Sieluna maailmassa -blogi

Mitä enemmän Sielu astuu ohjaksiin elämässämme, sitä laajemmaksi näkökulmamme kaikesta muuttuu – on enää mahdotonta kokea, että asiat tapahtuisivat ilman syvempää tarkoitusta. Elämä näyttäytyy yhä kauniimpana seikkailuna, jossa rankatkin haasteet alkavat väistämättä muodostua kysymyksiksi ”mitä voin oppia tästä, mitä tämä kertoo minulle minusta, voinko jotenkin muuttaa suhtautumistani, jotten itse lisäisi kärsimystä, mitä minussa halutaan rikkoa ehjemmäksi, miten voisin taipua elämän mukana muodostumatta itse esteeksi kaikelle, mikä kauttani haluaa tapahtua”. Vaikutusmahdollisuudet ja myötävaikuttaminen omassa elämässä alkavat lisääntyä, ulkoaohjautuvuus alkaa yhä enemmän kääntyä vapauttavaksi sisältä käsin ohjautuvuudeksi. Toiset ihmiset alkavat yhä selkeämmin näyttäytyä peilinä omasta itsestä, jolloin tarve loukkaantua, uhriutua tai katkeroitua häviää. Todellinen vastuunotto ajatuksistaan, tunteistaan ja toiminnastaan tulee mahdolliseksi. Vastaantaistelu elämän edessä alkaa muuntua suostumiseksi, antautumiseksi ja hyväksymiseksi, jolloin turha ja itse aiheutettu kärsimys häviää.

Vaikka ihmisyys itsessä edelleen välillä itkee ja raivoaa menetyksiä, vastoinkäymisiä ja kohtuuttamaltakin tuntuvia haasteita, pelkää tulevaa ja yrittää vanhaan malliin kontrolloida tapahtumia, jokin sen alla muistuttaa nyt taukoamatta näkemään olennaisen,  suuntaamaan katseen jäljellä oleviin mahdollisuuksiin ja näkemään oman voiman pintareaktioiden alla, muistamaan vaikutusmahdollisuutensa vähintään asennoitumisessa ja antautumaan kaikelle MITÄ ON jääräpäisen vastustamisen sijaan. Sielun ohjauksessa heikkous, epävarmuus, tarvitsevuus ja kaikkinainen inhimillisyys saavat tilan olla osa ihmisyyttä ja jopa todellisen voiman lähteitä. On mahdotonta enää kokea pidempi aikaista uhriutta elämän edessä, vaikka joutuisi kokemaan isojakin tragedioita. Näkökulma avautuu väkisinkin näyttämään isompaa kuvaa, kuin pelkkää henkilökohtaista menetystä. Myös riippuvuus muiden ihmisten hyväksynnästä ja mielipiteistä häviää.

Oma Sielu yhteyteni alkoi muuttua tietoiseksi jo n. 20 vuotiaana, kun aloin tutkia itseäni syvällisemmin. Ja 40 vuotiaana Sielutietoisuuteni astui kokonaan ohjaksiin (tästä olen kirjoittanut aiemmin blogissani Sielutietoisuus astuu ohjaksiin). Enää harvoin häviän pelkän ihmisnäkemyksen syövereihin pitkäksi aikaa, sillä kuulen Sieluni äänen  voimakkaana kovankin tunnetuskan läpi. Se ei siis tarkoita, etten kokisi vaikeita ja tuskallisia tunteita, mutten enää jää niihin kiinni, vaan voin virrattaa ne läpi, suostua tuntemaan ne ja katsoa rauhassa mitä on niiden alla ja takana, mitä kohti minua näillä tapahtumilla kutsutaan. Pääsen nykyään suht nopeasti siihen voimaan takaisin, joka kivun alla sijaitsee. 10 vuotta Sieluni on nyt ollut pääohjaksissa elämässäni ja olen päässyt valtavasti eteenpäin henkilökohtaisessa kehityksessäni – tapani suhtautua elämään, ihmisuhteisiin, itseeni ja kaikkeen mitä olen koskaan kokenut on avautunut entistä voimaannuttavammaksi, laajemmaksi ja todellista hyvinvointia tukevammaksi.

Olen saanut valtavasti ymmärrystä ja sanoitusta Sielun ohjaaman elämän konkreettiseen tiedostamiseen ja käsittämiseen energiapsykologiasta ja chakrojen syvällisestä ymmärtämisestä, siitä miten energiajärjestelmämme kautta Sielu pääsee käytännössä toimimaan elämässämme. Koen merkitykselliseksi jakaa kaikkea asiasta vuosikymmenten varrella oivaltamaani myös muiden hyväksi, jotta Sieluyhteys voisi avautua voimakkaaksi ja itsestäänselväksi mahdollisimman monelle. Tätä tietoa olen koonnut ymmärrettävään ja käytännönläheiseen muotoon ENERGIAPSYKOLOGIAA – CHAKRAT JA ELÄMÄNKAARI kurssiin, joka seuraavan kerran alkaa 28.5.

…Sari

Tunnekehoyhteys katkeaa tai jää hyvin heikoksi silloin, kun olemme joutuneet kokemaan paljon turvattomuutta. Perusturvan kokemus syntyy alun perin silloin, kun ei tarvitse olla vastuussa ja voi luottaa täysin toisen läsnäoloon. Jos olemme lapsina joutuneet liikaa selviytymään yksin tunteidemme ja tarpeidemme kanssa, tunnekehoyhteyden katkaiseminen on selviytymiskeino, jolla pyrimme vähentämään turvattomuuden kokemusta.

Usein tämä selviytymiskeino jää tiedostamattomana päälle muuttuen osaksi ”normaalia” olemistamme ja saatamme ihmetellä miksi emme tavoita kunnollista yhteyttä tuntevaan itseemme ja tarpeisiimme, miksi läsnäolo on hankalaa, keho tuntuu vieraalle ja miksi meidän on vaikea rauhoittua vain olemaan. Tunteita saattaa olla silloin vaikea tunnistaa ja tunteminen on aistimisen ja kokemisen sijaan analysointia ja ajattelua.

Keho ja mieli saattavat olla jatkuvasti hyvin jännittyneitä, kun tunteiden luonnollinen virtaus kehossa ja mielessä on estynyt. Tunteet koetaan vältettävinä ja uhkaavina, jolloin mm. vuorovaikutustilanteissa jännittyneisyys vaan kasvaa, kun yritämme alitajuisesti kontrolloida meissä nousevia tunne impulsseja. Keho saattaa tuntua hyvinkin hankalalle, mutta emme välttämättä tunnista tuntemusten yhteyttä tunteisiimme.

Tunnekehoyhteyden vahvistaminen – yhteys tuntevaan kehoon ja itseen on yhteyttä omaan ainutlaatuisuuteemme ja elävyyteemme inhimillisinä ihmisinä. Vahva tunnekehoyhteys tuo sisäistä turvaa, jossa sallimme itsemme kokea ja tuntea ilman tarvetta tukahduttaa, vältellä tai pidätellä. Voimme silloin vain rauhassa havainnoida mitä meissä tapahtuu ja reagoimisen sijaan tiedostamisen kautta valita, mitä haluamme tunteidemme johdosta tehdä tai olla tekemättä.

Perusturvan kokemus lähtee kasvamaan, kun alamme pikkuhiljaa luottaa omaan kykyymme tunnistaa, arvostaa ja hyväksyä omia tunteita tärkeinä viestintuojina tarpeistamme, sekä opimme tunnistamaan kehon ja tunteiden yhteyttä. Silloin kehon erilaiset reagoinnit lakkaavat tuntumasta pelottavilta ja epämääräisiltä ja uskallamme asettua oman kehon turvaan lepäämään.

Vahva tunnekehoyhteys on väylä aitoon, tuntevaan itseen ja sisäisen perusturvan vahvistumiseen.

 

Sisäinen Lapsi kantaa itsessään kaikkia tunnemuistoja, joita olemme ikinä kokeneet – iloa, rakkautta, turvallisuutta, hyväksyntää, huolenpitoa, yhteisyyttä, luottamusta, kunnioitusta, arvostusta.

Mutta myös rakkaudettomuutta, hylkäämistä, tuskaa, syyllisyyttä, häpeää, hyväksikäyttöä, surua, vihaa, ohittamista, arvottomuutta, yksinäisyyttä, avuttomuutta, pettymystä, pelkoa, kauhua, epäluottamusta, voimattomuutta.

Emotionaalisen eheytymisen kannalta suurin merkitys on oman Sisäisen Lapsen kohtaamisella ja häneen yhteyden rakentamisella. Se on kanava, joka johtaa meidät takaisin Itsemme luokse, todellisten tunteidemme ja tarpeidemme luokse.

Ryhtymällä itse siksi turvalliseksi, rakastavaksi aikuiseksi, jota tämä lapsi olisi aikoinaan kipeästi kaivannut, vapauttamme Sisäisen Lapsen terveesti suremaan niitä haavoja ja tuskaa, joita on kokenut, ja surun kautta päästämään irti kaikesta vaille jäämisestä. Silloin on mahdollista olla läsnä tässä päivässä, omassa itsessä aitona, tuntevana ja tarvitsevana inhimillisenä ihmisenä. Silloin myös Sisäisen Lapsen voimavarat – ilo, innostus, vilpittömyys, aistillisuus, herkkyys, uskallus, luottamus, luovuus, spontaanisuus ja energisyys pääsevät ja saavat tulla esiin.

Eri elämäntilanteet, -vaiheet, ihmiset ja olosuhteet herättelevät tarkoituksellisesti meissä esiin kerroksittain tätä haavoittunutta lasta, jotta voisimme nähdä missä vielä turvaudumme vanhoihin suojamekanismeihin ja vahingollisiin käyttäytymismalleihin. Pala palalta saamme yhä uudestaan mahdollisuuden kykyjemme mukaan ottaa vastuuta ja vapautua omista kipeistä tunteista ja kantamistamme väärinkäsityksistä, löytää rakkaudellisempia toimintatapoja ja antaa itse itsellemme sen mitä tarvitsemme, ja usein ulkopuoleltamme odotamme.

Tunnistat haavoittuneen Sisäisen Lapsen heränneen eloon mm. kun menetät voimasi ja uskon itseesi, lamaannut, näet itsesi uhrina, puolustaudut, sulkeudut, välttelet, joudut vaikeiden tunteiden valtaan voimatta auttaa itseäsi, menetät toimintakykysi tai olet jatkuvasti ahdistunut, masentunut, surullinen, vihainen tai ärtynyt.

Haavoittunut Lapsi tarvitsee turvaa, hyväksyntää, tukea ja rakkautta Sisäiseltä Aikuiseltamme. Rakkaudeton Aikuinen on yleensä tarkka kopio vanhempiemme, isovanhempien, sisarusten, opettajien ja muiden roolimallien rakkaudettomuudesta. Useat meistä joutuvat aikuisina opettelemaan ilman koskaan koettua mallia, miten voisimme olla itsellemme Rakastavia Aikuisia. Oman Sisäisen Aikuisen toimintatapojen tiedostaminen on siis myös yksi tärkeä askel tunnetason eheytymisen kannalta. Ilman Sisäistä Rakastavaa Aikuista meidän on mahdotonta kokea riittävää sisäistä turvaa, jossa kohdata ja vapauttaa kipeimmätkin tunnehaavat.

Rakastettu Lapsi voi kertoa meille, mitä haluamme ja tunnemme sen perusteella, mikä siitä tuntuu oikealta tai väärältä. Se osa meitä tietää, mikä on hyväksi meille, mikä meistä tuntuu hyvälle tai pahalle – juuri näistä tunteista saamme täsmällistä tietoa siitä, mikä tekee meistä onnellisia tai onnettomia.

Jos yhteys Sisäiseen Lapseen puuttuu, ihmisellä ei ole yhteyttä moniinkaan tunteisiinsa ja vielä vähemmän tarpeisiinsa, eikä silloin ole mahdollisuutta saada niistä tietoa ja toimia niiden ohjaamana eli sisältä ohjautuen.

Sisäinen Lapsi minussa päivässä tuomme näkyville itsellemme Sisäisen Lapsen ja Sisäisen Aikuisen tämän hetkistä tilaa, sekä luomme ja vahvistamme yhteyttä molempiin. Tutkimme mitä lapsellemme kuuluu juuri nyt, mikä mahdollisesti tekee haasteita ja jumituksia tähän elämänkohtaan ja mitä voimavaroja voisimme ottaa tietoisemmin käyttöön, mistä voisimme tällä erää päästää irti.

Koska Sisäinen Lapsi kuoriutuu meillä kaikilla esiin pikkuhiljaa elämän eri vaiheiden ja -tapahtumien myötä, voit aina löytää uusia näkökulmia juuri nyt, vaikka Sisäisen Lapsen kanssa työskentely on Sinulle jo tuttua. Toisaalta yhteyden rakentamisen aloittaminen ei myöskään ole koskaan liian myöhäistä.

 

Viha on aiheena puhuttanut minua viime aikoina kovasti. Oma matkani vihaan liittyen on ollut valtavan pitkä ja monikerroksinen. Olin jo lapsuuteni aikana ehtinyt kerätä sisääni niin paljon tukahtunutta vihaa, että murrosiästä n 30 vuotiaaksi olin kuin painekattila. Vihani ryöpsähteli minusta ulos hallitsemattomina reaktioina yllättävissä tilanteissa ja toisena ääripäänä olin kiltti, hillitty ja aina toiset huomioonottava. Sopeutin itseäni toisten tahtoon ja tarpeisiin sopivaksi, kunnes sain jossain vaiheessa tarpeekseni ja siirryin barrikaadeille ja vastustamaan. Olin vuoroin hyökkäävä ja vuoroin alistunut muiden tahdon edessä, muiden tahdon uhatessa omia minulle tärkeitä tarpeitani. Olin ärtynyt lähes jatkuvasti ja ihmettelin vuosikaudet miksi ihmeessä olin sisäisesti niin vihainen, kun kaikki oli kuitenkin ulkoisesti melko hyvin.

Pelkäsin kohdata vihaani, joka tuntui vain järjettömänä epämääräisenä ja outona möykkynä tai kokonaisvaltaisena hajottavana tunteena. Pelkäsin, että jos se ”jokin” alkaa todella tulemaan ulos, mikään ei riittäisi sitä purkamaan tai hajoaisin sen voimasta. Olin oppinut, että viha on kielletty ja sopimaton tunne, joka loukkaa muita ihmisiä, on huonoa käytöstä, ja jos sitä harmitusta voimakkaammin erehtyy ilmaisemaan, rankaisu on perheen yhteydestä erottaminen puhumattomuuden kautta, joka on lapselle totaalinen henkinen hylkäys.

Minut oli opetettu uskomaan, että vihassa on jotain hävettävää ja huonoa, rumaa ja itsekästä. Sen sijaan, että minulle olisi kerrottu, että VIHA ON VOIMAA, jonka avulla saan puolustaa itselleni tärkeitä asioita, arvoja ja tarpeita. Että ilman vihan voimaa en pysty asettamaan rajoja, kertomaan muille mikä on minulle ok ja mikä ei. Ja että vihan sisuunnuttamana saan myös käyttövoimaa/tahdonvoimaa, jolla pystyn menemään haasteiden ja esteiden läpi, ylittämään mukavuus- ja pelkorajojani.

Niinpä viha, joka olisi alun perin ollut puhdasta voimaa, alkoi pikkuhiljaa muuttua aggressiivisuudeksi, joka ei olekaan enää voimaa, vaan pelkoa. Pelkoa siitä, etten muuten tule kuulluksi tarpeineni kuin huutamalla tai käyttäytymällä uhkaavasti tai ylipäänsä niin, ettei kenellekään jää epäselväksi, että MINÄ OLEN VIHAINEN. Tarvitsin aggressiivisuutta turvaamaan oikeuttani olla vihainen, turvaamaan sitä, että minunkin tarpeeni ovat tärkeitä, huomioonotettavia ja kaipaan niille kuulemista, vaikkeivat ne aina toteudukaan. Ja koska aggressiivisuus ei kuitenkaan tuntunut hyvälle, välillä vajosin toiseen ääripäähän eli voimattomuuteen, joka vain kasvatti tukahtunutta vihaa sisälläni – ja häpeää, viallisuuden tunnetta.

Vihani toimi myös suojatunteena kipeämmille tunteille kuten pettymykselle, surulle ja häpeälle, jotka olisivat tarvinneet enemmän turvaa ja luottamusta voidakseen tulla tunnettaviksi ja ilmaistuiksi. Turva olisi tullut kannattelevasta aikuisesta, joka olisi erillisenä kyennyt ottamaan vastaan tunteeni ilman, että olisi ottanut niitä itseensä tai määritellyt, koska olen niitä riittävästi tuntenut. Viha suojasi viisaasti herkkää ydintä, joka olisi voinut rikkoutua liian sietämättömästä yksin koetusta tunnekivusta. Vihassa on kuitenkin niin paljon voimaa, että sitä on usein helpompi kestää kuin alas painavia tunteita.

PITKÄ PURKAMISEN TIE

Alkamalla purkaa pitkäjänteisesti kertynyttä tukahdutettujen tunteiden varastoa ja erityisesti vihavarastoa vuosien varrella mm. erilaisten kehoterapeuttisten hoitojen, energiahoitojen ja intuitiivisen maalaamisen avulla, olen pala palalta tullut tietoiseksi siitä valtavasta kohtaamatta jääneiden tarpeideni varastosta, joka oli tehnyt minut niin pohjattoman vihaiseksi. Turhautunut viha oli suureksi osaksi kertynyt avuttomuutta minussa aiheuttaneista asioista – mm. siitä, ettei tarpeitani osattu riittävästi kuulla ja ottaa vastaan, etten saanut riittävää tukea ja tunteiden säätely mallia voimakkaasti tuntevana erityisherkkänä lapsena, vaan tuntemisesta rangaistiin ja jätettiin yksin. Ettei minulla lapsena ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia aikuisen henkisen ylivallan edessä ja että negatiivinen käytökseni niin usein tulkittiin tahallisena pahuutena tai huonokäytöksisyytenä, eikä lapsen viattomana elämään opetteluna, jossa tapahtuu virheitä ja ylilyöntejä tai aiheellisena reaktiona jollekin, joka ei ollutkaan oikein.

Olin oppinut, että minun tunteeni eivät ole pelkästään minun tunteitani, jotka kertovat minusta, vaan henkilökohtainen loukkaus rakastamilleni ihmisille ja minun oli aina osattava ottaa huomioon muiden tunteet. En tiennyt, että myös aikuiset ovat vastuussa omista tunteistaan, joita valitsevat takiani kokea. Itseasiassa muiden tunteiden ja tarpeiden huomioiminen oli paljon tärkeämpää kuin omieni huomioiminen. Ja erityisherkkänä olin siinä erityisen taitava, jopa valtavan ylpeä taidostani.

Kun sitten vyyhti pikkuhiljaa aukesi enemmän ja enemmän, tuo ylpeys alkoi vaihtua epäuskoon – eikö minussa olekaan vikaa, enkö olekaan paha ihminen, pöyristykseen – mitä ihmettä minulta on vaadittu, vihan voimistumiseen sisälläni – tulin entistä vihaisemmaksi kaikelle tapahtuneelle, väärinkäsitykselle, jota olin vuosikaudet itsessäni kantanut, sisäänpäin kääntyneen vihan kääntymiseen ulospäin – se alkoi selkeytyä ja suuntautua sinne minne pitääkin lakaten syömästä minua sisältäpäin, ja loppuen lopuksi suruun – itseni puolesta kun olin joutunut selviämään sisäisesti niin yksin, ja uudelle pitkälle matkalle – kohti jämäkkää, tasapainoista vihan voiman sallimista itselle ja sen ilmaisun tasapainoista opettelua.

Viha työskentelyyn on tarvittu monia vaiheita ja ominaisuuksia;

• tunnistamista
• tiedostamista
• sanallistamista
• kehollistamista
• purkamista
• kehotyöskentelyä
• rajatyöskentelyä
• sisäisen oikeuden ja luvan vapauttamista vihalle
• näkyväksi ja kuuluvaksi uskaltautumista
• väärinymmärrysten oikaisua
• huutamista ja kiroilua
• uskomusten purkua
• erillisyyden ja minuuden vahvistamista
• sisäisen turvan kasvattamista
• häpeän ja syyllisyyden sietämistä ja kohtaamista
• suremista ja luopumista
• valtavasti rohkeutta
• irti päästämistä
• anteeksiantoa
• suostumista
• alkuun palaamisia
• oman voiman tutkimista ja haltuunottoa
• pelkojen ja ylilyöntien sietämistä
• vaikeita ihmissuhteita ja rajoja ylittävää kohtelua (muuten en olisi saanut vihaani näkyville)
• kehollisten jännitteiden purkamista
• kärsivällisyyttä ja periksiantamattomuutta
• kehollisten oireiden syvällistä tutkimista
• toisten ihmisten tunteiden ja reaktioitten sietämistä rajoja ilmaistaessa
• itsen tasa-arvoistamista muiden rinnalle – minunkin tarpeeni ovat arvokkaita
• tietoista hengittelyä
• tunne- ja tarvesanojen löytämistä
• uskallusta olla erimielinen
• omista tunteista ja tarpeista vastuunottoa
• ilmaisuun uskaltautumista hylkäämisenkin uhalla

Olen alkanut vihdoin luottaa, että tulen kuulluksi – vähintään itselleni, että tarpeeni ovat arvokkaita ja tasa-arvoisia muiden tarpeiden rinnalla – minulle itselleni, etten enää itse hylkää itseäni vaikka minut ulkopuoleltani hylättäisiin, että ilmaisen sen mitä haluan muiden ihmisten minusta tietävän ja voin viedä itseni pois tilanteista, joissa en koe riittävää hyvinvointia enkä tule kuulluksi yrityksistäni huolimatta.

Niin kauan, kun itse kielsin itseni, olin vihan vallassa. Nyt kun olen oppinut seisomaan rinnallani ja olemaan enää hylkäämättä itseäni tarvitsen yhä harvemmin aggressiota tai lamaannusta suojakseni. Minuun on alkanut juurtua ymmärrys vihasta voimana, joka saa virrata minussa vapaana viestien itselleni tärkeistä arvoista ja tarpeista ja antaen käyttövoiman, jolla ylitän elämäni esteitä. Vihan noustessa nykyään tiedän, että nyt jokin minulle tärkeä on uhattuna. Saatan yhä ensin reagoida, kun en vielä ole saanut kiinni, mistä oikeasti on tarkalleen kysymys. Mutta pysähtyessäni rauhassa hengittelemään vihani äärelle ja kuuntelemaan mitä se on noussut puolustamaan, pystyn nykyään jo nopeastikin siirtymään jämäkkyydellä ilmaisemaan itseäni.

Haastavaa on edelleen omien tarpeiden ja tunteiden tasa-arvoisena säilyttäminen minulle rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa. Siinä joudun varmaan aina olemaan erityisen hereillä, kun herkkänä aistin niin vahvasti toisten tarpeet ja tunteet, ja koen myös vahvaa mielihyvää, kun muilla on hyvä olla. Monesti huomaan vasta ajan kuluessa, että rajani on sittenkin ylittynyt, vaikka ensin ei tuntunut sille yhtään.

Kun nyt katson matkaani taaksepäin, koen nöyrää kiitollisuutta siitä rohkeudesta ja sinnikkyydestä, jolla olen itseäni eteenpäin puskenut, vaikka kauan näytti täysin toivottamalle saada asiaan mitään kunnon tolkkua ja saada tyhjennettyä loputtomalta tuntunut tukahtuneen vihan varasto. Kiitän elämän viisaista järjestelyistä, joiden kautta olen joutunut vihaani kohtaamaan ja näkemään miten se minussa toimii, ja monenlaisesta avusta, jota olen vihani kanssa sinuiksi tulemiseen saanut. Kiitän kehoani, joka on lisännyt jännittyneisyyttään ja fyysistä oireiluaan, kun en ole muuten kuullut ja ymmärtänyt, ja kiitän kaikkia niitä ihmisiä, joita on tielleni tuotu näyttämään missä on vielä epätasapainoa, missä en osaa olla vielä tarpeeksi jämäkkä tai mikä saa minut vielä reagoimaan, mihin kadotan voimani.

Hitonmoinen matka tämä on ollut, paikoin äärettömän yksinäinen, enkä yhtään ihmettele miksi niin moni jättää sen tekemättä. Tämä ymmärrys, sisäinen vapaus ja sisältä ohjautuvuus, joka tästä on seurannut, on kuitenkin jotain niin suurta ja voimaannuttavaa, etten kaikesta helvetillisyydestä huolimatta vaihettakaan jättäisi kokematta. Ja tottahan matka jatkuu edelleen. Innostuneella ihmetyksellä olen asettunut kuulolle, mitä viha haluaa minulle vielä itsestään paljastaa. Enää se ei ole pelottavaa, vaan äärimmäisen mielenkiintoista.

Sari Saario www.hoitolakeiju.fi

Kuinka paljon käytämmekään ihmiselämässä aikaa ja voimavaroja vastustamiseen ja todellisuuden välttelemiseen tai kieltämiseen, ulkopuolella olevien asioiden ja ihmisten syyttämiseen omista oloistamme ja olosuhteistamme.

Moni ihminen kokee olevansa voimaton ja vailla vaikutusmahdollisuuksia omien haasteidensa ja elämän edessä. Kuitenkin vastustaminen ja vastuunvälttelykin on vahvaa voiman käyttöä, vaikkakin usein tiedostamatonta. Tällöin voima vain kanavoituu ”väärään” suuntaan.

Kun voima käytetään puskemiseen, vastaan taistelemiseen, kieltämiseen ja väistelyyn, se ei pääse voimaannuttamaan ja voimavarojen asteittainen väheneminen on väistämätön seuraus, lopulta uupumukseen tai masentumiseen luonnollisesti johtava.

Sen sijaan voimme tietoisesti alkaa suunnata saman selviytymiseen kuluvan, käytössämme koko ajan olevan voiman SUOSTUMISEEN;

• elämän tapahtumien ja väistämättömän edessä
• että jokaisen meistä on kohdattava itsemme ja haasteemme lamaantumisen, pakenemisen ja taistelun sijaan. Jos emme siihen yksin kykene, on vastuullamme hakea itselle apua.
• vastuuseen omasta hyvinvoinnista, tunteista ja tarpeista, vaikka kuinka muut tai esim lapsuus näyttäisivät syyllisille
• ettei kaivattu muutos ole mahdollinen jatkamalla samaa vanhaa, vaan on uskaltauduttava mukavuusrajojen yli vaikka kuinka pelottaisi
• ettei elämä tapahdu aina niin kuin haluamme, mutta takuulla niin kuin tarvitsemme saadaksemme pala palalta oman voiman haltuumme nähdessämme kerta toisensa jälkeen mihin sen itsestämme valutamme tietoisesti tai tiedostamatta

Miten Sinä olet tottunut suuntaamaan Oman Voimasi?

…Sari

Rajat piirtävät minuutemme näkyville ja luovat hyvinvointimme perustan. Ne auttavat meitä pitämään itsemme omalla tontilla tunteinemme ja tarpeinemme auttaen erottamaan mikä on omaa, mikä toisille kuuluvaa.

Voimme asettua levollisesti itseemme ja elämäämme vasta, kun voimme alkaa luottaa omaan kykyymme tunnistaa, asettaa ja ylläpitää hyvinvointimme rajoja – niitä kehyksiä, jonka sisällä voimme voida riittävän hyvin. Silloin tiedämme olevamme sisäisesti turvassa, vaikka muut rajojamme aika ajoin koettaisivat ylittää. Voimme luottaa, että itse seisomme itsemme rinnalla pitämällä huolta jaksamisemme ja arvojemme rajoista. Ja toki vastuulliseen aikuisuuteen kuuluu myös kyky laittaa rajoja itselleen.

Lisäksi on tärkeää tunnistaa millaisia raja ilmenemiä itsessäsi kannat. Saattaa olla, että tietyillä elämänalueilla ne ilmenevät lempeän jämäköinä ja itsestään selvinä, jossain vuotavat ja niitä on mahdoton säilyttää, edes tunnistaa, ja jollain alueilla rajat saattavat olla niin tiukat ja rajoittavat, että toimivat jopa estävinä panssareina.

Jotta rajat saadaan näkyviksi, konkreettisiksi ja ymmärrettäviksi myös toisille, ne vaativat ilmaistuksi tulemista – sanallisesti ja kehollisesti. Tämä saattaa vaatia viestinnän ja ilmaisun tietoista vahvistamista, suoraan ja selkeästi sanomisen opettelua. Se taas vaatii uskallusta tulla näkyväksi ja kuuluvaksi, erilliseksi ja joskus erilaiseksikin. Se vaatii myös mahdollisen ristiriidan, erimielisyyden, väärinymmärryksen ja yksinjäämisen sietämistä. Sitä, ettet enää olekaan kaikkien mielestä mukava ihminen, vaan joku saattaa kokea sinut jopa hankalana.

Usein joudumme todelle etsimään voimaamme ja purkamaan esteitä – pelkoja ja uskomuksia – tällaisen suoran ja selkeän ilmaisun tieltä. Ydin avaimia on löytää ja vapauttaa itsestä sisäinen lupa ja oikeus käyttää omaa voimaa, tahtoa ja tahdonvoimaa suojaamaan, tukemaan, vahvistamaan ja ylläpitämään omaa hyvinvointia.

 

 

 

Yhä uudelleen todelliset kohtaamiset, joissa oikeasti jaetaan toisistamme jotain merkittävää, henkilökohtaista ja inhimillistä saa sydämeni laulamaan ja sieluni pakahtumaan ilosta ja kosketetuksi tulemisesta. Yhä uudelleen kohtaamiset, joissa pidetään inhimillinen, aito itse piilossa, peitettynä, roolien, vitsien, passiivisuuden tai joutavuuksista puhumisen alle verhottuna herättää minussa surua, hämmennystä, epätoivoa, avuttomuutta, tyhjyyttä ja jopa pitkästymistä ja turhautunutta ärtymystä.

Miten moni meistä onkaan sulkenut inhimillisen, tuntevan ja tarvitsevan itsensä suojaan toisten ihmisten katseilta, kosketuksilta, kiinnostukselta ja lakannut myös kuulemasta, näkemästä tai lähestymästä toisia. Vetäytyen passiivisuuteen, puolustautumiseen, alistumiseen, tyytymiseen, hiljaisuuteen, vihaisuuteen, masennukseen, vastuuttomuuteen, suorittamiseen, miellyttämiseen tai muuhun selviytymiskeinoon, jonka avulla voi kokea edes jonkinlaista turvaa pettymysten ja täyttymättömien tarpeiden ja toiveiden keskellä.

Kuitenkin meillä kaikilla on oikeastaan vain kaksi mahdollisuutta elämässä – kohdata tai paeta. Itseämme, toisiamme, tunteitamme, tarpeitamme, haavojamme, tuskaa, yksinäisyyttä, menneisyyttä, tulevaisuutta, vastuuta, väärinkäsityksiä ja olosuhteita.

Vaatii rohkeutta kääntyäkin pakenemisen sijaan kohti ja katsoa silmästä silmään sitä mitä on karkuun juossut. Vaatii nöyryyttä suostua ottamaan vastuu omasta kykenemättömyydestä ja sisäisestä todellisuudesta, joka saa näyttämään itsen olosuhteiden ja toisten uhrilta. Vaatii totuudellisuutta, sisäistä voimaa ja päättäväisyyttä lakata velkomasta elämää ja toisia ihmisiä siitä mitä vaille on jäänyt ja alkaa itse täyttää omaa tyhjyyttään ja rakkaudettomuuttaan, vaatii suremista luopua siitä mitä ei koskaan saanut, vaikka olisi kipeästi tarvinnut, vaatii myötätuntoa katsoa ja hoivata itseään sillä rakkaudella, joka olisi ihmisoikeutena kuulunut.

Kohtaaminen pakenemisen sijaan on se avain, jolla saamme yhteyden itseemme – voimaamme ja rakkauteemme ja sitä kautta toisiin ihmisiin. Poissaolevuus muuttuu läsnäoloksi, suorittaminen olemiseksi, täydellisyys helpottavaksi inhimillisyydeksi, tyhjyys täyttymykseksi ja yksinäisyys/eristyneisyys yhteydeksi. Kumman sinä valitset oman elämäsi perustaksi?

23.12.18 Sari Saario

Erityisherkän voimakkaasti ja herkästi reagoiva hermosto saa aikaan monenlaisia ilmenemiä, joita ns. normaalin hermoston omaavien ihmisten ei tarvitse ottaa huomioon tai edes koskaan ajatella. Tämä synnynnäinen ominaisuus, joka on noin viidesosalla koko väestöstä, vaatii tietoista huomiointia kantajaltaan, jotta sen kanssa on helpompi tulla toimeen ja hyödyntää voimavarana. Haasteet tulevat yleensä siitä, että erityisherkät yrittävät pystyä elämään ja olemaan samanlailla kuin valtaväestö, jolloin varsinaisesti erityisherkkyys ei ole useinkaan se ongelma, vaan itsen väkisin sopeuttaminen mahdollisimman ”normaaliksi”. Mitä siis olisi hyvä tiedostaa ja huomioida?

1. HYVÄKSY ERILAISUUTESI JA YMMÄRRÄ ITSE ITSEÄSI

Tiedosta ja hyväksy, ettet sinä eikä kehosi toimi samanlailla kuin valtaväestöllä. Kehon aistijärjestelmä reagoi voimakkaasti sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin vaatien siksi tarpeeksi lepoa, palautumisaikaa, tilaa ja rauhaa hektisessä maailmassa. Melu, kiire ja kaikenlainen epäharmonia on karsittava minimiin tai varattava niiden jälkeen vähintään tasapainottumisaikaa. Ravinnon laatuun, puhtauteen, stimuloimattomuuteen ja saannin säännöllisyyteen on kiinnitettävä huomiota. Tunteet tuntuvat ja koetaan voimakkaina – niin omat kuin toistenkin. Ajattelu tapahtuu enemmän syvyyssuunnassa ymmärtäen laajoja kokonaisuuksia ja tiedostaen sekä havainnoiden pinnan alla olevia asioita. Havaintokyvyn laajuus, yksityiskohtaisuus, syvyys ja tiedostamiskyky on yleensä valtava. Ja kaikkien havaintojen, aistiärsykkeiden ja syvästi koettujen asioiden sulatteluun ja jäsentelyyn tarvitaan riittävästi aikaa ennen kuin on tasapainoa menettämättä mahdollista kokea lisää.

Todellinen kohtaaminen ja ”oikeista” asioista puhuminen on tärkeää ihmissuhteissa, pintaa syvemmälle uskaltautuminen, jotta voit kokea riittävää vuorovaikutusta, jakamista, kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Tarvitset ylipäänsä kokemusmaailmaasi asioita, olosuhteita, ihmissuhteita, tapahtumia ja motiiveja, joilla on todellista merkitystä sinulle ja voit kokea niiden kautta tarkoituksellisuuden tunnetta elämässäsi. Monelle erityisherkälle juuri tarkoituksettomuuden tunne on yksi sietämättömimmistä kestää. Eikä syyttä – sen avulla voit suuntautua sinne, missä sinun on hyvä olla.

Kun ymmärrät itse itseäsi mahdollisimman laaja-alaisesti, toisten ymmärtämättömyys ei enää vie voimaasi ja toimintakykyäsi, vaikka saatat olla siitä pahoillasi ja näin lakkaat pikkuhiljaa kokemasta itseäsi vääränlaiseksi.

2. OTA VAKAVASTI EPÄTASAPAINON LÄHTEET

Jos toistuvasti jätät huomiotta edellä olevat asiat tai mitkä tahansa itsellesi epätasapainoa aiheuttavat asiat, hermostosi ylikuormittuu ja menee ylikierroksille, jolloin sietokyky kaikkea kohtaan vähenee entisestään. Tämä voi ilmetä yleisenä hankaluutena kehossa tai mielessä, levottomuutena, tarkoituksettomuuden tunteina, itkuherkkyytenä, voimattomuutena, väsymyksenä, ahdistuneisuutena, jännittyneisyytenä, paniikkihäiriöinä, muuten kaoottisena olona tai agressiona.

Suostu siis siihen, että sinun on tasapainosi vuoksi laitettava jatkuva kiire ja suorittaminen, epäterveellisyys, epäsäännöllisyys, ja pakkojaksaminen sivuun ja kunnioitettava inhimillisyyttä itsessäsi, sekä kehosi luonnollisia tarpeita. Annettava itsellesi sitä mitä tarvitset tasapainottuaksesi, vaikka suurimman osan ihmisistä ei tarvitse toimia niin. Suostu, että mm. lisäaineet, lääkkeet ja muut kemikaalit oikeasti sekoittavat kehoasi, kahvi, alkoholi ja sokeri saavat todennäköisesti ylikierroksille, liika sähkölaitteiden äärellä olokin tekee levottomaksi ja ihmisjoukoissa ei voi olla kuin rajallisen ajan tai vain harvoin. Jopa liika ilo ja innostus voivat aiheuttaa hankaluuksia.

Muista siis kohtuus kaikessa, ja osittain on hyväksyttävä, että jotkut muille sopivat tavat ja aineet voivat sinulle olla kokonaan liikaa. Pidä myös huoli ettet tyydy elämään pintatasolla, vaan tietoisesti menet kohti niitä asioita, jotka ravitsevat sielua myöten. Tarkoituksellisuuden kokemus kaikessa on tosiaankin monelle meistä elinehto ja vain sinä voit tietää mitä se tarkoittaa juuri sinulle.

3. VAHVISTA KEHOYHTEYTTÄSI

Usein erityisherkät kokevat oman kehonsa hankalana, arvaamattomana ja rauhoittelua kaipaavana. Keho aistii kaiken voimakkaasti – valon, äänet, hajut, tuntemukset, epämukavuuden, toisten läheisyyden, kosketuksen laadun yms. Moni on vieraantunut kehostaan, koska ei ole saanut lapsena riittävää tukea ja apua sen voimakkaiden reaktioiden ymmärtämiseen ja säätelyyn, sekä voimakkaiden tunteiden sietämiseen ja kanssasäätelyyn. On ollut ehkä helpompi paeta kehosta päähän – ajatteluun ja analysointiin tuntemisen ja kokemisen sijaan, ehkä suorittamiseen, riippuvuuksiin tai muihin sijaistoimintoihin. Tiedosta mikä on sinun tapasi välttää tuntemista ja läsnä oloa, jossa kaikki kokeminen voi tapahtua.

Vahvista siis tietoisesti yhteyttä kehoosi, niin että voit kokea jälleen kehosi turvallisena ja luotettavana sen reagoinneista huolimatta. Kehoyhteyden myötä yhteys tunteisiin lähtee pikkuhiljaa tasapainottumaan – tunteiden tunnistaminen, niistä vastuunottaminen, salliminen ja säätely helpottuvat, sekä toisten tunteista erottautuminen. Voimakkaatkin tunteet saavat virrata vapaasti ilman tukahduttamista, pidättelyä tai toisaalta ylireagointeja. Opettele aktivoimaan rauhoittumisjärjestelmääsi, jotta opit muuntamaan taistele-pakene tilan pysähdy ja kohtaa tilaksi.

Hyviä keinoja tähän kaikkeen ovat mm. hengityksen kanssa työskentely ja mielikuva työskentely, jooga, mindfullnes, itsemyötätunto, hieronnat, meditaatio, energiahoito, Rosenterapia, TRE, EFT  – oikeastaan mikä tahansa tietoinen keho-mieli työskentely. Opettele rauhoittamaan ja kannattelemaan itse itseäsi hankalien olojen kanssa. Ja anna itsellesi tarvittava aika palautumiseen, vaikka se olisi paljon pidempi kuin tuntemillasi ihmisillä. Näin alat pikkuhiljaa luottaa ettet itse puske itseäsi jatkuvasti rajojesi yli. Sinun tehtäväsi on luoda sinulle olosuhteet, joissa sinun on riittävän hyvä olla, koet riittävää tasapainoa ja pääset riittävästi palautumaan.

Käytä tietoisesti hyödyksesi luonnon tasapainottavaa vaikutusta menemällä luontoon niin usein kuin mahdollista. Pukeudu myös materiaaleihin ja väreihin, jotka tuntuvat hyvälle. Valitse vaatteet,  jotka eivät paina, kiristä, hankaa – edes sen ainoan pesulapun kohdalta.

4. RAJAT KUNTOON

Erityisherkkien rajat ovat yleensä luonnostaan ohuet mahdollistaen herkän aistimisen ja havainnoinnin. Siksi rajaongelmat ovat erityisherkkien tyypillisin haaste. Niiden tunnistaminen, asettaminen ja pitäminen. Jotta voimme pysyä omalla tontilla tunteinemme ja tarpeinemme, ja erottaa toisten tunteet omistamme, tarvitsemme rajojen tietoista vahvistamista. Siinäkin keho-mieli työskentely on isona apuna. Rajoja voi vahvistaa mm. mielikuvien avulla, piirtämällä, kosketuksella.

Tiedosta myös mahdollinen taipumuksesi lähteä sopeuttamaan itseäsi toisten tunteisiin, tarpeisiin ja odotuksiin, kun usein aistit ne melkein yhtä tarkasti kuin omasi, joskus jopa tarkemmin. Tai taipumuksesi lähteä kannattelemaan toisia heidän ongelmissaan ja huolissaan itsesi kustannuksella. Ja lähde tietoisesti opettelemaan omia rajojasi kunnioittavaa tapaa olla ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Myös rajojen ilmaiseminen saattaa erityisherkille olla hyvin haastavaa loukkaamisen yms. pelossa ja vaatii tietoista harjoittelua.

Joskus rajan ylityksiä on ollut elämän varrella niin paljon, että ongelmaksi muodostuukin turvaksi luodut liian tiukat, jäykät ja joustamattomat rajat. Rajoja on ehkä jouduttu puolustamaan ja pitämään yllä kaikin tavoin, jolloin kehoon on saattanut muodostua kestojännitys, jatkuva jännitystila, joilla rajoja yritetään tiedostamatta ylläpitää, kun ei voi luottaa niiden itsestään selvään pitävyyteen.  Silloin työstäminen keskittyy hellittämiseen ja rajojen höllentämiseen. Voit sanoa vapaasti sekä KYLLÄ että EI tarpeen mukaan.

5. TIEDOSTA OMA VOIMASI JA USKALLA KÄYTTÄÄ SITÄ

Useat erityisherkät ovat kadottaneet kosketuksen omaan voimaansa, koska toisten huomioiminen on voinut kääntyä yli empaattisuudeksi oman itsen ja hyvinvoinnin kustannuksella. Oma voima on TAHTOMISTA ja TAHDON KÄYTTÄMISTÄ, ILMAISEMISTA, sekä TERVEESTI ERILLISENÄ OLEMISTA. Se on tahtomisen sallimista itselle silloinkin, kun oma tahto on ristiriidassa toisen/toisten tahdon kanssa. Se on itsen puolesta olemista olematta toisia vastaan. Herkät luopuvat helposti omasta tahdostaan aistiessaan niin tarkasti myös toisten tahtoa. Harvoin on kyse tahdon puuttumisesta. Juuri herkkyydessä on valtava voima, joka hyväksyttynä saadaan myös käyttöön. Tämä on lempeän jämäkkyyden paikka, jota jokainen erityisherkkä joutuu harjoittelemaan enemmän tai vähemmän.

Toisaalta osa erityisherkistä on niin voimakastahtoisia, että haasteena onkin tahdonvoiman kanavoiminen rakentavasti ja uskallus olla käyttämättä sitä liialliseen elämän kontrollointiin jättäen tilaa elämälle vain tapahtua olematta itse ohjaksissa jokaisessa käänteessä.

6. PURA TIETOISESTI ITSESTÄSI  SYNTYNEET VÄÄRINKÄSITYKSET

Lapsena herkkyyttämme on voitu tulkita hyvin monin tavoin ja yleensä suhtaudumme omaan herkkyytemme niin kuin meihin on aikoinaan suhtauduttu herkkinä ihmisinä. On saatettu sanoa yliherkäksi, kitisijäksi, liian ujoksi, hankalaksi, itkupilliksi, haihattelijaksi, liian hitaaksi, kuumakalleksi, herkkänahkaiseksi jne.

Olet saattanut elää olosuhteissa, joissa elämäsi on ollut lähinnä toimeen tulemista tai selviytymistä oman herkkyytesi kanssa, ilman, että kukaan olisi koskaan auttanut näkemään ja sanoittamaan mistä on kyse. Sinulta on ehkä vaadittu karaistumista, reippaana ja ulospäin suuntautuvana oloa, kovuutta, loputonta kiltteyttä ja hyvä käytöksisyyttä tunteistasi huolimatta, itsellesi sopimattomia harrastuksia yms.

Mitä ikinä oletkaan matkan varrella kokenut ja itsestäsi kuullut, nyt on aika kyseenalaistaa se kaikki ja nähdä aidot, vilpittömät syyt oman toiminnan, reagoinnin ja tuntemusten takana. Se, että sinua on ymmärretty/tulkittu väärin, ei ole koskaan ollut sinun vikasi, vaan ympärillä olleiden kyvyttömyyttä nähdä ja kuulla erityisherkkyytesi ilmenemiä – Sinua sellaisena kuin Olet. Tutki jokainen väittämä sinusta, joita olet itsestäsi kuullut katseina, sanoina, yksin jättämisinä, suuttumisina, rangaistuksina, vähättelynä tai tuhahduksina, ja jätä niistä vain ne, jotka tukevat kuvaa siitä, että olet riittävä. Muut voit tietoisesti päästää menemään ja vaihtaa tilalle uudet totuudet siitä kuka ja millainen olet erityisherkkänä ihmisenä.

 

7. USKO ITSEESI

Luota tarkkaan havaintokykyysi ja intuitioosi. Erityisherkillä on usein käsittämättömän tarkka ja syvällinen kyky tuntea ja aistia ovatko asiat ja ihmiset totta, onko puhe ja käyttäytyminen linjassa, mitä itsessä ja muissa tapahtuu, millainen ilmapiiri eri paikoissa ja tilanteissa vallitsee jne. Usko, että se kaikki on totta (vaikka toki joskus saatat tulkita havainnoimaasi väärin), usko, että vaikka muut eivät kuule ja näe mitään siitä, mitä sinä havaitset, olet hyvin todennäköisesti oikeilla jäljillä. Ja opettele hyödyntämään tätä taitoa ja ilmaise rohkeasti  näkemyksesi. Erityisherkät näkevät usein hetkessä asioiden ytimen, sen olennaisen ja kanssa ihmiset voivat todella hyötyä ominaisuudestasi itsesi lisäksi.

Usko, että olet juuri sellainen mitä tämä maailma tarvitsee löytääkseen takaisin inhimilliseen ja kaikille armollisempaan elämään. Siksi olet syntynyt juuri sellaisena kuin olet – pakotettuna huomioimaan oman inhimillisyytesi, aistimalla valheellisuuden, joutumalla kiinnittämään erityistä huomiota elintapoihisi ja pysymään erilaisena kuin valtavirta, kokemalla kaiken eettisesti ja moraalisesti väärän niin voimakkaasti, ettet vain kestä puuttumatta tai reagoimatta, kykenemällä näkemään syviä syy yhteyksiä ja tarkoituksia pinta ilmentymien takaa, tuntemalla kaiken niin voimakkaasti ettet kykene muuttumaan pääosin tunnekylmäksi, suorittavaksi ihmiseksi. Omaten myös niin vahvan intuition, ettet voi olla kuuntelematta sitä kylmän järjen sijaan, etkä tyytyä pelkkiin yksioikoisiin teorioihin, diagnooseihin, yleistyksiin tai sellaisiin tieteellisiin, lääketieteellisiin ja markkinatalouteen keskittyviin näkökulmiin, jotka jättävät huomiotta ihmisyyden syvemmän ymmärtämisen ja huomioonottamisen.

Ole siis se erityisherkkä joksi sinut on luotu, koko sydämestäsi. Jos niin ei olisi tarkoituksenmukaista, olisit toisenlainen.

Näe ominaisuutesi vahvuutena heikkouden sijaan.

Paljon enemmän kulutat voimaasi yrittämällä sopeutua ja sulkea todellisen itsesi, kuin ryhtymällä aidoimmaksi versioksi Sinusta – luottaen, että niin on hyvä ja antaen herkkyytesi lahjaksi tähän maailmaan.

Kirjoittaja Sari Saario on erityisherkkänä kulkenut valtavaa tietoista matkaa löytääkseen väärinkäsityksistä vapauteen jo 30 vuoden ajan, sekä kahden erilailla erityisherkän äitinä ja työskenneltyään päivittäin erityisherkkien kanssa jo yli 15 vuotta saanut perehtyä aiheeseen hyvin monipuolisesti ja syvällisesti erilaisten ihmisten ja elämäntarinoiden kautta.

 

 

Jälleen on yksi vuosi jäämässä taa ja vanhan vuoden energiat ovat tiivistyneet näihin viimeisiin viikkoihin hetkittäin jopa sietämättömästi. Tuntuu kuin kaikki aikansa elänyt ja loppuun kaluttu itsessä ja maailmassa vain odottaisi ulos putkahtamista ahtaasta madonreiästä uuden vuoden uusiin mahdollisuuksia täynnä oleviin energioihin. Kuin joku avaisi kohta ikkunan ja raikas, hapekas ilma pääsee sisään, on taas helpompi hengittää. Jälleen uusi alku, uusi mahdollisuus aloittaa puhtaammalta pöydältä.

On taas aika tietoisesti valita, tehdä tilinpäätöstä, mitä jättää vanhaan vuoteen, mitä viedä mukanaan seuraavaan – jalostettavaksi, vaalittavaksi ja kasvatettavaksi.

Uskalla siis tahtoa sitä,
minkä hyväksi itsellesi koet.

Uskalla unelmoida siitä,
mikä sydäntäsi lämmittää.

Uskalla luopua siitä,
joka ei enää parastasi palvele.

Uskalla ottaa vastaan kaikki se,
mikä elämäniloasi kasvattaa.

Uskalla avata sydämesi rakkaudelle,
joka vain odottaa luoksesi pääsyä suojamuuriesi takana.

Uskalla vapautua väärinkäsityksistä,
jotka pitävät Sinut erossa itsestäsi.

Uskalla olla Sinä,
sillä ainutlaatuisella,
ainutkertaisella tavalla,
jonka vain Sinä osaat.

Uskalla antaa sydämesi johdattaa Sinut
kaiken sen luokse,
jota sisimmässäsi kaipaat.                   Copyright Sari Saario

KAUNISTA, VALONTÄYTEISTÄ UUTTA VUOTTA 2018 SINULLE KANSSAKULKIJANI!

…Sari

Olen aina ollut hyvin tietoinen erityisherkkyydestäni, vaikka sitä sanaa olen alkanut käyttää vasta muutamia vuosia sitten. Sanan saaminen omalle ominaislaadulleen on ollut armollinen ja vapauttava kokemus. Minulla on ollut jo nuoresta asti vahva halu ottaa erityisherkkyydestäni vastuu parhaani mukaan ja oppia ymmärtämään itseäni herkkänä ja samaan aikaan hyvin voimakkaana ihmisenä, oppia yhdistämään nämä ääriominaisuudet tasapainoisesti, sekä tiedostaa haastekohtia ja pyrkiä tietoisesti vahvistamaan niitä, sillä en halua tyytyä rajoittamaan itseäni jonkin ominaisuuden sisälle tai kokea varsinkaan uhriutta sen takia.

Toisaalta tiedostamisprosessi on ollut myös jonkinlaisen ”surutyön” paikka, sillä paljon väärinkäsityksiä oli kertynyt itseen erilaisuuden kokemusten, sekä ympäristön ymmärtämättömän suhtautumisen ja tuen puutteen myötä. Hintana huono itseluottamus, vääristynyt omakuva ja turhaa huonommuuden tunnetta. On ollut kipeää katsoa itseä miten monin tavoin on huomaamattaan yrittänyt sopeutua, kelvata ja mahtua maailmaan, jonka yleiset arvot, tapa katsoa asioita ja kokea, on monin kohdin niin erilainen kuin oma. On myös ollut hyväksyttävä, ettei kaikki itsessä ole tahdolla ja sitkeydellä muutettavissa, vaan on paljon sellaista, joka ei tule koskaan muuttumaan. Hermoston tapa toimia on synnynnäisesti erilainen kuin valtaväestöllä, eikä siitä ominaisuudesta voi opetella pois. Onneksi sen voi kuitenkin valita hyväksyvänsä. Voi myös tietoisesti keskittyä näkemään asian hyvät puolet ja hyödyntää niitä elämässään parhaansa mukaan. Voi pyrkiä ottamaan vastuun kaikesta siitä mihin on mahdollista vaikuttaa – ottaa vakavasti asiat, jotka aiheuttavat epätasapainoa, vaikka suurin osa ihmisistä ei reagoi samoin, vahvistaa puolia, jotka vievät tasapainoon ja oppia elämään sen kanssa mihin ei voi vaikuttaa yrityksistä huolimatta. Seisoa itse itsensä myötätuntoisena tukena ja ymmärtäjänä.

Suostuttava on ollut myös siihen, että jollain tapaa tulee aina olemaan käsittämätön ja näkymättömissä osalle ihmisistä syvyydessään. Ettei monikaan ole koskaan edes ajatellut asioita, jotka itselle ovat havaittavia joka päivä ja siksi on paljon keskustelunaiheita, joita ei voi jakaa läheskään kaikkien kanssa. Että mikään kohtaaminen tai tapahtuma ei ole itselle pelkkä yksinkertainen asia, vaan tilanne, jossa voi havaita loputtomasti itsestä ja toisista, syistä ja tarkoituksista – kaikesta mitä ei sanota ja näkyy kuitenkin. Tärkeiksi ovatkin muodostuneet ne ihmiset, jotka samanlailla kokevat ja elävät sekä ymmärtävät elämäänsä syvyyssuunnassa. Vaikka toisaalta sitäkin tärkeämpää on hyväksyä itse itsensä kaikkineen, ilman omaa ajatusta hankalana, monimutkaisena ja poikkeavana olosta.

Erityisherkän aistit on jatkuvasti viritetty sisään- ja ulospäin aistimaan perusteellisesti itseä ja ympäristöä. Ulkopuolisten voi olla vaikea ymmärtää miten syvällinen prosessointi ja tarkkanäköinen havainnointi työ usein hiljaisilla ja sisäänpäin suuntautuneilla erityisherkillä on lähes jatkuvasti meneillään. (Toki erityisherkät voivat olla hyvin ulospäin suuntautuneitakin.) Itse tarvitsen riittävästi aikaa, jossa ei tapahdu mitään ja saan olla yksin oman itseni kanssa ja pohtia sekä jäsennellä kaikkea kokemaani, palautua tapahtumista ja kohtaamisista, tunnistaa mitä ne minulle merkitsevät ja yrittää ymmärtää kaikkea mitä olen havainnoinut. Jos en tätä tee, kehoni ja mieleni menevät helposti ylikierroksille, jolloin ihan arkinenkin elämä muuttuu nopeasti jonkinasteiseksi selviytymiseksi elämisen sijaan. Ajatukset ovat liian täynnä ja kaaoksessa. Tulee hankala ja levoton huoliolo, ahdistaa. Hermostokin menee ylikierroksille ja keho saattaa reagoida sisäisellä tärinällä. Tähän kaikkeen olen saanut eniten oikeasti toimivia apukeinoja psyko-fyysisestä hengitysterapiasta. Keinoja vaan olla rauhassa hankalienkin olojen kanssa, sekä vapauttaa itse kertynyttä jännitystä ja aktivoida tietoisesti omaa rauhoittumisjärjestelmää.

Toisaalta kaipaan myös kovasti ihmiskontakteja, joissa ollaan syvällisessä vuorovaikutuksessa ja jaetaan merkittäviä, aitoja asioita. Loputon hämmennyksen ja turhautumisen kohde tässä elämässä on pintatasolle jäävät kohtaamiset lähi-ihmisten ja ylipäänsä ihmisten kanssa. Yhdessäolo, jossa ei pysähdytä toisen äärelle, eikä anneta ja jaeta itsestä mitään todellista, vaan puhe pysyy tyhjänpäiväisissä asioissa. Ohitetuksi tulo tai ehkä enemmänkin jääminen jotenkin näkymättömäksi kerta toisensa jälkeen kutsussa syvempään kanssakäymiseen saa aikaan minussa avuttomuutta ja surua. On välillä vaikea kestää, että eri syistä ihmiset eivät aina uskalla, osaa tai kykene tällaiseen kanssakäymiseen, vaikka itselle se on melkein elinehto voidakseen kokea olevansa oikeasti olemassa. En saa pintapuolisesta ja asiatasoon keskittyvästä kanssakäymisestä juuri mitään, ja se saattaa jopa viedä ihan voimat. Huomaan silloin monesti olevani vain hiljaa, koska minulla ei ole silloin juuri mitään sanottavaa. Tulee vain väsynyt ja yksinäinen olo.

Joskus olen myös kurkkua myöten täynnä ihmisten valmiutta ottaa kuuntelu- ja läsnäolotaidoistani kaikki irti ilman vastavuoroisuutta ja huomioonottamista. Minäkin haluan olla kiinnostuksen ja kuuntelun kohteena, vaikka olenkin empaattinen ja ymmärtävä kuuntelija, enkä useinkaan osaa ottaa itselleni kaipaamaani tilaa tai kehtaa keskeyttää toisen tärkeää asiaa. Toivoisin niin, että kanssaihmiset osaisivat ottaa tämän huomioon itsestään selvästi ilman, että joudun laittamaan itse rajoja ja sietämään toisen noloutta tai hämmennystä sen takia. Tätä opettelen tällä hetkellä kovasti – elämä tuo nyt jatkuvasti eteeni tilanteita ja ihmisiä, jotka aika ääressäkin ottavat paljon tilaa, yleensä puhumalla, jotta uskaltautuisin rohkeammin pitää huolta rajat laittaen omasta reviiristäni, tarpeistani ja tilastani.

En halua valita erakoitumista, välttelyä, sulkeutumista tai vetäytymistä, jonka niin moni erityisherkkä ymmärrettävästi valitsee. Haluan mennä kohti, pysyä avoimena ja vilpittömänä, ja löytää uudenlaisia tapoja toimia, tulla kuulluksi ja vastaanotetuksi ilman vaatimuksia ja epätoivoa. Haluan, että myös minä saan tarpeilleni vastinetta, vaikka pystyn ymmärtämään ja aistimaan toisten näkökulmat, tunteet ja rajoitteet melkein kuin omani. Ja vaikka olen hiljaisempi ja vetäytyvämpi isossa joukossa kuin pienessä porukassa tai kahden kesken, silti kaipaan sisälläni, että minunkin kuulumisista ollaan kiinnostuneita, minäkin olen tärkeä ajatuksineni toisille.

Rajojen, oman tilan ja voiman säilyttäminen ovat monelle erityisherkälle jatkuvia haasteita. Kyky pysyä erillisenä, vaikka kuinka tarkasti aistii toisten tunnetiloja ja tarpeita. Uskaltaa jättää ne huomiotta ja toisen vastuulle, minne ne kuuluvatkin ja keskittyä omaan tonttiin, omiin tarpeisiin ja tunteisiin. Jatkuvasti saa olla hereillä sen suhteen, ettei oman itsen sijaan alakin kannatella toista. Vaatii kykyä sietää myös toisen hämmennystä, häpeää tai muuta tunnetilaa, kun alkaa oikeasti pitää huolta kaipaamastaan tilasta ja rajoista. Erityisherkille on usein ollut luontevampaa pistää omat tunnetilat sivuun juuri siksi, että aistii toista lähes yhtä tarkasti. On ollut ”ystävällisempää” ja kohteliaampaa kääntää selkä itselle kuin toiselle, vaikka jokaisen meistä tulee terveesti suojata ja huomioida itseään, pitää puoliaan – se on jopa velvollisuutemme, joka helpottaa loppuen lopuksi muidenkin olemista vähentäen turhia väärinkäsityksiä ja oletuksia. Tietoisesti sanoutua irti kasvatuksesta, jossa on mahdollisesti korostettu jatkuvaa toisten huomioimista omien tarpeiden ja tunteiden hinnalla.

On myös hiton raskasta aina vaistota kun jokin ei ole ihan ”totta”, rehellistä, kohdillaan – silti välttämättä täysin ymmärtäen miksi intuitio sanoo niin. Sietää epätietoisuutta ja sitä, ettei toinen ole ehkä vielä valmis katsomaan asiaa tai jakamaan siitä informaatiota, vaikka itsessä kaikki huutaa, että nyt ei ole kaikki kohdillaan. Tietää milloin antaa olla ja milloin ei… Jatkuvaa opettelua tämäkin.

Ja sitten pitää huolta jatkuvasti siitä, ettei mitään ole liikaa vaan sopivasti. Ei liikaa kiirettä, ohjelmaa, lisäaineita, kofeiinia, kuohuttavia tunteita, jopa innostusta, epäsopivaa ruokaa, melua, valvomista, ylikuormittumista jne. Tai seurauksena on yliviriämistä, josta taas seuraa ylireagointia. Joskus yliviriämisen välttämisen seurauksena voi olla aliviriäminen – tulee niin tarve varmistaa ettei ylikuormitu, että joutuukin toiseen ääripäähän ja elämä ajautuu jo liiankin pieniin ympyröihin.

Tuttua on myös pudota aika ajoin yleiseen maailman tuskaan. Kokea itsessään välillä koko maailman yleistä pahaa oloa, kun tuntee ytimissään asti epäkohtien ja väärinkäytösten järjettömyyden ja toisille eläväisille aiheutuvan turhan kärsimyksen. Kun on pakko vaan katsoa, miten kokonaisuuksia huomioimatta asiat nähdään tyytyen pintailmentymiin, vaivautumatta tai kykenemättä katsomaan syvemmin. Miten vähätellen ja ymmärtämättömästi kohdellaan eläimiä, luontoa ja ylimielisesti suhtaudutaan ikiaikaisiin viisauksiin ja tietoon, jota tiede ei vielä tavoita. Sietää ja kestää surua, kun näkee miten toisin asiat voisivat tässä maailmassa olla vain näkökulmia muuttamalla ja syventämällä.

Toisaalta en vaihtaisi pois sitä matkaa, jota olen saanut käydä väärinkäsityksistä vapauteen, en ymmärrystä, jota matka ja syvyyssuunnassa havainnoiminen mahdollistaa, en niitä uskomattomia kohtaamisia, joita olen saanut elämässäni toisten herkkien kanssa kokea, en vahvaa kehoni aisti herkkyyttä ja intuitiotani, joita saan hyödyntää päivittäin työkaluina työssäni tavoilla, jotka todella auttavat muitakin. Olen myös erityisen kiitollinen, että minulla on ollut rohkeutta pitäytyä yrittäjänä vaikeista ajoista huolimatta, jotta saan rytmittää työntekoani oman jaksamiseni puitteisiin ja säilyttää vapauden siihen, minkä koen tärkeäksi ja arvoilleni sopivaksi.

Haastan jokaisen erityisherkän ottamaan haltuun oman ainutlaatuisen herkkyydestä kumpuavan Voimansa ja tietoisesti purkamaan väärinkäsitykset tämän maailmaa muuttavan ominaisuuden edestä. Uskaltamaan tasapainoisella ja terveellä tavalla luopua toisten turhasta kannattelusta ja itsen ohittavasta huomioimisesta, vahvistamaan tietoisesti rajojaan ja erillisyyttään niin kauan ja paljon kuin se on tarpeen tasapainon saavuttamiseksi, näkemään itse oman ainutlaatuisen kauneutensa sekä arvokkaat ominaisuutensa – intuitiivisuuden, myötätunnon, luontaisen eettisyyden ja oikeudentunnon, sensitiivisyyden, empaattisuuden ja syvällisyyden, sydämen viisauden. Haastan rakentamaan omasta elämästä olosuhteineen sellaisen, joka vastaa omia arvoja ja elämän rytmiä. Ottamaan itse vakavasti ja huomioimaan sen mikä lisää tasapainoa ja mikä horjuttaa sitä. Olemaan rohkeasti omanlainen, erillinen, ainutlaatuinen ja herkkyydessä voimakas erityisherkkä.

…Sari