Havaintoja Henkisenä Parantajana – TUNNETILOJEN TIETOINEN LÄPIVIRRATTAMINEN

Tietoiseksi heräämisen matkalla yksi olennaisimpia asioita on oppia tietoisesti virrattamaan läpi tunteita ja tunnetiloja samaistumatta niihin. Yleisesti ottaen ihmiset ovat täysin samaistuneita omiin tunteisiinsa ja itsessään tapahtuviin kokemuksiin. Tiedostamisen syventyessä tämä muuttuu olennaisesti, kun samaistumisen sijaan kaikelle itsessä tapahtuvalle voi olla todistajana ja havainnoijana samalla kun kokee. Silloin kokemus muuttuu minä olen tällainen, minulle tämä on näin kokemuksesta minussa tapahtuu tällaista kokemukseksi. Tämä auttaa irrottamaan itsen henkilökohtaisuudesta siihen mitä on, eikä tarvitse enää identifioitua siihen mitä milloinkin itsessä tapahtuu. Ei tarvitse olla se miltä tuntuu. Esimerkiksi minä en ole enää jännittäjä, vaan minussa on jännitystä tai minä en ole masentunut, vaan minussa on alakuloa, lamaannusta, voimattomuutta tai kun jokin tuntuu pahalle/loukkaavalle voi havainnoida miten minussa tapahtuu nyt loukkaantuminen esim. vanhoista pettymyksistä ja haavoista johtuen, kuin että minä olen loukkaantunut. Nousevasta olotilasta tai tunnetilasta huolimatta voi pysyä tietoisena havainnoijana – mitä minussa alkoi tapahtua, eikä pelkästään nyt minä olen tällainen.

Kun todella löytää itsestään havainnoijan, todistajan, tiedostajan sille mitä on, ei voi enää täysin juuttua tunnetilansa tai kokemuksensa valtaan. Ei voi enää jäädä kärsimyskehonsa heiteltäväksi, koska alkaa ymmärtää, että se on vain yksi osa itseä. (Kärsimyskeho on hyvä nimitys sille osalle itseä, joka on tallentanut itseensä läpikäymättömän henkilökohtaisen ja kollektiivisen emotionaalisen tuskan, myös sukulinjoissa kulkevan tiedostamattoman ja kohtaamattoman tunnetuskan.)

Tiedostamismatkalla on tärkeää päästä kosketuksiin oman tunne- ja tarvemaailmansa kanssa, sisäisen lapsensa, joka on nimenomaan tunnetasolla kokenut kaiken tapahtuneen. Kun tunneyhteys on auennut riittävästi ja kosketus omaan emotionaaliseen puoleen palautettu tunnetyöskentelyn myötä (joka tarkoittaa tunteiden tunnistamista, kohtaamista/vastaanottamista, turvaamista, omistamista ja vapauttamista), on erityisen tärkeää ettei jää pelkästään tähän tunneprosessoinnin vaiheeseen, vaan alkaa myös vahvistaa tietoisesti todistajaa itsessään, jolloin kärsimyskehoon samaistuminen lakkaa ja ihminen alkaa samaistua tiedostavaan osaan itseään, jonka alkaa kokea itseyden ytimenä. Ja mitä useammin tämän onnistuu tekemään, suurenkin tuskan tai epämukavuuden keskellä, sitä vahvemmin tiedostamisen keskus alkaa juurtua todelliselle paikalleen, eivätkä tunnekehon heilahtelut ja sieltä heräävät reaktio impulssit pääse enää toimimaan meissä automatioina ja toimintaa ohjaavina tekijöinä.

Omakohtainen kokemus käytännössä

Sain tästä hyvin konkreettisen esimerkin nyt joulun pyhinä. Olin odottanut aikuisten lasteni kanssa viettämääni joulua kovasti ja koin suurta iloa, että voimme olla yhdessä useamman päivän ilman kiirettä ja arjen velvollisuuksia. Aattoaamuna minuun alkoi nousta niin monesta joulusta tuttu alakulo, ärtymys, pieni marttyyri vivahde ja voimakas halu vetäytyä yksinäisyyteen, olla vaan rauhassa yksin. Vanha minä olisi ainakin jollain tapaa alkanut toteuttaa tätä tunnetilaa, lähtenyt sen matkaan, ottanut sen osaksi itseään, vielä vanhempi minä myös alkanut kaataa sitä lasten niskaan kokien olotilani johtuvan heistä. Nyt ero oli niin huikea edellisiin päiviin verrattuna, ettei tämä tunnetila mennyt edes itselleni läpi täysin, vaikka se todella pyrki imemään mukaansa. Aloin puhua itselleni sisäisesti mitä nyt tunnen, miten tuttua tämä jokaisesta joulusta on ja miten tämä ei oikeasti ole minua, minä en ole nämä tunteet, eivätkä nämä tunteet ole minua. Puhuin sitä myös ääneen lapsilleni, että minussa on nyt tällaisia oloja ja tunteita liikkeellä, mutta tämä ei ole koko totuus minussa, minä en oikeasti ajattele näin, tämä ei ole todellista minua. Nyt on kaikki hyvin, eikä tässä hetkessä minulla ole mitään konkreettisia syitä tällaisille tunteille, enkä aio lähteä tämän olon matkaan, vaikka se kuinka yrittäisi, en oikeasti halua olla yksin.

Kun sain tämän verran irrottauduttua tunnetilastani, joka edelleen tuntui voimakkaasti, aloin havaita, ettei se todella minun olekaan, vaan että se virtaa minuun jostain kaukaa, lapsuudestani ja äitini mallista, ehkä kauempaakin, miten hän oli ollut jokaisena jouluaattona jollain tapaa väsynyt, etäällä, kaikkensa tehnyt ja antanut luodessaan perheelleen ulkoisesti ”täydellisen” joulun. Tunnistin myös saman mallin itsessäni, pyrkimyksen tehdä joulusta tietynlaisen ja kaikki siitä ihanteesta poikkeava lähti herättelemään marttyyriutta, ärtymystä, alakuloa, joka ennakoi jo tulevaa pettymystä ja tarvetta vetäytyä, jotta olisi suojassa.

Tämän kaiken havaitessani avasin itseni tietoisesti virrattamaan itseni kautta läpi nämä perheen/suvun ja omaan kärsimyskehoon jääneet tiedostamattomat/tunnistamattomat/tukahdutetut tunteet, jotka olivat joka joulu pyrkineet tietoisuuteni kautta vapautettavaksi. Viime vuosina olin pyrkinyt olemaan jouluisin kuin näitä tunteita ei olisikaan eli selviämään niiden kanssa, nyt ensimmäisen kerran en pyrkinyt millään tavoin ohittamaan, väistämään tai tukahduttamaan niitä, en myöskään suostunut lähtemään niiden matkaan, ottamaan omakseni, toimimaan niiden mukaan.

Halusin yhtäaikaa kohdata ne, antaa niiden olla mitä ovat, olla samaistumatta niihin ja käyttää minua vapautumiseen. Ei tarvittu prosessia, ei monimutkaisempaa analysointia, ei reagointia, ei varsinaista tunnetyöskentelyä, ei tarvetta muuttaa tai ratkaista. Tarvittiin vain halu ja kyky pysyä tietoisena, muistaa todellinen olemus tunteiden alla eli tiedostava itse, antautua/suostua sille mikä on ja olla pelkkä kanava sille mikä haluaa virrata.

Hetkessä hankala, alaspainava tunnesisältö oli poissa ja pääsin jälleen yhteyteen itseni kanssa, lasteni kanssa ja viettämään tätä käsillä olevaa joulua vapaana menneisyyden kokemuksista niissä tunteissa, jotka aitoina heräsivät juuri tänä jouluna.

Minulle tämä oli huikea konkreettinen kokemus siitä mikä ero on sielutietoisuudesta toimimisella vs. mielitietoisuudesta käsin toimimisella. Kaikelle tälle tuli tila vain tapahtua minussa ja kauttani, kun keskityin ainoastaan tietoisena pysymiseen kaikkein tärkeimpänä asiana.

…Sari
www.hoitolakeiju.fi

Tämä on osa sisäisen Henkisen Parantajani ohjaamana hetkessä luotua kirjoitus sarjaa, jossa haluan jakaa kanssasi erilaisia havaintoja, joita olen omalla matkallani ja lukemattomia ihmisiä Sieluntasolla auttaessani ja kohdatessani tehnyt. Tarkoitukseni ei ole välittää mitään oppia tai ainoaa totuutta, enkä edusta mitään henkistä tai hengellistä suuntausta. Kerron Sinulle havaintoja, jotka ovat auttaneet minua omalla ihmisyyden matkallani ja joiden olen nähnyt olevan yhteneväisiä monille muille tällä matkalla tietoisesti oleville. Ota niistä se mikä resonoi Sinussa, loput päästä menemään. Julkaisen näitä sitä mukaa, kun ne luonnollisesti minusta ulos virtaavat. Tervetuloa mukaani yhteiselle matkalle minullekin tuntemattomaan. Mielelläni kuulen kommenteissa Sinussa heränneitä ajatuksia!

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Havaintoja Henkisenä Parantajana – TUNNETILOJEN TIETOINEN LÄPIVIRRATTAMINEN”

  1. Hei Sari, upeasti kuvattu kokemus. Eipä ihme, että niin helposti jäämme tunnetilojemme vangeiksi, kun tulevat niin kaukaa. Tiedostaminen on avain. Teoriassa helppoa, mutta kun tunnetila päällä, käytännössä niin haastavaa!

    Vastaa
    • Kiitos Jaana 🙏 Kyllä, se on todella haastavaa kunnes tietoisuuden painopiste on riittävästi siirtynyt pysymään sydänyhteydessä. Mieli haluaa ensisijaisesti välttää hankalia tunteita tai pyrkiä mukaviin, sielu voi vain olla rauhassa ihan kaiken kanssa. Ihana havaita, kun käsittämättömän pitkä ja sinnikäs tie itsen kanssa alkaa todella näkyä toisenlaisena toimintana konkretiassa, myös niissä itselle loputtoman haastavissa kohdissa. Että se vain tulee sisältä niin, että itsekin ihmettelee voiko todella vain virrattaa ilman kamppailua ja yrittämistä 🙂

      Vastaa

Jätä kommentti