Kohti perhosen keveyttä


Puristus, pidättely helpottaa.
Ei enää muotoa, joka pakottaa,
pitää soveliaassa muotissa
– hyväksyttävässä, ilahduttavassa, huomaavaisessa.

Ei perhonenkaan elä ollakseen varmasti mukava, sopiva,
vaan täyttääkseen tehtäväänsä,
toteuttaakseen luontoaan,
ilmentääkseen todellista itseään.

Ei se tuhlaa energiaansa tehdäkseen vaikutuksen,
kelvatakseen.
Se keskittyy olemaan se joka on,
miettimättä sopiiko se muille.

Voinko minäkin antaa kokonaan periksi Itseydelleni,
antautua olemaan.
Luottaa, että niin on hyvä.

Ei enää seurapiiriroolia,
ei enää varmistuksia, ei enää kuulostelua
– mitä minulta haluatte, odotatte,
mistä ilahdutte, miten kanssani viihdytte.

Minä olen mitä olen,
muut ovat mitä ovat.
Ja kaikki on hyvin juuri niin.

Voin vaan olla, virrata hetkestä toiseen,
luottaa elämään, itseeni,
olla aito itseni
ilman suoritteita ja pyrkimyksiä.

Avata siipeni, avata lantioni, pakarani
ja hellittää,
laskeutua itseni autenttisuuteen,
siksi ihmeeksi joka olen.
Levollisuuteen, luottamukseen,
juurevuuteen ja riittävyyteen.

Uskalla Rakas, uskalla – nyt on aika.
Ei enää yrittämistä,
ei enää muuta kuin mitä On,
ei enää muuta kuin mitä Olet.

Sari
www.hoitolakeiju.fi

Jätä kommentti