Kohdata vai paeta – läsnäolo vai yhteydettömyys

Yhä uudelleen todelliset kohtaamiset, joissa oikeasti jaetaan toisistamme jotain merkittävää, henkilökohtaista ja inhimillistä saa sydämeni laulamaan ja sieluni pakahtumaan ilosta ja kosketetuksi tulemisesta. Yhä uudelleen kohtaamiset, joissa pidetään inhimillinen, aito itse piilossa, peitettynä, roolien, vitsien, passiivisuuden tai joutavuuksista puhumisen alle verhottuna herättää minussa surua, hämmennystä, epätoivoa, avuttomuutta, tyhjyyttä ja jopa pitkästymistä ja turhautunutta ärtymystä.

Miten moni meistä onkaan sulkenut inhimillisen, tuntevan ja tarvitsevan itsensä suojaan toisten ihmisten katseilta, kosketuksilta, kiinnostukselta ja lakannut myös kuulemasta, näkemästä tai lähestymästä toisia. Vetäytyen passiivisuuteen, puolustautumiseen, alistumiseen, tyytymiseen, hiljaisuuteen, vihaisuuteen, masennukseen, vastuuttomuuteen, suorittamiseen, miellyttämiseen tai muuhun selviytymiskeinoon, jonka avulla voi kokea edes jonkinlaista turvaa pettymysten ja täyttymättömien tarpeiden ja toiveiden keskellä.

Kuitenkin meillä kaikilla on oikeastaan vain kaksi mahdollisuutta elämässä – kohdata tai paeta. Itseämme, toisiamme, tunteitamme, tarpeitamme, haavojamme, tuskaa, yksinäisyyttä, menneisyyttä, tulevaisuutta, vastuuta, väärinkäsityksiä ja olosuhteita.

Vaatii rohkeutta kääntyäkin pakenemisen sijaan kohti ja katsoa silmästä silmään sitä mitä on karkuun juossut. Vaatii nöyryyttä suostua ottamaan vastuu omasta kykenemättömyydestä ja sisäisestä todellisuudesta, joka saa näyttämään itsen olosuhteiden ja toisten uhrilta. Vaatii totuudellisuutta, sisäistä voimaa ja päättäväisyyttä lakata velkomasta elämää ja toisia ihmisiä siitä mitä vaille on jäänyt ja alkaa itse täyttää omaa tyhjyyttään ja rakkaudettomuuttaan, vaatii suremista luopua siitä mitä ei koskaan saanut, vaikka olisi kipeästi tarvinnut, vaatii myötätuntoa katsoa ja hoivata itseään sillä rakkaudella, joka olisi ihmisoikeutena kuulunut.

Kohtaaminen pakenemisen sijaan on se avain, jolla saamme yhteyden itseemme – voimaamme ja rakkauteemme ja sitä kautta toisiin ihmisiin. Poissaolevuus muuttuu läsnäoloksi, suorittaminen olemiseksi, täydellisyys helpottavaksi inhimillisyydeksi, tyhjyys täyttymykseksi ja yksinäisyys/eristyneisyys yhteydeksi. Kumman sinä valitset oman elämäsi perustaksi?

23.12.18 Sari Saario

Jätä kommentti