Emotionaalisesti epäkypsä ihminen ei ota vastuuta omasta käyttäytymisestään. Hän ei omista tunteitaan ja tarpeitaan, vaan ulkoistaa niiden syyt ja saavutettavuuden itsensä ulkopuolelle, toisiin ihmisiin. Oma reaktiivisuus ja vahingollinen toiminta oikeutetaan toisista johtuvana, eikä omaa vastuuta ja tervettä erillisyyttä tunnisteta. On vain yksi puoli asioista, johon muiden pitää sopeutua tai seuraa loukkaantumista, marttyyriutta, mykkäkoulua, manipulointia, mitätöintiä, häpäisyä, tuomitsemista, vihaa ja ulos sulkemista. Asioista ei keskustella, ne ilmoitetaan, sillä on vain yksi totuus.
Emotionaalisesti epäkypsä ihminen myös projisoi oman tiedostamattoman todellisuutensa toisiin syyttämällä ulkopuolellaan olevia kaikesta siitä mitä todellisuudessa itse tekee tai jättää tekemättä. Itseä suojaava projisointi saattaa olla niin voimakasta, että mustakin kääntyy valkoiseksi ilman minkäänlaisia tunnontuskia tai ajatusta, että omassa tulkinnassa voisi olla jotakin tarkistettavaa.
Kuinka moni meistä vanhemmista sukupolvista onkaan elänyt tällaisissa perheyhteisöissä pitäen sitä normaalina tapana olla ja toimia!
Suomalainen häpeäkulttuuri perheet ovat täynnä vaiettua ja suojeltua emotionaalista epäkypsyyttä, josta ei ole saanut puhua sen oikealla nimellä, josta ei ole uskallettu vastuuttaa.
Olemme oppineet selviytyäksemme pitämään yllä kulisseja, jotka mahdollistavat kyvyttömyyden ja vastuuttomuuden jatkumisen, suojelemaan toisiamme terveeltä häpeältä ja syyllisyydeltä, joka johtaisi paranemiseen, sekä pelastamaan toisia itseltään, jotta puolesta kannettu häpeä ja syyllisyys ei tulisi esiin. Olemme sitoutuneet kirjoittamattomiin sääntöihin, joita noudattamalla saa kuulua, olla osa yhteisöä. Ja säännöt määrittyvät usein niiden kautta, jotka suurimpana määrällisesti haluavat ylläpitää itselleen sopivaa todellisuutta tai joiden ilmaisu on tilaa vievintä ja äänekkäintä.
Olemme oppineet puolesta kantamaan ja suojelemaan niitä perheen/yhteisön jäseniä, jotka kieltäytyvät ottamasta itse vastuuta toiminnastaan, katsomaan itseään rehellisesti, vähintään apua ja tukea itselleen hakemalla – marttyyrejä, narsisteja, vihan hallinta ongelmaisia, riippuvuuksien kanssa kamppailevia, seksuaalisesti rajoja ylittäviä, neutraaliuteen ja poissaolevuuteen piiloutuvia, valtaa itsellään pitäviä, vain muutamia mainitakseni.
Tämän ajan yksi tärkein anti on se, että asioista on ylipäänsä alettu puhua niiden oikeilla nimillä. Annetaan sanat kaikelle sille mistä on vaiettu, mitä on vääristelty, mistä oltu hiljaa pelosta kumpuavan kunnioituksen ja perheen/yhteisön ”yhteisen hyvän” nimissä.
Nykyään voidaan ääneen alkaa todeta sekin, ettei traumatisoituminen oikeuta vastuuttomuutta, ettei manipulointi ole hyvää tarkoittavaa kasvatusta, mielivaltaisuus tasapainoista aikuisuutta ja vuorovaikutusta, eikä vaikeneminen kultaa silloin kun on aika puhua.
Moni meistä on astumassa ulos tällaisesta yleisesti hyväksytystä/totutusta todellisuudesta – ohjelmoinnista, joka on hyvin syvälle systeemiimme juurtunut ja selviytymisen nimissä ollut jopa tarpeellinen.
Jos teksti puhuttelee ja on Sinunkin elämässäsi jollain tapaa ajankohtainen, kuulen mielelläni heränneitä ajatuksiasi, sillä jokaisen konkreettinen kokemus tukee muitakin tästä kuviosta ulos astuvia.
www.hoitolakeiju.fi