Potilas vai ihminen – kirje kaikille Auttajille

Omaan kokemukseeni nojaten ja kaikkia vuosien varrella kohtaamiani kanssa ihmisiä ja asiakkaitani kuunnelleena, olen tullut siihen lopputulokseen, että koko terveydenhuolto järjestelmämme auttamiskyky paranisi huikeasti jo pelkästään siitä asenteen muutoksesta, että jokainen, mihin tahansa apua hakeva asiakas, kohdattaisiin IHMISENÄ EIKÄ POTILAANA. Tällä on valtava merkitys kohdatuksi ja kuulluksi tulemisen kannalta, oman vastuun ja vaikutusmahdollisuuksiin uskomisen kannalta sekä oikeastaan koko ihmisarvon kannalta! Vaikka sanat ovat pelkkiä sanoja, niillä on myös valtava voima ja ne ovat sidoksissa mielikuviimme ja asenteisiimme, tapaan määrittää itseämme ja toista.

Osallistuessani erääseen julkisen puolen terapia koulutukseen ja törmättyäni siellä vahvasti tähän hoitaja/terapeutti/lääkäri – potilas asetelmaan, minussa heräsi palava halu kirjoittaa kirje jokaiselle Auttajalle ammattinimikkeestä riippumatta KAIKKIEN AUTETTAVIEN PUOLESTA.

Kirje Auttajalle

Kuule minut. Näe minut.
Näe ihmisenä, joka minä olen.
Ihmisenä, joka on vain hautautunut
monien väärinkäsitysten,
kipujen ja selviytymiskeinojen alle.
Ihmisenä, joka on Kadottanut Todellisen Itsensä
tai ei ehkä koskaan saanut hyväksyvää peiliä
olemassa ololleen.

En ole potilas.
Älä alenna minua potilaaksi
ja tee minusta uhria, vastuutonta,
joka en ole,
vaikka pinnalle joskus näyttää siltä.
Älä edes ehdota minulle sellaista identiteettiä
ja väheksy sillä koko minuun rakennettua kapasiteettia,
jonka voisin saada käyttööni,
jos vain tuet siinä, autat tiedostamaan.
En ole myöskään pelkkää biologiaa tai kemiaa,
enkä koskaan tule mahtumaan yhteenkään diagnoosiin,
johon yrität minut yksinkertaistaa.
Vaikka oireeni ilmenisivät minkälaisina,
ne ovat vain johtolankoja,
johonkin paljon olennaisempaan.

Olen Ihminen,
eksynyt eri syistä liian kauaksi ytimestäni.
Oppimatta keinoja päästä sinne takaisin,
kokematta riittävästi sitä hyväksyntää, vakautta
ja turvaa, jotka olisivat opettaneet.
Tarvitsen apua muistaakseni sen kaiken,
tavoittaakseni jälleen.

Ole minulle IHMINEN – inhimillinen, tunteva
ihminen, joka uskaltaa myös kohdata, koskettaa.
Sillä sitä minä tarvitsen – toista ihmistä, avukseni.
Se on se mitä vailla olen ollut.

Näyttämään mallia miten olla olemassa
kun turva katoaa,
avuttomuus ja häpeä iskevät,
tuska lyö ylitse,
yhteys omaan itseen katkeaa
tai olen sitä vasta ylipäänsä rakentamassa.

En kaipaa pelkästään asiantuntijaa,
ammattilaista tai neuvonantajaa.
Kaipaan ihmisen,
joka uskaltaa olla minulle läsnä
omana itsenään, kaikkine tunteineen,
inhimillisyyksineen ja haavoittuvuuksineen – aidosti.
Jos sinä auttajana pelkäät näitä,
miten ihmeessä minä voisin uskaltaa niiden äärelle.

Kaipaan ihmisen, joka on ollut tarpeeksi rohkea
menemään omaan tuskaansa, vaille jäämiseen,
pelkoihin.
Lapset oppivat mallintamalla,
eikä se muutu miksikään aikuisenakaan,
kun on eksynyt tasapainosta
ja tarvitsee apua päästäkseen siihen takaisin.

Teoria ja pelkkä puhuminen tavoittavat pääni
ja loputon ymmärtäminen voi jatkua.
Kokeminen ja läsnäolo tavoittavat sydämeni,
ja silloin saan mahdollisuuden todella eheytyä.

Voit auttaa minua kokemaan vain sen,
minkä olet uskaltanut itse itsessäsi kokea –
muu on teoriaa, joka ei haasta todellisia voimavarojani esiin.

Hengitä siis kanssani, uskalla nähdä minut ihmisenä,
jotta voin löytää kadottamani
tai vielä rakentumattoman
eheän tavan olla olemassa,
olla maailmassa, itsessäni.
Jotta voin selvitä eteenpäin, vaikka sattuu ja tapahtuu.
Voimaantua, vaikka voimattomuus meinaa ottaa välillä vallan.
Laajentua täyteen kapasiteettiini, vaikka mieluummin
pysyisin mahdollisimman pienenä.
Ottaa paikkani ja tilani
tässä maailmassa – kaikesta kokemastani huolimatta.
Löytää turva ja kannattelu omasta itsestäni,
jossa levätä ja olla rauhassa.

Siis ole vaan kanssani, läsnä
– ihmisenä ihmiselle,
ammatillisen tietämyksesi lisäksi.

copyright Sari

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Potilas vai ihminen – kirje kaikille Auttajille”

  1. Nyt on hyvin kirjoitettu kyllä. Tuli mieleen myös Tommy Tabermannin runo ”Ihminen tarvitsee ihmistä”. Uskon, että tämä mitä kirjoitit, pitäisi ymmärtää laajasti sote-alalla ja huomioida myös koulutuksessa. Kaikki ovesta sisään tulevat ja siitä ulos kulkevat tulisi kohdata kaikkialla ihmisinä eikä työn kohteena. Asettua rinnalle, samanveroiseksi, eri taustalla ja näkökulmalla toki, mutta unohtaa asetelma ”ylhäältä alaspäin”.

    Vastaa

Jätä kommentti