Herkän Energiatietoisuus intensiivikurssi

3 viikonlopun kurssi alkaa 16.-17.9.

Herkkyys on äärimmäisen intensiivistä tietoisuutta. Herkät ihmiset ovat sisäsyntyisesti luonnostaan jatkuvassa yhteydessä hienovaraisiin tasoihin itsessään ja ympäristössään tavoittaen ja tiedostaen hyvinkin itsestäänselvästi perus aistein aistittavien tasojen lisäksi energiatason kautta kulkevaa informaatiota ja todellisuutta.

Jos herkkä ihminen on elänyt pääosin yksin vähemmän herkkien ympäristössä ja ympäröimänä (jotka siis yleensä tiedostavat  lähinnä mielen ymmärtämien aistien kautta välittyvää informaatiota) itselleen luonnollisen ominaisuutensa kanssa, se on usein aiheuttanut monenlaisia vääristymiä käsityksiin itsestä ja yritystä sulkea, sopeuttaa, tukahduttaa, välttää tai kieltää tätä herkälle orgaanista tapaa olla olemassa. Jopa pelkoa omaa herkkyyttä ja tiedostamisen voimakkuutta sekä tasoja kohtaan.

Kun tämän tyyppinen tiedostamisen tapa ei pääse luonnollisena  ilmentymään ja kehittymään, ja jää ilman herkän tietoisuutta vastaavaa tukea, ymmärrystä, sanoitusta, tasapainotus- ja jatkojalostuskeinoja sekä työkaluja, se alkaa helposti kääntyä herkistymiseksi ja yliherkkyydeksi. Myös traumakokemukset ovat osaltaan vaikuttamassa luonnollisen herkkyyden muuntumiseen yliherkkyydeksi. Herkkä ei ole silloin voinut elää, oppinut elämään itselleen orgaanisella tavalla ja ylläpitämään tasapainoa niin, että herkkyyden hienot ominaisuudet pääsisivät kukoistamaan.

Voidakseen olla ja toimia tasapainoisesti näin intensiivisen tietoisuuden kanssa maailmassa, jossa valtaväestö on vähemmän sensitiivisiä ja tiedostamisen tapa yleisesti kapeampaa ja pinnallisempaa, herkän on tärkeää oppia ymmärtämään itse ainutlaatuista tiedostamisen tapaansa ja sitä hienovaraisten tasojen maailmaa, johon on jatkuvasti yhteydessä.
Koska hienovaraiset tasot ovat osa energeettistä maailmaa, herkkä ihminen tarvitsee tietoa ja keinoja tasapainottaa sekä ymmärtää itseään energiatodellisuus huomioon ottaen ja oman energiajärjestelmän toimintaa tunnistaen.

Tämä tarkoittaa kehon/kehollisuuden ymmärtämistä osana energiajärjestelmää.
Herkän aistimistapaa ja kokemuksia ei riitä selittämään nykyään paljon pinnalla oleva keho-mieli ymmärrys, vaan lisäksi tarvitaan tietoisuus kehosta energioiden aistimena ja läpivirrattajana – ”kaikupohjana ja tarkkailulaitteena”. Lisäksi tarvitaan kehon merkityksen tavoittamista osana vahvaa yhteyttä syvä aisteihin, alitajuntaan, intuitiivisuuteen ja vaistonvaraisuuteen, jotka ovat herkälle osa luonnollista tiedostamisen maailmaa.

Herkän hermosto ylivirittyy herkästi virrattaessaan jatkuvasti lävitseen valtavan määrän energeettisiä aistimuksia ja informaatiota. Jotta ylivirittymistä ei turhaan tapahtuisi ja jotta kertynyttä virittyneisyyttä saataisiin purettua, kehoon maadoittumisella ja kehon maadoittamisella maahan on herkälle ihmiselle aivan erityinen merkitys tasapainon kannalta.

Paradoksaalisesti herkät ovat usein selviytymiskeinonaan pyrkineet irrottautumaan kehon vahvasta reagoinnista älyllisyyteen ja mielen kautta olemassa oloon ja näin kadottaneet itseään lisää.
Tie tasapainoon on paluu takaisin vahvaan ja tietoiseen kehoyhteyteen, jossa keho ymmärretään osana valtavan hienovaraista ja syvällistä järjestelmää, ja kehoa autetaan toimimaan mahdollisimman orgaanisesti omassa tehtävässään, uskalletaan antautua yhteyteen ja yhteistyöhön oman luonnollisuuden kanssa.

Tällä intensiivi kurssilla keskitymme herkkyys teemaan intensiivisen tiedostamisen tavan näkökulmasta – saat syvällistä ja konkreettista informaatiota ja ymmärrystä kehosta osana energiajärjestelmää, opit tunnistamaan ja  sanoittamaan hienovaraisilta tasoilta aistimisiasi asioita, energioita ja tuntemuksia, sekä läpivirrattamaan niitä tasapainoisesti. Pääset kokeilemaan useita keinoja tasapainottaa, puhdistaa ja vapauttaa energiajärjestelmääsi kehosi kautta ja löytää näin itsellesi sopivimmat työkalut.

Opit linjaamaan, kokoamaan, maadoittamaan, palauttamaan, suuntaamaan, suojaamaan ja myös avaamaan energioitasi itsellesi tarkoituksenmukaisemmin ja tasapainoasi lisäten, sekä opit havainnoimaan tietoisemmin miten erilaiset energiat Sinussa vaikuttavat.

Opit pitämään oman kenttäsi eli energeettisen tilasi terveesti erillään ja puhtaana toisten energioista, vahvistamaan kenttäsi rajoja ja olemaan auki tai kiinni tarpeesi ja tilanteiden mukaan, sekä puhdistamaan itsestäsi energiajärjestelmääsi kertynyttä kuonaa ja tukoksia. Perehdymme myös tunnevapautukseen ja sydänkeskuksen  avaamiseen.
Saat monipuolisesti asiantuntevaa ohjausta ja vertaistukea ainutlaatuiselle sensitiiviselle tiedostamisen tavallesi.

Tähän kaikkeen käytämme erilaisia herkille sopivia keho-, mielikuva- ja hengitysmeditaatioita, liikettä, tanssia, tietoista hengitystä, kehollisia- ja tiedostamisharjoituksia, energiatyöskentelyä, korttityöskentelyä, piirityöskentelyä, inquiry harjoituksia sekä tunnevapautuksen apuna vapauttavaa maalaamista.
Läsnäolon, turvallisuudentunteen ja hermoston levollisuuden lisäämiseksi luvassa myös vahvasti maadoittavaa rumpurentoutusta. 

Kurssi koostuu 3 intensiivi viikonlopusta la-su klo 10-17.30
Alla suuntaa antava viikonloppujen sisältö. Koska toimin pitkälti intuitiivisesti, se saattaa tarkentua koostuneen ryhmän tarpeet huomioon ottaen;

16.-17.9.

  • kehon tiedostaminen osana laajempaa energiajärjestelmää
  • maadoituksen merkitys herkälle
  • chakra puhdistus
  • keho kanavana ja läpivirrattajana

7.-8.10.

  • häpeätrauman vaikutukset herkkyyden kokemiseen
  • tunnevapautus
  • rajat, energian keskittäminen
  • suojautuminen

11.-12.11

  • energeettinen tila, reviiri, kenttien tiedostaminen
  • linjautuminen
  • sydänkeskuksen avaaminen ja tasapainottaminen
  • kehollisuus, intuitio ja vaistonvaraisuus

Viikonloput koostuvat aiheiden alustuksista keskittyen keholliseen ja kokemukselliseen työskentelyyn.

HINTA; 580€ sis. alv 24%, kahvi/tee tarjoilun pikku purtavalla. Maksu tarvittaessa 4 erässä, jotka maksetaan kuukausittain – laita ilmoittautumisen lisätietoihin, jos haluat 2-4 erää. 1. eräpäivä 1.9.
Päivissä 1h ruokatauko

SITOVAT ILMOITTAUTUMISET 28.8. mennessä  TÄSTÄ

PERUUTUSEHDOT; Peruutukset veloituksetta ilmoitettuun eräpäivään saakka, sen jälkeen koulutuksen hinnasta veloitetaan 50% ilman lääkärintodistusta. Maksamatta jätettyä laskua ilman ilmoitusta, ei tulkita peruutukseksi! Edellisen ja saman päivän peruutukset veloitetaan 100% ilman lääkärintodistusta
Saat laskun ja kurssi-infon viimeistään ilmoittautumisajan päätyttyä. Huom! KATSO MYÖS ROSKAPOSTI!

PAIKKA; Hyvänolonhoitola Keiju, Pöytäalhontie 76, Järvenpää

KOULUTTAJA; Sari Saario – Henkinen Kätilö ja -Parantaja, Tunnekehoterapeutti, Vyöhyketerapeutti, Psykofyysinen hengitysterapia- ja hengityskoulu ohjaaja, Logoterapiaohjaaja, Vapauttavan maalamisen ohjaaja, Elämäntaide ohjaaja, Vedic art opiskelija

Sarin syvällinen ymmärrys erityisherkkyyden ja herkkyyden haasteita ja voimavaroja kohtaan on vuosikymmenten omakohtaisen sitkeän ja periksiantamattoman energiatyöskentelyn ja sisäisen matkan tulosta. Vahvasti ilmentyvä erityisherkkyys ja sen tuomat haasteet ovat herättäneet halun ottaa vastuu itsestä sellaisena kuin on, kuoria pois väärinkäsitykset ja ulkoa tulleet määrittävät leimat, halun vapautua mahdollisimman täydesti omaksi itsekseen, vahvistaa itsessään pala palalta niitä ominaisuuksia, jotka ovat alunperin tuntuneet pelkiltä heikkouksilta ja esteiltä, muuttaa tietoisesti kuva itsestä, jonka on itseensä ulkoa imenyt.
Tärkeän lisän on tuonut kahden erilailla erityisherkän lapsen äitiys, joka on näyttänyt miten eri tavoin herkkyys voi ilmentyä.

Ja tietenkin reilun 15 vuoden käytännön työ Intuitiivisena Energiaparantajana upeiden ja viisaiden herkkien asiakkaiden kanssa on mahdollistanut hyvin laaja-alaisen näkökulman erilaisiin haasteisiin, joiden kanssa monet herkät kamppailevat ja siihen uskomattomaan voimaantumiseen, joka on mahdollista rohkealla ja rehellisellä itsensä kohtaamisella tavoittaa, sekä löytämällä syvä yhteys takaisin luonnolliseen kehollisuuteen. 

Intentioni on auttaa herkkiä oman voimansa äärelle ottamaan vastuu herkkyyden tuomista haasteista, auttaa erottamaan mahdollisen traumareagoinnin ja herkkyyden eroa, sekä työstämään ja vahvistamaan haastekohtia ja saada käyttöön ne valtaiset voimavarat, joita tämä ominaisuus mahdollistaa. Myös auttaa purkamaan esteitä voimaantumisen tieltä energiatietoisuus ja syvällinen kehotietoisuus tuntien.