Kokemuksia erityisherkkyyden siunauksista ja kiroista

Olen aina ollut hyvin tietoinen erityisherkkyydestäni, vaikka sitä sanaa olen alkanut käyttää vasta muutamia vuosia sitten. Sanan saaminen omalle ominaislaadulleen on ollut armollinen ja vapauttava kokemus. Minulla on ollut jo nuoresta asti vahva halu ottaa erityisherkkyydestäni vastuu parhaani mukaan ja oppia ymmärtämään itseäni herkkänä ja samaan aikaan hyvin voimakkaana ihmisenä, oppia yhdistämään nämä ääriominaisuudet tasapainoisesti, sekä tiedostaa haastekohtia ja pyrkiä tietoisesti vahvistamaan niitä, sillä en halua tyytyä rajoittamaan itseäni jonkin ominaisuuden sisälle tai kokea varsinkaan uhriutta sen takia.

Toisaalta tiedostamisprosessi on ollut myös jonkinlaisen ”surutyön” paikka, sillä paljon väärinkäsityksiä oli kertynyt itseen erilaisuuden kokemusten, sekä ympäristön ymmärtämättömän suhtautumisen ja tuen puutteen myötä. Hintana huono itseluottamus, vääristynyt omakuva ja turhaa huonommuuden tunnetta. On ollut kipeää katsoa itseä miten monin tavoin on huomaamattaan yrittänyt sopeutua, kelvata ja mahtua maailmaan, jonka yleiset arvot, tapa katsoa asioita ja kokea, on monin kohdin niin erilainen kuin oma. On myös ollut hyväksyttävä, ettei kaikki itsessä ole tahdolla ja sitkeydellä muutettavissa, vaan on paljon sellaista, joka ei tule koskaan muuttumaan. Hermoston tapa toimia on synnynnäisesti erilainen kuin valtaväestöllä, eikä siitä ominaisuudesta voi opetella pois. Onneksi sen voi kuitenkin valita hyväksyvänsä. Voi myös tietoisesti keskittyä näkemään asian hyvät puolet ja hyödyntää niitä elämässään parhaansa mukaan. Voi pyrkiä ottamaan vastuun kaikesta siitä mihin on mahdollista vaikuttaa – ottaa vakavasti asiat, jotka aiheuttavat epätasapainoa, vaikka suurin osa ihmisistä ei reagoi samoin, vahvistaa puolia, jotka vievät tasapainoon ja oppia elämään sen kanssa mihin ei voi vaikuttaa yrityksistä huolimatta. Seisoa itse itsensä myötätuntoisena tukena ja ymmärtäjänä.

Suostuttava on ollut myös siihen, että jollain tapaa tulee aina olemaan käsittämätön ja näkymättömissä osalle ihmisistä syvyydessään. Ettei monikaan ole koskaan edes ajatellut asioita, jotka itselle ovat havaittavia joka päivä ja siksi on paljon keskustelunaiheita, joita ei voi jakaa läheskään kaikkien kanssa. Että mikään kohtaaminen tai tapahtuma ei ole itselle pelkkä yksinkertainen asia, vaan tilanne, jossa voi havaita loputtomasti itsestä ja toisista, syistä ja tarkoituksista – kaikesta mitä ei sanota ja näkyy kuitenkin. Tärkeiksi ovatkin muodostuneet ne ihmiset, jotka samanlailla kokevat ja elävät sekä ymmärtävät elämäänsä syvyyssuunnassa. Vaikka toisaalta sitäkin tärkeämpää on hyväksyä itse itsensä kaikkineen, ilman omaa ajatusta hankalana, monimutkaisena ja poikkeavana olosta.

Erityisherkän aistit on jatkuvasti viritetty sisään- ja ulospäin aistimaan perusteellisesti itseä ja ympäristöä. Ulkopuolisten voi olla vaikea ymmärtää miten syvällinen prosessointi ja tarkkanäköinen havainnointi työ usein hiljaisilla ja sisäänpäin suuntautuneilla erityisherkillä on lähes jatkuvasti meneillään. (Toki erityisherkät voivat olla hyvin ulospäin suuntautuneitakin.) Itse tarvitsen riittävästi aikaa, jossa ei tapahdu mitään ja saan olla yksin oman itseni kanssa ja pohtia sekä jäsennellä kaikkea kokemaani, palautua tapahtumista ja kohtaamisista, tunnistaa mitä ne minulle merkitsevät ja yrittää ymmärtää kaikkea mitä olen havainnoinut. Jos en tätä tee, kehoni ja mieleni menevät helposti ylikierroksille, jolloin ihan arkinenkin elämä muuttuu nopeasti jonkinasteiseksi selviytymiseksi elämisen sijaan. Ajatukset ovat liian täynnä ja kaaoksessa. Tulee hankala ja levoton huoliolo, ahdistaa. Hermostokin menee ylikierroksille ja keho saattaa reagoida sisäisellä tärinällä. Tähän kaikkeen olen saanut eniten oikeasti toimivia apukeinoja psyko-fyysisestä hengitysterapiasta. Keinoja vaan olla rauhassa hankalienkin olojen kanssa, sekä vapauttaa itse kertynyttä jännitystä ja aktivoida tietoisesti omaa rauhoittumisjärjestelmää.

Toisaalta kaipaan myös kovasti ihmiskontakteja, joissa ollaan syvällisessä vuorovaikutuksessa ja jaetaan merkittäviä, aitoja asioita. Loputon hämmennyksen ja turhautumisen kohde tässä elämässä on pintatasolle jäävät kohtaamiset lähi-ihmisten ja ylipäänsä ihmisten kanssa. Yhdessäolo, jossa ei pysähdytä toisen äärelle, eikä anneta ja jaeta itsestä mitään todellista, vaan puhe pysyy tyhjänpäiväisissä asioissa. Ohitetuksi tulo tai ehkä enemmänkin jääminen jotenkin näkymättömäksi kerta toisensa jälkeen kutsussa syvempään kanssakäymiseen saa aikaan minussa avuttomuutta ja surua. On välillä vaikea kestää, että eri syistä ihmiset eivät aina uskalla, osaa tai kykene tällaiseen kanssakäymiseen, vaikka itselle se on melkein elinehto voidakseen kokea olevansa oikeasti olemassa. En saa pintapuolisesta ja asiatasoon keskittyvästä kanssakäymisestä juuri mitään, ja se saattaa jopa viedä ihan voimat. Huomaan silloin monesti olevani vain hiljaa, koska minulla ei ole silloin juuri mitään sanottavaa. Tulee vain väsynyt ja yksinäinen olo.

Joskus olen myös kurkkua myöten täynnä ihmisten valmiutta ottaa kuuntelu- ja läsnäolotaidoistani kaikki irti ilman vastavuoroisuutta ja huomioonottamista. Minäkin haluan olla kiinnostuksen ja kuuntelun kohteena, vaikka olenkin empaattinen ja ymmärtävä kuuntelija, enkä useinkaan osaa ottaa itselleni kaipaamaani tilaa tai kehtaa keskeyttää toisen tärkeää asiaa. Toivoisin niin, että kanssaihmiset osaisivat ottaa tämän huomioon itsestään selvästi ilman, että joudun laittamaan itse rajoja ja sietämään toisen noloutta tai hämmennystä sen takia. Tätä opettelen tällä hetkellä kovasti – elämä tuo nyt jatkuvasti eteeni tilanteita ja ihmisiä, jotka aika ääressäkin ottavat paljon tilaa, yleensä puhumalla, jotta uskaltautuisin rohkeammin pitää huolta rajat laittaen omasta reviiristäni, tarpeistani ja tilastani.

En halua valita erakoitumista, välttelyä, sulkeutumista tai vetäytymistä, jonka niin moni erityisherkkä ymmärrettävästi valitsee. Haluan mennä kohti, pysyä avoimena ja vilpittömänä, ja löytää uudenlaisia tapoja toimia, tulla kuulluksi ja vastaanotetuksi ilman vaatimuksia ja epätoivoa. Haluan, että myös minä saan tarpeilleni vastinetta, vaikka pystyn ymmärtämään ja aistimaan toisten näkökulmat, tunteet ja rajoitteet melkein kuin omani. Ja vaikka olen hiljaisempi ja vetäytyvämpi isossa joukossa kuin pienessä porukassa tai kahden kesken, silti kaipaan sisälläni, että minunkin kuulumisista ollaan kiinnostuneita, minäkin olen tärkeä ajatuksineni toisille.

Rajojen, oman tilan ja voiman säilyttäminen ovat monelle erityisherkälle jatkuvia haasteita. Kyky pysyä erillisenä, vaikka kuinka tarkasti aistii toisten tunnetiloja ja tarpeita. Uskaltaa jättää ne huomiotta ja toisen vastuulle, minne ne kuuluvatkin ja keskittyä omaan tonttiin, omiin tarpeisiin ja tunteisiin. Jatkuvasti saa olla hereillä sen suhteen, ettei oman itsen sijaan alakin kannatella toista. Vaatii kykyä sietää myös toisen hämmennystä, häpeää tai muuta tunnetilaa, kun alkaa oikeasti pitää huolta kaipaamastaan tilasta ja rajoista. Erityisherkille on usein ollut luontevampaa pistää omat tunnetilat sivuun juuri siksi, että aistii toista lähes yhtä tarkasti. On ollut ”ystävällisempää” ja kohteliaampaa kääntää selkä itselle kuin toiselle, vaikka jokaisen meistä tulee terveesti suojata ja huomioida itseään, pitää puoliaan – se on jopa velvollisuutemme, joka helpottaa loppuen lopuksi muidenkin olemista vähentäen turhia väärinkäsityksiä ja oletuksia. Tietoisesti sanoutua irti kasvatuksesta, jossa on mahdollisesti korostettu jatkuvaa toisten huomioimista omien tarpeiden ja tunteiden hinnalla.

On myös hiton raskasta aina vaistota kun jokin ei ole ihan ”totta”, rehellistä, kohdillaan – silti välttämättä täysin ymmärtäen miksi intuitio sanoo niin. Sietää epätietoisuutta ja sitä, ettei toinen ole ehkä vielä valmis katsomaan asiaa tai jakamaan siitä informaatiota, vaikka itsessä kaikki huutaa, että nyt ei ole kaikki kohdillaan. Tietää milloin antaa olla ja milloin ei… Jatkuvaa opettelua tämäkin.

Ja sitten pitää huolta jatkuvasti siitä, ettei mitään ole liikaa vaan sopivasti. Ei liikaa kiirettä, ohjelmaa, lisäaineita, kofeiinia, kuohuttavia tunteita, jopa innostusta, epäsopivaa ruokaa, melua, valvomista, ylikuormittumista jne. Tai seurauksena on yliviriämistä, josta taas seuraa ylireagointia. Joskus yliviriämisen välttämisen seurauksena voi olla aliviriäminen – tulee niin tarve varmistaa ettei ylikuormitu, että joutuukin toiseen ääripäähän ja elämä ajautuu jo liiankin pieniin ympyröihin.

Tuttua on myös pudota aika ajoin yleiseen maailman tuskaan. Kokea itsessään välillä koko maailman yleistä pahaa oloa, kun tuntee ytimissään asti epäkohtien ja väärinkäytösten järjettömyyden ja toisille eläväisille aiheutuvan turhan kärsimyksen. Kun on pakko vaan katsoa, miten kokonaisuuksia huomioimatta asiat nähdään tyytyen pintailmentymiin, vaivautumatta tai kykenemättä katsomaan syvemmin. Miten vähätellen ja ymmärtämättömästi kohdellaan eläimiä, luontoa ja ylimielisesti suhtaudutaan ikiaikaisiin viisauksiin ja tietoon, jota tiede ei vielä tavoita. Sietää ja kestää surua, kun näkee miten toisin asiat voisivat tässä maailmassa olla vain näkökulmia muuttamalla ja syventämällä.

Toisaalta en vaihtaisi pois sitä matkaa, jota olen saanut käydä väärinkäsityksistä vapauteen, en ymmärrystä, jota matka ja syvyyssuunnassa havainnoiminen mahdollistaa, en niitä uskomattomia kohtaamisia, joita olen saanut elämässäni toisten herkkien kanssa kokea, en vahvaa kehoni aisti herkkyyttä ja intuitiotani, joita saan hyödyntää päivittäin työkaluina työssäni tavoilla, jotka todella auttavat muitakin. Olen myös erityisen kiitollinen, että minulla on ollut rohkeutta pitäytyä yrittäjänä vaikeista ajoista huolimatta, jotta saan rytmittää työntekoani oman jaksamiseni puitteisiin ja säilyttää vapauden siihen, minkä koen tärkeäksi ja arvoilleni sopivaksi.

Haastan jokaisen erityisherkän ottamaan haltuun oman ainutlaatuisen herkkyydestä kumpuavan Voimansa ja tietoisesti purkamaan väärinkäsitykset tämän maailmaa muuttavan ominaisuuden edestä. Uskaltamaan tasapainoisella ja terveellä tavalla luopua toisten turhasta kannattelusta ja itsen ohittavasta huomioimisesta, vahvistamaan tietoisesti rajojaan ja erillisyyttään niin kauan ja paljon kuin se on tarpeen tasapainon saavuttamiseksi, näkemään itse oman ainutlaatuisen kauneutensa sekä arvokkaat ominaisuutensa – intuitiivisuuden, myötätunnon, luontaisen eettisyyden ja oikeudentunnon, sensitiivisyyden, empaattisuuden ja syvällisyyden, sydämen viisauden. Haastan rakentamaan omasta elämästä olosuhteineen sellaisen, joka vastaa omia arvoja ja elämän rytmiä. Ottamaan itse vakavasti ja huomioimaan sen mikä lisää tasapainoa ja mikä horjuttaa sitä. Olemaan rohkeasti omanlainen, erillinen, ainutlaatuinen ja herkkyydessä voimakas erityisherkkä.

…Sari

 

 

14 kommenttia artikkeliin ”Kokemuksia erityisherkkyyden siunauksista ja kiroista”

  1. todella ihana teksti välillä tuntuu todella vaikealta kun pienikin vastoinkäyminen tuntuu maailmanlopulta välillä voimat vaan loppuu mutta onneksi on vahva mies joka kantaa läpi vuoren

  2. Kiitos Sari ajatuksistasi. Moni asia kosketti omaa sisintä. Erityisesti kolahti tuo intuition viesti toisesta ihmisestä ettei kaikki ole kohdallaan. Hämmästelen joka ikinen kerta kun huomaan ”skannaavani” kohtaamaani ihmistä ja tulee epämääräinen tunne epätasapainosta. Oikeastaan ei ole edes sanoja kuvaamaan tilannetta. Myöskin se asia kolahti ettei saa toisilta ihmisiltä samaa kuuntelemisen/kohtaamisen tasoa takaisin kuin antaa heille itse.

  3. Kiitos tästä tekstistä. Ihana, kun saa lukea toisen ajatuksia kuin omiaan; tekisi mieli julistaa tätä kaikille, jotka eivät aina tahdo meitä ”ymmärtää”❤

  4. Kiitos kirjoituksestasi. Kuinka koskettavan hyvältä tuntuukaan kun joku kirjoittaa juuri kuin omista ajatuksistani ja kokemuksistani. En ole yksin. Vaikka niin usein tunnen olevani. Väärinymmärretty.
    Taistelen katkeroitumistani vastaan. Kirjoituksesi antoi voimaa.

  5. Täyttä asiaa kirjoitat! Tässä – ja joissakin muissa – erityisherkkyyttä käsittelevissä kirjoituksissa minua tosin häiritsee hiukan se, että erityisherkkyydestä puhutaan vain kaunein sanakääntein. (Ymmärrän sen vastareaktiona ja oman olemassaolon oikeutuksen puolusteluna.)

    Tunnen paljon erityisherkkiä emmekä mekään valitettavasti ole ihmistä kummempia! 🙂 Eivät kaikki erityisherkät ole kovin syvällisiä ja tunne- ja sosiaalisilta taidoiltaan erinomaisia. (Itse asiassa olen todistanut erityisen huonoa käytöstä juuri erityisherkiltä.) Sitä paitsi monen erityisherkän kannattaisi suunnata tietoisesti ainakin osa muiden ihmisten tunnetilojen ja ilmapiirin skannaamiseen käyttämästään ajasta itsensä kehittämiseen.

    Asia, mikä minua ihmetyttää erityisesti, on se, että kaikki erityisherkät eivät ole vähintään kasvissyöjiä (saati sitten vegaaneja). Jos olemme olevinamme ihmisinä kovin empaattisia, syvällisiä ja eettisiä, miten ihmeessä voimme perustella itsellemme eläinten syömisen?

  6. Kiitos, Sari! Tekstisi tarttui kuin ymmärryksen magneetti. Olen itsekin viime aikoina pohtinut omia rajojani ja niiden läpäisevyyttä. Ensi vuodelle oma haasteeni on opetella tunnistamaan ja reagoimaan ajoissa tilanteissa, joissa toinen ihminen on solahtamaisillaan rajojeni läpi. Jospa tämän harvan ja hattaran verkon saisi kudottua vähän vahvemmaksi ☺️

Jätä kommentti