Minun tarinani Sielun näkökulmasta OSA 5 – Sielutietoisuus astuu ohjaksiin

Kohta lopuillaan oleva kymmenvuotis jakso (40-50v.) on ollut ihan uudella tapaa antoisa ja myös haastava. Koko tähänastisen aikuisikäni n. 25 vuoden ajan olin nähnyt säännöllisin väliajoin unia talosta, jonka huoneisiin tutustuin vuosien varrella pikkuhiljaa. Ymmärsin jo nuorena, että talo symboloi elämääni ja sitä matkaa, jonka tulen käymään tietoisesti kohtaamalla kaiken mitä kohdattava on. Unien kautta voin katsoa missä olen menossa ja saan tärkeää informaatiota.

Talossa toiset huoneet olivat kauniita ja viihtyisiä, toiset pimeitä ja pelottavia. Ullakolla mm. huone, johon minua rohkaistiin yli kymmenen vuoden ajan, ennen kuin kauhultani kykenin sinne menemään edes unessa. Aluksi en pystynyt katsomaan edes tämän huoneen ikkunaan, saati menemään portaikkoon, joka johti huoneeseen. Ullakko symboloi järjetöntä oman Valoni/Voimani pelkoa – oli turvallisempaa olla pieni, näkymätön ja voimaton, kuin uskaltaa antaa oman Valon tulla esiin ja loistaa.

Lopulta jossain kohtaa seurasi myös kellari kerros, jota kävin läpi useamman vuoden tutkien sen tuntemattomia, pimeitä sokkeloita. Viimeisenä unena tästä talosta näin, miten menin alimpaan kerrokseen, joka oli täynnä kammottavia olentoja ja tiesin, että vaikka pelkoni oli lamaannuttava, minun on vain mentävä ja luotettava omaan Valooni ja Voimaani, jolloin mitään pahaa ei pääse tapahtumaan. Unessa menin vapisten tähänkin tilaan, ja vaikka pelkäsin kuollakseni, pystyin kaikkien kauhujen keskellä säilyttämään Valoni ja Voimani, koska luotin niihin jo niin paljon. Silloin tiesin, että olen tutkinut tämän elämäni ”talon” loppuun ja voin siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Erityisen mielenkiintoista oli, miten juuri tuossa kellarin viimeisen sokkelon vaiheessa kohtasin tunnekehoterapia koulutuksessani pohjattoman häpeäni, joka oli lonkeroitunut epämääräisyydessään koko minuuteni ympärille vääristäen ja manipuloiden olemassa oloani sekä kokemustani itsestäni ja elämästä. Koulutuksessa haastoin häpeäni (vetäjän upeaa energiamallia mallintaen) Voimallani näyttämään kasvonsa ja irrottamaan otteensa minusta, vaikka meinasin lamaantua pelosta, jota häpeän kohtaaminen ja siihen linkittyneiden asioiden katsominen sai minussa aikaan.

Sitten eron jälkeen jossain kohtaa tein illalla meditaation, jossa pyysin saada olla vielä tietoisemmassa yhteydessä Sieluuni jatkossa. Yöllä näin unen täysin uudenlaisesta talosta. Muistan sen vieläkin äärimmäisen kirkkaasti. En ole koskaan nähnyt tai edes kuvitellut vastaavaa taloa. Talo oli valtavan iso, niin iso, ettei sitä voi edes läpikäydä päiväkausiin. Olohuoneesta avautui koko talon levyinen panoraama ikkuna, jonka maisemassa näyttäytyi kerralla kaikki mahdollinen kaunis, mitä maailmassa voi näkyä – vuoria, laaksoja, vesiputouksia, sateenkaaria, peltoja, metsiä, järviä, meriä, jokia, eläimiä… Ihmettelin miten on mahdollista nähdä kaikki yhtä aikaa. Joku esitteli minulle taloa ja kertoi sen aivan uudenlaisista lämmitys- ja käyttöjärjestelmistä, jotta osaisin käyttää niitä. Kaikki oli täysin ennennäkemätöntä, jotain johon en ollut koskaan ennen törmännyt. Unessa totesin esittelijälle rauhallisesti ja innostuneena, että tämän talon asumisen opetteluun tarvitsen vuosikausia tutustumisaikaa ja yhdessä totesimme, että tästä se lähtee :). Herätessäni tiesin, että Sielutietoisuuteni oli astunut ohjaksiin ja ihmistietoisuuteni väistynyt taustalle. Tästä lähtien tulisin katsomaan elämääni ja tätä maailmaa ensisijaisesti Sielutietoisuuteni näkökulmasta ja ihmistietoisuuteni toimii avustajana, jotta säilytän ymmärrykseni ihmisyyden näkökulmaan ja persoonani haasteisiin , mutta se ei tule enää olemaan ensisijainen näkökulma minulle.

Ja niin on tosiaan käynyt. Tämän kymmenvuotis jakson olen opetellut antautumaan Sielutietoisuudelleni yhä enemmän ja opetellut havainnoimaan ja ymmärtämään mikä ero siinä on ihmistietoisuuteen nähden ja miten sitä voi pukea sanoiksi ihan normaalina asiana ilman mystiikkaa. Myös miten sovittaa itseä ja omaa näkökulmaa maailmaan, joka pääsääntöisesti toimii vielä pelkästä ihmistietoisuuden vinkkelistä eli mm. mielen logiikan, pinnallisten syy ja seuraus suhteiden sekä lineaarisen ajan näkökulmasta .

Tällä hetkellä minulle alkaa olla aikalailla selvillä kuka minä olen, mistä olen tähän tullut, mikä kaikki siihen on vaikuttanut, mistä aineksista nykyisyyteni on muokkautunut. Realismikin on astunut jollain tapaa kuvaan – Sielullisena ihmisenä minulla on aivan valtavasti voimavaroja käytössäni ja mahdollisuuksia, joista valita, jos en itse seiso niiden mahdollisuuksien edessä, mutta ihmisyydessä minulla on myös persoonan tuomia henkilökohtaisia rajoitteita, jotka eivät korjaannu tahdon kautta vaikuttamalla, vaan enemmänkin antautumisen, hyväksynnän ja suostumisen kautta ne voi ottaa osaksi itseä ja kokea niistä huolimatta olevansa riittävä.

Tämän asian kanssa olen ollut erityisesti vastakkain Sielutietoisuuden voimistumisen myötä. Tahdonvoimani on sen verran massiivinen, että olen pystynyt elämäni varrella muuttamaan sen avulla todella isoja asioita itsessäni. Nyt elämä halusi muistuttaa, että kaikki asiat eivät ole hallittavissa ja tahdolla ratkaistavissa. On paljon sellaista, jonka edessä voi vain suostua, päästää irti ja antautua. Löytää itseään kohtaan myötätunto, armo, rakkaus ja hyväksyntä, vaikka ei kaikesta tietoisuudesta huolimatta kykene toisenlaiseksi, ”paremmaksi”. Ei tarvitse loputtomasti itsetarkoituksellisesti korjata, parantaa, fiksata. On uskallettava suostua myös omaan ihmisyyteen tarkoituksenmukaisena asiana –  riittämättömyyteen, rajallisuuteen, inhimillisyyteen, haavoittuvuuteen ja siihen, että tarvitsemme toisia.

Minusta oli tullut siinä määrin omavoimainen, että elämä katsoi parhaaksi palauttaa todellisuuteen ja muistuttaa asiasta. Aloin tajuta, että olin alkanut suorittaa täydellistä ihmisyyttä. Elämä alkoi peilata minulle omavoimaisuuttani ja siitä seuraavaa yksinäisyyttä, sekä armotonta vaatimustasoani itseäni kohtaan tietoisuuteni takia. Lähi-ihmissuhteiden pettymykset, joiden takia olin ottanut omavoimaisuuden suojakseni alkoivat tulla uudenlailla näkyville, lempeästi pakottaen minua katsomaan kontrolloinnin tarvettani, tarvitsemattomuuteni harhaa.

Avioeron jälkeen kaipaamani loputon tilan, yksin olon ja sisimpääni kääntymisen tarpeeni oli jo ajat sitten täyttänyt tehtävänsä ja alkanut huomaamattani kääntyä vankilakseni, joka alkoikin eristää minua maailmasta ja toisista ihmisistä. Olin alkanut uskoa, että vahvan Sieluyhteyteni takia saan kaiken tarvitsemani sitä kautta, mutta minun oli todettava, että ihmisenä ” minä tulen minuksi vain sinun kauttasi”. Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä ikään kuin todistamaan olemassa oloaan, jakamaan ihmisenä olon kokemusta ja kauneutta, inhimillisyyttä. Oli myös aika alkaa ymmärtää, kunnioittaa  ja arvostaa syvällisesti uudella tavalla kehollisuuden/oman kehokokemuksen tärkeyttä, merkitystä ja mahdollisuuksia Sielutietoisuuden konkreettiseen ilmentämiseen ja tavoittamiseen.

Ja pikkuhiljaa olen alkanut kääntyä takaisin maailmaan ja ihan uudenlaiseen yhteyteen toisten ja itseni kanssa – uudenlaisen minuuteni kautta ihmetellen, tunnustellen, hämmästellen ja hetkiin suostuen. Sillä kaikki on tavallaan sisäisesti uutta koko ajan. Mihinkään vanhaan ei voi nojata, juuri mikään vanha ei päde enää, ulkopuolella ei ole enää turvarakennelmia mihin nojata, vaikka kuinka haluaisi. Ulkoisesti monikaan asia ei ole muuttunut, mutta sisäisesti tuskin mikään on ennallaan.

Aivan mahtavaa tämä kaikki, ja yhtä aikaa todella pelottavaa, kun yhteys omaan keskustaan jostain syystä hetkittäin katoaa. Vaikka toisaalta kaiken pohjalla on nykyään ihmeellinen rauha ja levollisuus, joka ei enää katoa pintatason kuohunnoista huolimatta. Tärkein muistettava jokaisessa haastavassa hetkessä on olla puuttumatta ensisijaisesti ulkopuolella olevaan, vaan aina ensin keskittyä palauttamaan yhteys omaan keskustaan ja malttaa rauhassa katsoa mitä siitä seuraa. Hetki hetkeltä ja kohtaaminen kohtaamiselta voin vain todeta – ahaa, tällainen ihminen olen siis tänään – MIELENKIINTOISTA.

…Sari

 

Jätä kommentti