Kevään Voima – päiväretriitti la 29.3. klo 12-16.30

Vuodenajat ja rytmit peilaavat ikiaikaisella pysyvyydellään syklisyyden Viisautta, jonka osana me ihmisetkin tässä elämässä kuljemme, olemme siitä tietoisia tai emme. Jokainen vuodenaika on siirtymä, monien tapahtumien keskittymä, jossa jotakin jätetään taakse ja uutta voi jälleen syntyä, tulla esiin.

Kevät on valmistautumisen, elinvoiman herättelyn, heräämisen ja kasvuun suuntautumisen aikaa – kohta, jossa myös edellisen kasvukauden jäänteet, kaikki kuollut tulee vielä hetkeksi korostetusti esiin.

Tässä päiväretriitissä pysähdymme oivaltamaan jotakin merkittävää itsestämme kevään energioiden syvää viisautta kuunnellen, siihen yhdistyen ja kevään uudistavasta voimasta itselle ammentaen, sekä antautuen syklisyyden muuntavalle olemukselle.

Työskentely tapahtuu leppoisasti intuitiivisen maalaamisen ja – kirjoittamisen keinoin tuoden näkyväksi sisäisestä viisaudesta käsin kaikkea sitä mikä kenellekin on tarpeen juuri nyt. Saat kääntyä täysin oman sisimpäsi äärelle kuuntelun, läsnäolon ja hiljentymisen tilaan, jossa voit kuulla ja tavoittaa sen Sinulle olennaisen.

Virittäydymme eri tavoin työskentelyyn avautumalla yhteyteen kehon ja sielun kanssa, jätämme mielen taustalle ja annamme intuitiomme ohjata. Annamme päivässä tilaa myös levolle, joka uudistaa, integroi koettua ja palauttaa kaikesta siitä mikä on kuluttanut voimaamme.

Päivä 29.3. on vielä voimallinen uuden kuun päivä, joka energioillaan tukee sisäänpäin kääntymistä, vanhan sulkemista ja uudelle avautumista. Uusi sykli – kuunkierto päättyy ja uusi alkaa myös tässä mielessä.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan sellaisena kuin Olet – ilman vaatimuksia maalaus- tai kirjoitustaidoista 💗 Molemmat ovat välineitä intuitiivisesti tuoda näkyväksi jotakin, johon ei ajattelulla ja ”oikein tekemällä” pääse.

HINTA; 89€ sis. alv 25,5%, kaikki maalaus tarvikkeet ja materiaalit, tee tarjoilun pikku purtavalla. Mahdollisuus maksaa 2. erässä. (Mainitse lisätietoihin ilmoittautuessasi, jos maksat 2 erässä.) Eräpv. 21.3.

PERUUTUSEHDOT; Ilmoitetun eräpäivän jälkeiset peruutukset veloitetaan 100%. Sairastumistapauksissa, jos et löydä tilallesi uutta osallistujaa, saat lääkärintodistuksella takaisin 50% päivän hinnasta. Peruutuksista ilmoitettava sari@hoitolakeiju.fi, maksamatta jätettyä laskua ei tulkita peruutukseksi.

ILMOITTAUTUMINEN  TÄSTÄ

Mukaan mahtuu 10, päivä toteutuu 5 osallistujalla.

Saat laskun ja kurssi-infon viimeistään ilmoittautumisajan päätyttyä. Huom! KATSO MYÖS ROSKAPOSTI!

PAIKKA; Hyvänolonhoitola Keiju, Pöytäalhontie 76, Järvenpää

VETÄJÄ; Sari Saario – Henkinen Kätilö, Intuitiivinen Parantaja, Tunnekehoterapeutti, Herkkyyden erityisasiantuntija, Vyöhyketerapeutti, Psykofyysinen hengitysterapia- ja hengityskoulu ohjaaja, Logoterapiaohjaaja, Vapauttavan maalaamisen ohjaaja, Terapeuttinen taidetyöskentely – Elämäntaide ohjaaja.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kevään Voima – päiväretriitti la 29.3. klo 12-16.30”

Jätä kommentti