Sisäinen turvattomuuden tunne lähtee syntymään silloin, kun ihminen ei ole voinut lapsena luottaa riittävästi lähiaikuisten kannatteluun, tukeen,
huolenpitoon ja johdonmukaisuuteen. On täytynyt tavalla tai toisella olla varuillaan psyykkisesti, fyysisesti tai molempia. Valmiina selviytymään liian itsenäisesti, suojautumaan tai puolustautumaan sisäisiltä tai ulkoisilta tekijöiltä. Sisäisiä tekijöitä ovat vaikkapa pelottavat tunteet, tunteet, joille ei ole tilaa ja jotka saavat aikaan ympäristössä pelottavia reaktioita, tarpeet, joita aikuiset eivät toistuvasti kykene kuulemaan ja täyttämään, yksinäisyys, hämmennys ja avuttomuus. Ulkoisia uhkia voivat olla mm. riitely, henkinen ja fyysinen väkivalta, päihtyneet tai muuten arvaamattomasti ja vahingollisesti käyttäytyvät aikuiset, aikuisten epäluotettavuus, kohtuuttomien rangaistusten tai henkisen/fyysisen hylkäämisen uhka ja kaikenlainen vihamielisyys.
Jotta lapsi voi selvitä tällaisissa olosuhteissa, hänen on kehitettävä itselleen monenlaisia suojautumis- ja puolustusmekanismeja, joilla hän yrittää taata itselleen edes jonkinlaista turvallisuuden tunnetta. Näitä mekanismeja ovat esim. omien tunteiden ja tarpeiden tukahduttaminen ja pidättely, oman itsen ”puuduttaminen tai jäädyttäminen”, kapina ja uhmakkuus, kovuuden kuoren rakentaminen kehollisten panssareiden avulla, kiltteyden, välinpitämättömyyden, ylimielisyyden ja muiden suojaroolien ja -naamioiden omaksuminen, sekä äärimmillään oman itsen ja todellisuuden kieltäminen ja pakeneminen itseluotuihin turvallisiksi koettuihin todellisuuksiin ja mielikuviin itsestä.
Kaikki nämä suojautumis- ja puolustusmekanismit ovat yhteydessä keho-mieleen ja keholliseen itsen kokemiseen, suurin osa alitajuisen mielen puolella tietoisen mielen ulottumattomissa. Siksi niitä ei koskaan pystytä tiedostamaan ja purkamaan kokonaan vain puhumisen kautta älyllisesti ymmärtämällä ja työstämällä.
Suojaavat mekanismit ovat hyvin konkreettisia
Voidakseen konkreettisesti estää turvallisuuden kokemusta uhkaavia tunteita ja tarpeita virtaamasta vapaasti itsessä, ihmisen on kontrolloitava kehoaan hyvinkin voimakkaasti, jotta todellisten olotilojen sulkeminen ja pidättely olisi mahdollista. Tämä tapahtuu pääosin tiedostamattomasti. Kehon on kehitettävä itseensä erilaisia jännityksiä ja panssaroitumia sulkemaan spontaaneja tunnevirtauksia, ylläpitämään turvarajoja, joihin ei itsestäänselvästi voi luottaa ja kontrollia, joka yrittää varmistaa kaiken uhkaavan syntymistä jo ennalta, sekä varuillaan olon, joka varmistaa jatkuvan toimintavalmiuden turvallisuuden takaamiseksi ja selviytymisen turvattomuuden iskiessä. Tyypillistä on myös kehon jatkuva itsekannattelu, joka kuluttaa valtavasti voimia ja aiheuttaa yleistä jännittyneisyyttä kehoon ja levottomuutta hermostoon, sen sijaan, että uskaltaisi päästää itsensä vain olemaan, alustan ja oman lantioalueen kannateltavaksi.
Pitkään jatkuessaan nämä mekanismit alkavat tallentua pysyviksi suojarakenteiksi energiatasolle, joita keho alkaa fyysisesti ylläpitää ja mieli mieltää pysyväksi todellisuudeksi. Keho on näin alkanut mallintaa itseensä vahvan turvattomuuden kokemuksen reagoimalla jo automaattisesti kaikkeen mielen uhkaavaksi luokittelevaan ja vähintään olemalla jatkuvasti varautuneessa tilassa, vaikkei uhka aikuisena olisi enää todellista.
Turvallisuuden tunteen palauttamiseksi ja uudelleen rakentamiseksi tarvitsemme kehollista tiedostamista, kehon ja mielen yhteyden havainnointia ja ymmärtämistä, kehollisen rauhoittumisen ja hellittämisen vahvistamista, maadoittumisen eli maaperän kannatteluun ja kehoon juurevasti asettautumista, ja energiatasolla sijaitsevien suojarakenteiden asteittaista purkamista, joka on mahdollista mm. energiatasolle ulottuvan kehollisen työstämisen, hengityksen ja tietoisuuden tietoisen suuntaamisen, mielikuvatyöskentelyn kautta, sekä rakennetason tavoittavan energiahoitamisen avulla.
On hyvin tärkeää, ettei ihminen turhaan miellä itseään mielenterveysongelmaisena kokiessaan turvattomuuteen liittyvää voimakastakin oirehdintaa. Kyse on alunperin erittäin terveistä reaktioista epäterveisiin olosuhteisiin. Eheytymisen ja tasapainon saavuttamisen kannalta on välttämätöntä tiedostaa ja tunnistaa turvattomuuden aiheuttajia ja ymmärtää suojamekanismien alunperin selviytymistä tukevaa tarkoitusta, sekä pitkäjänteisesti alkaa luomaan kehoon, mieleen ja syvempiin energiarakenteisiin uudenlaista tapaa olla ja mieltää asioita, sekä auttaa haittaaviksi ja sulkeviksi muuttuneita mekanismeja purkautumaan.
Erilainen turvattomuudesta johtuva kehon ja mielen oirehdinta aikuisena saattaa ilmetä mm. paniikkina, tärinänä, epämääräisinä ahdistuksina, nukkumisvaikeuksina, sosiaalisina estoina, masentuneisuutena ja jatkuvana jännittyneisyytenä tai pakonomaisena suorittamisena ja pysähtymättömyytenä. Ne ovat kehon ja mielen yrityksiä tuoda syntynyttä epätasapainoa näkyväksi, käsiteltäväksi ja purettavaksi. Jos näitä oireita aletaan pelkästään tukahduttaa ja estää lääkityksillä syntyy aikamoinen väärinkäsitys, kun kehon ja mielen omat parantumis- ja purkamisväylät suljetaan, niitä ei ymmärretä ja oirehdinta nähdään kehon ja mielen epäterveenä toimintana ja ihminen leimataan sairaaksi tai mielenterveysongelmaiseksi.
www.hoitolakeiju.fi