että ihmiset ovat kadottaneet maalaisjärkensä, järjen, jota voisi kutsua yhdeksi osaksi sielutietoisuutta. Vanhemmuudessaan, parisuhteissaan, terveydenhuollossa, ylipäänsä tavassaan elää elämäänsä. Moni meistä on kaikenlaisilla koulutuksilla, kirjaviisaudella ja opeilla kyllästetty, mutta jotain olennaista on jäänyt matkasta – yhteys omaan sieluun ja sydämeen.

Ilman tätä yhteyttä on mahdoton olla inhimillisessä ja ymmärtävässä vuorovaikutuksessa toisiimme ja luontoon,  selviytymis-, hoito- ja ratkaisukeinoiksi otetaan yritys hallita asioita – järjellä, mielellä, vallalla, kontrolloimalla, lääkitsemällä. Tai asettumalla inhimillisyyden, tarvitsevuuden ja ihmisyyteen kuuluvan heikkouden yläpuolelle. Vuorovaikutuksesta katoaa ihmisyys ja tasa-arvoisuus – on asiantuntijoita ja tietämättömiä, auktoriteetteja ja seuraajia, vallankäyttäjiä ja alistujia, vaikka todellisuudessa jokainen ihminen on ihmisyydessään täysin tasa-arvoinen toisen kanssa, sekä itse oman itsensä paras asiantuntija ja kykenevä tuettuna auttamaan itse itseään.

Masennus, uupumus, sisäinen tyhjyys, tarkoitetuksettomuus ulkoisesta hyvinvoinnista huolimatta, henkinen voimattomuus ja elämänhallinnan ongelmat – kaikki nykyihmisen vakavasti otettavia ongelmia, ovat seurausta siitä, ettemme tiedosta ja käytä kaikkia olemuspuoliamme tasapainoisesti.

Henkinen psykologia vie painopisteen ihmisyyden ymmärtämisessä ja tukemisessa nimenomaan persoonan ja mielen tasolta henkiselle puolelle, josta löytyvät kaikki ne voimavarat, ymmärrys, lempeys, myötätunto, voima ja rakkaus, joita tämän ajan ihminen tarvitsee vapautuakseen tämän ajan haasteista – riittämättömyydestä, eksyksissä olosta, tarkoituksettomuudesta, yksinäisyydestä, traumoista, voimattomuudesta oman itsensä ja elämänsä suhteen, riippuvuuksista, ahdistuksesta ja tunnemaailman tukkeutumisesta, sekä muusta oirehdinnasta, joita mielenterveysongelmiksikin kutsutaan.

Henkinen psykologia valottaa hyvin syvällisesti niitä tekijöitä, joista psyykkinen ja henkinen vastustuskykymme ja terveytemme muodostuu.  Henkisen identiteetin tunnistaminen, ymmärtäminen ja tietoinen käyttöönottaminen on se ydintekijä, jonka avulla voimme alkaa ottaa tietoisesti kantaa kaikkeen itsessämme ja elämässämme – luonteeseemme, rajoitteisiin, tunnetuskaan, voimavarojen vähyyteen ja toistuviin haasteisiin, joita elämässä koemme.

Henkisen psykologian perusteet kurssilla, joka alkaa 27.2.,

käymme läpi kaikki ne avaintekijät, jotka auttavat meitä ymmärtämään itseämme pykofyysis-henkisenä kokonaisuutena. Se tarjoaa valtavasti näkökulmia, vastauksia ja työkaluja ihmiselle, joka haluaa olla oman elämänsä ja hyvinvointinsa aktiivinen ja vastuullinen myötävaikuttaja, sekä auttajille, jotka haluavat ohjata ja tukea asiakkaitaan henkisten voimavarojensa äärelle auttamaan itse itseään.

Suosittelen kurssia lämpimästi Sinulle, joka haluat keskittyä oikeasti olennaisiin asioihin psyykkisen ja henkisen tasapainon kannalta, sekä nähdä itsesi ja asiakkaasi täysin kykenevinä löytämään itsestään kaiken sen mitä tässä ajassa tarvitsemme voidaksemme hyvin ja ollaksemme konkreettisesti itse se muutos, jota maailmaamme niin kipeästi kaipaamme ❤

Uskallatko päästää rakastavat ihmiset elämääsi?


Ihminen, joka on joutunut kokemaan paljon rakkaudettomuutta elämässään
voi tulkita Rakkauden vältettäväksi vaaraksi sitä vihdoin kohdatessaan.
Rakkaudettomuus kaikessa kärsimyksessään
on muodostunut niin tutuksi ja turvalliseksi,
että Rakkaus voi tuntua
oudolle, vältettävälle, uhkaavalle ja vaaralliselle.

Ne, jotka edustavat rakkaudettomuutta
tuntuvat jopa luotettavammilta – joilta edes tietää mitä saa.

Rakastavan ihmisen kohtaaminen
pitkän rakkaudettomuuden jälkeen
voi saada mielen epäilemään
toisen motiiveja, aikeita ja koko todenperäisyyttä.
Ehkä tuo onkin se kaikista kieroin, eniten satuttavin.

Rakkaus on kuitenkin niin vahva,
että se haluaa valaista kaikki esteet tieltään, myös ne itse rakennetut.

Uskallatko Sinä katsoa sinne
minne tämä Valo osuu
vai suljetko silmäsi, suljetko sydämesi
ja jatkat itse rakkaudettomuutta elämässäsi?
Suljetko ovia ja yhteyksiä,
joista Rakkaus pyrkii sisään
ajatellen, että yksin on selvittävä,
tarvitsemattomana pysyttävä?

…Sari

Mitä on Sielun ohjaama elämä?

Mitä enemmän Sielu astuu ohjaksiin elämässämme, sitä laajemmaksi näkökulmamme kaikesta muuttuu – on enää mahdotonta kokea, että asiat tapahtuisivat ilman syvempää tarkoitusta. Elämä näyttäytyy yhä kauniimpana seikkailuna, jossa rankatkin haasteet alkavat väistämättä muodostua kysymyksiksi ”mitä voin oppia tästä, mitä tämä kertoo minulle minusta, voinko jotenkin muuttaa suhtautumistani, jotten itse lisäisi kärsimystä, mitä minussa halutaan rikkoa ehjemmäksi, miten voisin taipua elämän mukana muodostumatta itse esteeksi kaikelle, mikä kauttani haluaa tapahtua”. Vaikutusmahdollisuudet ja myötävaikuttaminen omassa elämässä alkavat lisääntyä, ulkoaohjautuvuus alkaa yhä enemmän kääntyä vapauttavaksi sisältä käsin ohjautuvuudeksi. Toiset ihmiset alkavat yhä selkeämmin näyttäytyä peilinä omasta itsestä, jolloin tarve loukkaantua, uhriutua tai katkeroitua häviää. Todellinen vastuunotto ajatuksistaan, tunteistaan ja toiminnastaan tulee mahdolliseksi. Vastaantaistelu elämän edessä alkaa muuntua suostumiseksi, antautumiseksi ja hyväksymiseksi, jolloin turha ja itse aiheutettu kärsimys häviää.

Vaikka ihmisyys itsessä edelleen välillä itkee ja raivoaa menetyksiä, vastoinkäymisiä ja kohtuuttamaltakin tuntuvia haasteita, pelkää tulevaa ja yrittää vanhaan malliin kontrolloida tapahtumia, jokin sen alla muistuttaa nyt taukoamatta näkemään olennaisen,  suuntaamaan katseen jäljellä oleviin mahdollisuuksiin ja näkemään oman voiman pintareaktioiden alla, muistamaan vaikutusmahdollisuutensa vähintään asennoitumisessa ja antautumaan kaikelle MITÄ ON jääräpäisen vastustamisen sijaan. Sielun ohjauksessa heikkous, epävarmuus, tarvitsevuus ja kaikkinainen inhimillisyys saavat tilan olla osa ihmisyyttä ja jopa todellisen voiman lähteitä. On mahdotonta enää kokea pidempi aikaista uhriutta elämän edessä, vaikka joutuisi kokemaan isojakin tragedioita. Näkökulma avautuu väkisinkin näyttämään isompaa kuvaa, kuin pelkkää henkilökohtaista menetystä. Myös riippuvuus muiden ihmisten hyväksynnästä ja mielipiteistä häviää.

Oma Sielu yhteyteni alkoi muuttua tietoiseksi jo n. 20 vuotiaana, kun aloin tutkia itseäni syvällisemmin. Ja 40 vuotiaana Sielutietoisuuteni astui kokonaan ohjaksiin (tästä olen kirjoittanut aiemmin blogissani Sielutietoisuus astuu ohjaksiin). Enää harvoin häviän pelkän ihmisnäkemyksen syövereihin pitkäksi aikaa, sillä kuulen Sieluni äänen  voimakkaana kovankin tunnetuskan läpi. Se ei siis tarkoita, etten kokisi vaikeita ja tuskallisia tunteita, mutten enää jää niihin kiinni, vaan voin virrattaa ne läpi, suostua tuntemaan ne ja katsoa rauhassa mitä on niiden alla ja takana, mitä kohti minua näillä tapahtumilla kutsutaan. Pääsen nykyään suht nopeasti siihen voimaan takaisin, joka kivun alla sijaitsee. 10 vuotta Sieluni on nyt ollut pääohjaksissa elämässäni ja olen päässyt valtavasti eteenpäin henkilökohtaisessa kehityksessäni – tapani suhtautua elämään, ihmisuhteisiin, itseeni ja kaikkeen mitä olen koskaan kokenut on avautunut entistä voimaannuttavammaksi, laajemmaksi ja todellista hyvinvointia tukevammaksi.

Olen saanut valtavasti ymmärrystä ja sanoitusta Sielun ohjaaman elämän konkreettiseen tiedostamiseen ja käsittämiseen energiapsykologiasta ja chakrojen syvällisestä ymmärtämisestä, siitä miten energiajärjestelmämme kautta Sielu pääsee käytännössä toimimaan elämässämme. Koen merkitykselliseksi jakaa kaikkea asiasta vuosikymmenten varrella oivaltamaani myös muiden hyväksi, jotta Sieluyhteys voisi avautua voimakkaaksi ja itsestäänselväksi mahdollisimman monelle. Tätä tietoa olen koonnut ymmärrettävään ja käytännönläheiseen muotoon ENERGIAPSYKOLOGIAA – CHAKRAT JA ELÄMÄNKAARI kurssiin, joka seuraavan kerran alkaa 24.10.

…Sari

Tunnekehoyhteys ja perusturvan kokemus

Tunnekehoyhteys katkeaa tai jää hyvin heikoksi silloin, kun olemme joutuneet kokemaan paljon turvattomuutta. Perusturvan kokemus syntyy alun perin silloin, kun ei tarvitse olla vastuussa ja voi luottaa täysin toisen läsnäoloon. Jos olemme lapsina joutuneet liikaa selviytymään yksin tunteidemme ja tarpeidemme kanssa, tunnekehoyhteyden katkaiseminen on selviytymiskeino, jolla pyrimme vähentämään turvattomuuden kokemusta.

Usein tämä selviytymiskeino jää tiedostamattomana päälle muuttuen osaksi ”normaalia” olemistamme ja saatamme ihmetellä miksi emme tavoita kunnollista yhteyttä tuntevaan itseemme ja tarpeisiimme, miksi läsnäolo on hankalaa, keho tuntuu vieraalle ja miksi meidän on vaikea rauhoittua vain olemaan. Tunteita saattaa olla silloin vaikea tunnistaa ja tunteminen on aistimisen ja kokemisen sijaan analysointia ja ajattelua.

Keho ja mieli saattavat olla jatkuvasti hyvin jännittyneitä, kun tunteiden luonnollinen virtaus kehossa ja mielessä on estynyt. Tunteet koetaan vältettävinä ja uhkaavina, jolloin mm. vuorovaikutustilanteissa jännittyneisyys vaan kasvaa, kun yritämme alitajuisesti kontrolloida meissä nousevia tunne impulsseja. Keho saattaa tuntua hyvinkin hankalalle, mutta emme välttämättä tunnista tuntemusten yhteyttä tunteisiimme.

Tunnekehoyhteyden vahvistaminen – yhteys tuntevaan kehoon ja itseen on yhteyttä omaan ainutlaatuisuuteemme ja elävyyteemme inhimillisinä ihmisinä. Vahva tunnekehoyhteys tuo sisäistä turvaa, jossa sallimme itsemme kokea ja tuntea ilman tarvetta tukahduttaa, vältellä tai pidätellä. Voimme silloin vain rauhassa havainnoida mitä meissä tapahtuu ja reagoimisen sijaan tiedostamisen kautta valita, mitä haluamme tunteidemme johdosta tehdä tai olla tekemättä.

Perusturvan kokemus lähtee kasvamaan, kun alamme pikkuhiljaa luottaa omaan kykyymme tunnistaa, arvostaa ja hyväksyä omia tunteita tärkeinä viestintuojina tarpeistamme, sekä opimme tunnistamaan kehon ja tunteiden yhteyttä. Silloin kehon erilaiset reagoinnit lakkaavat tuntumasta pelottavilta ja epämääräisiltä ja uskallamme asettua oman kehon turvaan lepäämään.

Vahva tunnekehoyhteys on väylä aitoon, tuntevaan itseen ja sisäisen perusturvan vahvistumiseen.

 

Mielekkään elämän avaimia

KOHTAA TOSIASIAT – jotta voit lopettaa valheen

KOHTAA ITSESI – jotta voit ottaa vastuun

KATSO KIPUASI – jotta voit lakata pakenemasta

TUNNISTA TARPEESI – jotta voit mennä niitä kohti

HYVÄKSY EPÄTÄYDELLISYYTESI – jotta voit rentoutua ja antaa itsesi olla

SUOSTU TUNTEISIISI – jotta voit vapautua ja olla se joka olet

NÄE TOTUUS – jotta väärinkäsitykset voivat väistyä

KOHTAA PELKOSI – jotta rohkeus voi vallata alaa

USKO ITSEESI – jotta saat potentiaalisi käyttöösi

USKALLA OLLA HEIKKO JA TARVITSEVA – jotta ymmärrät todellisen vahvuuden merkityksen

SÄILYTÄ KIITOLLINEN MIELI – jotta tavoitat elämän lahjaluonteen

ETSI SISÄINEN VOIMASI – jotta voit luopua uhriudesta

MUISTA VAPAUTESI VALITA – jotta säilytät vaikutusmahdollisuutesi

OPETTELE TODELLA KUUNTELEMAAN – jotta voit kohdata

LUOVU TIETÄMISESTÄ – jotta voit kuulla ja oppia uutta

PÄÄSTÄ IRTI – jotta jotain tarkoituksenmukaisempaa voi tulla tilalle

IRROTTAUDU MENNEESTÄ – jotta näet tämän hetken siunauksen ja mahdollisuudet

AVAA SYDÄMESI – jotta rakkaus pääsee sisään ja pelko ulos

TIEDOSTA LÄSNÄOLON VOIMA – jotta löydät etsimäsi tästä hetkestä ja kaipaamasi yhteyden

VALITSE LUOTTAMUS – jotta jaksat eteenpäin vaikeuksista huolimatta

VALITSE INHIMILLISYYS – jotta elämä säilyy elämisen arvoisena

VALITSE MYÖTATUNTO – jotta tuska ja kärsimys helpottavat

VALITSE ANTEEKSIANTO – jotta pääset eteenpäin

VALITSE RAKKAUS – jotta elämäntarkoitus pääsee toteutumaan

 

Copyright Sari Saario www.hoitolakeiju.fi

Sisäisen Lapsen merkitys

Sisäinen Lapsi kantaa itsessään kaikkia tunnemuistoja, joita olemme ikinä kokeneet – iloa, rakkautta, turvallisuutta, hyväksyntää, huolenpitoa, yhteisyyttä, luottamusta, kunnioitusta, arvostusta.

Mutta myös rakkaudettomuutta, hylkäämistä, tuskaa, syyllisyyttä, häpeää, hyväksikäyttöä, surua, vihaa, ohittamista, arvottomuutta, yksinäisyyttä, avuttomuutta, pettymystä, pelkoa, kauhua, epäluottamusta, voimattomuutta.

Emotionaalisen eheytymisen kannalta suurin merkitys on oman Sisäisen Lapsen kohtaamisella ja häneen yhteyden rakentamisella. Se on kanava, joka johtaa meidät takaisin Itsemme luokse, todellisten tunteidemme ja tarpeidemme luokse.

Ryhtymällä itse siksi turvalliseksi, rakastavaksi aikuiseksi, jota tämä lapsi olisi aikoinaan kipeästi kaivannut, vapauttamme Sisäisen Lapsen terveesti suremaan niitä haavoja ja tuskaa, joita on kokenut, ja surun kautta päästämään irti kaikesta vaille jäämisestä. Silloin on mahdollista olla läsnä tässä päivässä, omassa itsessä aitona, tuntevana ja tarvitsevana inhimillisenä ihmisenä. Silloin myös Sisäisen Lapsen voimavarat – ilo, innostus, vilpittömyys, aistillisuus, herkkyys, uskallus, luottamus, luovuus, spontaanisuus ja energisyys pääsevät ja saavat tulla esiin.

Eri elämäntilanteet, -vaiheet, ihmiset ja olosuhteet herättelevät tarkoituksellisesti meissä esiin kerroksittain tätä haavoittunutta lasta, jotta voisimme nähdä missä vielä turvaudumme vanhoihin suojamekanismeihin ja vahingollisiin käyttäytymismalleihin. Pala palalta saamme yhä uudestaan mahdollisuuden kykyjemme mukaan ottaa vastuuta ja vapautua omista kipeistä tunteista ja kantamistamme väärinkäsityksistä, löytää rakkaudellisempia toimintatapoja ja antaa itse itsellemme sen mitä tarvitsemme, ja usein ulkopuoleltamme odotamme.

Tunnistat haavoittuneen Sisäisen Lapsen heränneen eloon mm. kun menetät voimasi ja uskon itseesi, lamaannut, näet itsesi uhrina, puolustaudut, sulkeudut, välttelet, joudut vaikeiden tunteiden valtaan voimatta auttaa itseäsi, menetät toimintakykysi tai olet jatkuvasti ahdistunut, masentunut, surullinen, vihainen tai ärtynyt.

Haavoittunut Lapsi tarvitsee turvaa, hyväksyntää, tukea ja rakkautta Sisäiseltä Aikuiseltamme. Rakkaudeton Aikuinen on yleensä tarkka kopio vanhempiemme, isovanhempien, sisarusten, opettajien ja muiden roolimallien rakkaudettomuudesta. Useat meistä joutuvat aikuisina opettelemaan ilman koskaan koettua mallia, miten voisimme olla itsellemme Rakastavia Aikuisia. Oman Sisäisen Aikuisen toimintatapojen tiedostaminen on siis myös yksi tärkeä askel tunnetason eheytymisen kannalta. Ilman Sisäistä Rakastavaa Aikuista meidän on mahdotonta kokea riittävää sisäistä turvaa, jossa kohdata ja vapauttaa kipeimmätkin tunnehaavat.

Rakastettu Lapsi voi kertoa meille, mitä haluamme ja tunnemme sen perusteella, mikä siitä tuntuu oikealta tai väärältä. Se osa meitä tietää, mikä on hyväksi meille, mikä meistä tuntuu hyvälle tai pahalle – juuri näistä tunteista saamme täsmällistä tietoa siitä, mikä tekee meistä onnellisia tai onnettomia.

Jos yhteys Sisäiseen Lapseen puuttuu, ihmisellä ei ole yhteyttä moniinkaan tunteisiinsa ja vielä vähemmän tarpeisiinsa, eikä silloin ole mahdollisuutta saada niistä tietoa ja toimia niiden ohjaamana eli sisältä ohjautuen.

Sisäinen Lapsi minussa päivässä tuomme näkyville itsellemme Sisäisen Lapsen ja Sisäisen Aikuisen tämän hetkistä tilaa, sekä luomme ja vahvistamme yhteyttä molempiin. Tutkimme mitä lapsellemme kuuluu juuri nyt, mikä mahdollisesti tekee haasteita ja jumituksia tähän elämänkohtaan ja mitä voimavaroja voisimme ottaa tietoisemmin käyttöön, mistä voisimme tällä erää päästää irti.

Koska Sisäinen Lapsi kuoriutuu meillä kaikilla esiin pikkuhiljaa elämän eri vaiheiden ja -tapahtumien myötä, voit aina löytää uusia näkökulmia juuri nyt, vaikka Sisäisen Lapsen kanssa työskentely on Sinulle jo tuttua. Toisaalta yhteyden rakentamisen aloittaminen ei myöskään ole koskaan liian myöhäistä.

 

Minun vihani

Kirjoittanut Sari Saario www.hoitolakeiju.fi

Viha on aiheena puhuttanut minua viime aikoina kovasti. Oma matkani vihaan liittyen on ollut valtavan pitkä ja monikerroksinen. Olin jo lapsuuteni aikana ehtinyt kerätä sisääni niin paljon tukahtunutta vihaa, että murrosiästä n 30 vuotiaaksi olin kuin painekattila. Vihani ryöpsähteli minusta ulos hallitsemattomina reaktioina yllättävissä tilanteissa ja toisena ääripäänä olin kiltti, hillitty ja aina toiset huomioonottava. Sopeutin itseäni toisten tahtoon ja tarpeisiin sopivaksi, kunnes sain jossain vaiheessa tarpeekseni ja siirryin barrikaadeille ja vastustamaan. Olin vuoroin hyökkäävä ja vuoroin alistunut muiden tahdon edessä, muiden tahdon uhatessa omia minulle tärkeitä tarpeitani. Olin ärtynyt lähes jatkuvasti ja ihmettelin vuosikaudet miksi ihmeessä olin sisäisesti niin vihainen, kun kaikki oli kuitenkin ulkoisesti melko hyvin.

Pelkäsin kohdata vihaani, joka tuntui vain järjettömänä epämääräisenä ja outona möykkynä tai kokonaisvaltaisena hajottavana tunteena. Pelkäsin, että jos se ”jokin” alkaa todella tulemaan ulos, mikään ei riittäisi sitä purkamaan tai hajoaisin sen voimasta. Olin oppinut, että viha on kielletty ja sopimaton tunne, joka loukkaa muita ihmisiä, on huonoa käytöstä, ja jos sitä harmitusta voimakkaammin erehtyy ilmaisemaan, rankaisu on perheen yhteydestä erottaminen puhumattomuuden kautta, joka on lapselle totaalinen henkinen hylkäys.

Minut oli opetettu uskomaan, että vihassa on jotain hävettävää ja huonoa, rumaa ja itsekästä. Sen sijaan, että minulle olisi kerrottu, että VIHA ON VOIMAA, jonka avulla saan puolustaa itselleni tärkeitä asioita, arvoja ja tarpeita. Että ilman vihan voimaa en pysty asettamaan rajoja, kertomaan muille mikä on minulle ok ja mikä ei. Ja että vihan sisuunnuttamana saan myös käyttövoimaa/tahdonvoimaa, jolla pystyn menemään haasteiden ja esteiden läpi, ylittämään mukavuus- ja pelkorajojani.

Niinpä viha, joka olisi alun perin ollut puhdasta voimaa, alkoi pikkuhiljaa muuttua aggressiivisuudeksi, joka ei olekaan enää voimaa, vaan pelkoa. Pelkoa siitä, etten muuten tule kuulluksi tarpeineni kuin huutamalla tai käyttäytymällä uhkaavasti tai ylipäänsä niin, ettei kenellekään jää epäselväksi, että MINÄ OLEN VIHAINEN. Tarvitsin aggressiivisuutta turvaamaan oikeuttani olla vihainen, turvaamaan sitä, että minunkin tarpeeni ovat tärkeitä, huomioonotettavia ja kaipaan niille kuulemista, vaikkeivat ne aina toteudukaan. Ja koska aggressiivisuus ei kuitenkaan tuntunut hyvälle, välillä vajosin toiseen ääripäähän eli voimattomuuteen, joka vain kasvatti tukahtunutta vihaa sisälläni – ja häpeää, viallisuuden tunnetta.

Vihani toimi myös suojatunteena kipeämmille tunteille kuten pettymykselle, surulle ja häpeälle, jotka olisivat tarvinneet enemmän turvaa ja luottamusta voidakseen tulla tunnettaviksi ja ilmaistuiksi. Turva olisi tullut kannattelevasta aikuisesta, joka olisi erillisenä kyennyt ottamaan vastaan tunteeni ilman, että olisi ottanut niitä itseensä tai määritellyt, koska olen niitä riittävästi tuntenut. Viha suojasi viisaasti herkkää ydintä, joka olisi voinut rikkoutua liian sietämättömästä yksin koetusta tunnekivusta. Vihassa on kuitenkin niin paljon voimaa, että sitä on usein helpompi kestää kuin alas painavia tunteita.

PITKÄ PURKAMISEN TIE

Alkamalla purkaa pitkäjänteisesti kertynyttä tukahdutettujen tunteiden varastoa ja erityisesti vihavarastoa vuosien varrella mm. erilaisten kehoterapeuttisten hoitojen, energiahoitojen ja intuitiivisen maalaamisen avulla, olen pala palalta tullut tietoiseksi siitä valtavasta kohtaamatta jääneiden tarpeideni varastosta, joka oli tehnyt minut niin pohjattoman vihaiseksi. Turhautunut viha oli suureksi osaksi kertynyt avuttomuutta minussa aiheuttaneista asioista – mm. siitä, ettei tarpeitani osattu riittävästi kuulla ja ottaa vastaan, etten saanut riittävää tukea ja tunteiden säätely mallia voimakkaasti tuntevana erityisherkkänä lapsena, vaan tuntemisesta rangaistiin ja jätettiin yksin. Ettei minulla lapsena ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia aikuisen henkisen ylivallan edessä ja että negatiivinen käytökseni niin usein tulkittiin tahallisena pahuutena tai huonokäytöksisyytenä, eikä lapsen viattomana elämään opetteluna, jossa tapahtuu virheitä ja ylilyöntejä tai aiheellisena reaktiona jollekin, joka ei ollutkaan oikein.

Olin oppinut, että minun tunteeni eivät ole pelkästään minun tunteitani, jotka kertovat minusta, vaan henkilökohtainen loukkaus rakastamilleni ihmisille ja minun oli aina osattava ottaa huomioon muiden tunteet. En tiennyt, että myös aikuiset ovat vastuussa omista tunteistaan, joita valitsevat takiani kokea. Itseasiassa muiden tunteiden ja tarpeiden huomioiminen oli paljon tärkeämpää kuin omieni huomioiminen. Ja erityisherkkänä olin siinä erityisen taitava, jopa valtavan ylpeä taidostani.

Kun sitten vyyhti pikkuhiljaa aukesi enemmän ja enemmän, tuo ylpeys alkoi vaihtua epäuskoon – eikö minussa olekaan vikaa, enkö olekaan paha ihminen, pöyristykseen – mitä ihmettä minulta on vaadittu, vihan voimistumiseen sisälläni – tulin entistä vihaisemmaksi kaikelle tapahtuneelle, väärinkäsitykselle, jota olin vuosikaudet itsessäni kantanut, sisäänpäin kääntyneen vihan kääntymiseen ulospäin – se alkoi selkeytyä ja suuntautua sinne minne pitääkin lakaten syömästä minua sisältäpäin, ja loppuen lopuksi suruun – itseni puolesta kun olin joutunut selviämään sisäisesti niin yksin, ja uudelle pitkälle matkalle – kohti jämäkkää, tasapainoista vihan voiman sallimista itselle ja sen ilmaisun tasapainoista opettelua.

Viha työskentelyyn on tarvittu monia vaiheita ja ominaisuuksia;

  • tunnistamista
  • tiedostamista
  • sanallistamista
  • kehollistamista
  • purkamista
  • kehotyöskentelyä
  • rajatyöskentelyä
  • sisäisen oikeuden ja luvan vapauttamista vihalle
  • näkyväksi ja kuuluvaksi uskaltautumista
  • väärinymmärrysten oikaisua
  • huutamista ja kiroilua
  • uskomusten purkua
  • erillisyyden ja minuuden vahvistamista
  • sisäisen turvan kasvattamista
  • häpeän ja syyllisyyden sietämistä ja kohtaamista
  • suremista ja luopumista
  • valtavasti rohkeutta
  • irti päästämistä
  • anteeksiantoa
  • suostumista
  • alkuun palaamisia
  • oman voiman tutkimista ja haltuunottoa
  • pelkojen ja ylilyöntien sietämistä
  • vaikeita ihmissuhteita ja rajoja ylittävää kohtelua (muuten en olisi saanut vihaani näkyville)
  • kehollisten jännitteiden purkamista
  • kärsivällisyyttä ja periksiantamattomuutta
  • kehollisten oireiden syvällistä tutkimista
  • toisten ihmisten tunteiden ja reaktioitten sietämistä rajoja ilmaistaessa
  • itsen tasa-arvoistamista muiden rinnalle – minunkin tarpeeni ovat arvokkaita
  • tietoista hengittelyä
  • tunne- ja tarvesanojen löytämistä
  • uskallusta olla erimielinen
  • omista tunteista ja tarpeista vastuunottoa
  • ilmaisuun uskaltautumista hylkäämisenkin uhalla

Olen alkanut vihdoin luottaa, että tulen kuulluksi – vähintään itselleni, että tarpeeni ovat arvokkaita ja tasa-arvoisia muiden tarpeiden rinnalla – minulle itselleni, etten enää itse hylkää itseäni vaikka minut ulkopuoleltani hylättäisiin, että ilmaisen sen mitä haluan muiden ihmisten minusta tietävän ja voin viedä itseni pois tilanteista, joissa en koe riittävää hyvinvointia enkä tule kuulluksi yrityksistäni huolimatta.

Niin kauan, kun itse kielsin itseni, olin vihan vallassa. Nyt kun olen oppinut seisomaan rinnallani ja olemaan enää hylkäämättä itseäni tarvitsen yhä harvemmin aggressiota tai lamaannusta suojakseni. Minuun on alkanut juurtua ymmärrys vihasta voimana, joka saa virrata minussa vapaana viestien itselleni tärkeistä arvoista ja tarpeista ja antaen käyttövoiman, jolla ylitän elämäni esteitä. Vihan noustessa nykyään tiedän, että nyt jokin minulle tärkeä on uhattuna. Saatan yhä ensin reagoida, kun en vielä ole saanut kiinni, mistä oikeasti on tarkalleen kysymys. Mutta pysähtyessäni rauhassa hengittelemään vihani äärelle ja kuuntelemaan mitä se on noussut puolustamaan, pystyn nykyään jo nopeastikin siirtymään jämäkkyydellä ilmaisemaan itseäni.

Haastavaa on edelleen omien tarpeiden ja tunteiden tasa-arvoisena säilyttäminen minulle rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa. Siinä joudun varmaan aina olemaan erityisen hereillä, kun herkkänä aistin niin vahvasti toisten tarpeet ja tunteet, ja koen myös vahvaa mielihyvää, kun muilla on hyvä olla. Monesti huomaan vasta ajan kuluessa, että rajani on sittenkin ylittynyt, vaikka ensin ei tuntunut sille yhtään.

Kun nyt katson matkaani taaksepäin, koen nöyrää kiitollisuutta siitä rohkeudesta ja sinnikkyydestä, jolla olen itseäni eteenpäin puskenut, vaikka kauan näytti täysin toivottamalle saada asiaan mitään kunnon tolkkua ja saada tyhjennettyä loputtomalta tuntunut tukahtuneen vihan varasto. Kiitän elämän viisaista järjestelyistä, joiden kautta olen joutunut vihaani kohtaamaan ja näkemään miten se minussa toimii, ja monenlaisesta avusta, jota olen vihani kanssa sinuiksi tulemiseen saanut. Kiitän kehoani, joka on lisännyt jännittyneisyyttään ja fyysistä oireiluaan, kun en ole muuten kuullut ja ymmärtänyt, ja kiitän kaikkia niitä ihmisiä, joita on tielleni tuotu näyttämään missä on vielä epätasapainoa, missä en osaa olla vielä tarpeeksi jämäkkä tai mikä saa minut vielä reagoimaan, mihin kadotan voimani.

Hitonmoinen matka tämä on ollut, paikoin äärettömän yksinäinen, enkä yhtään ihmettele miksi niin moni jättää sen tekemättä. Tämä ymmärrys, sisäinen vapaus ja sisältä ohjautuvuus, joka tästä on seurannut, on kuitenkin jotain niin suurta ja voimaannuttavaa, etten kaikesta helvetillisyydestä huolimatta vaihettakaan jättäisi kokematta. Ja tottahan matka jatkuu edelleen. Innostuneella ihmetyksellä olen asettunut kuulolle, mitä viha haluaa minulle vielä itsestään paljastaa. Enää se ei ole pelottavaa, vaan äärimmäisen mielenkiintoista.

Viha voimavarana workshopissa pääset tutkimaan ja avaamaan aihetta  itsessäsi. Seuraava kerta keväällä 2020, ajankohta tarkentuu myöhemmin.

Oman Voiman suuntaaminen voimaantumiseen

Kuinka paljon käytämmekään ihmiselämässä aikaa ja voimavaroja vastustamiseen ja todellisuuden välttelemiseen tai kieltämiseen, ulkopuolella olevien asioiden ja ihmisten syyttämiseen omista oloistamme ja olosuhteistamme.

Moni ihminen kokee olevansa voimaton ja vailla vaikutusmahdollisuuksia omien haasteidensa ja elämän edessä. Kuitenkin vastustaminen ja vastuunvälttelykin on vahvaa voiman käyttöä, vaikkakin usein tiedostamatonta. Tällöin voima vain kanavoituu ”väärään” suuntaan.

Kun voima käytetään puskemiseen, vastaan taistelemiseen, kieltämiseen ja väistelyyn, se ei pääse voimaannuttamaan ja voimavarojen asteittainen väheneminen on väistämätön seuraus, lopulta uupumukseen tai masentumiseen luonnollisesti johtava.

Sen sijaan voimme tietoisesti alkaa suunnata saman selviytymiseen kuluvan, käytössämme koko ajan olevan voiman SUOSTUMISEEN;

  • elämän tapahtumien ja väistämättömän edessä
  • että jokaisen meistä on kohdattava itsemme ja haasteemme lamaantumisen, pakenemisen ja taistelun sijaan. Jos emme siihen yksin kykene, on vastuullamme hakea itselle apua.
  • vastuuseen omasta hyvinvoinnista, tunteista ja tarpeista, vaikka kuinka muut tai esim lapsuus näyttäisivät syyllisille
  • ettei kaivattu muutos ole mahdollinen jatkamalla samaa vanhaa, vaan on uskaltauduttava mukavuusrajojen yli vaikka kuinka pelottaisi
  • ettei elämä tapahdu aina niin kuin haluamme, mutta takuulla niin kuin tarvitsemme saadaksemme pala palalta oman voiman haltuumme nähdessämme kerta toisensa jälkeen mihin sen itsestämme valutamme tietoisesti tai tiedostamatta

Miten Sinä olet tottunut suuntaamaan Oman Voimasi?

…Sari