Transformaation matkassa – menneisyys irtoaa

Leaving-behind
Andrew Smith

Menneisyys minussa haluaa irrota,
tehdä tilaa tulevaisuudelle –
tulevaisuudelle, joka lakkaa toistamasta menneisyyttä.

Pakokauhu valtaa mieleni –
kuka sitten olen, jos luovun menneisyydestäni
tutusta ja turvallisesta.
Mistä sitten tunnistan itseni,
jos se lakkaa olemasta.

Menneisyys on tuonut minut tähän hetkeen,
tehnyt minusta sen, joka nyt olen – vai onko?
Olenko minä todella kasvatukseni tulos,
kokemusteni summa,
tapahtumien ja ympäröivien ihmisten määrittelemä?

Katson kauhuissani, kun menneisyyteni virtaa takanani
loitoten yhä kauemmaksi – älä jätä minua,
minä en tiedä kuka olen ilman sinua!
Tarvitsen sinua määrittelemään itseäni.

Kauhu alkaa laantua ja ihmetys nostaa päätään.
Sisäinen ääni sanoo rauhoittavasti –
katso vain mitä tapahtuu,
ole vain tässä, nykyhetkessä.
Nykyhetki olet Sinä, ei menneisyys.
Menneisyys on vain kuva sinusta, määritelmä,
jota olet itse alkanut uskollisesti toteuttaa.

Katso mitä jää jäljelle, kun annat sen mennä,
kun sallit sen lakata määrittelemästä – mitään.
Menneisyytesi on vain joukko tapahtumia, joita olet tarvinnut,
ymmärtääksesi kuka olet ja kuka et ole,
se on väylä, joka on tuonut sinut tähän hetkeen
.

Ole kiitollinen menneisyydestäsi, sen tuskasta ja rakkaudesta,
sitten – siunaa se ja päästä irti.
Lakkaa ihannoimasta sen kultahetkiä,
ylläpitämästä sen kipuja, pettymyksiä ja pimeyttä.

Ja minä tunnen, miten menneisyys takanani virtaa yhä kauemmaksi
haipuen ajan virtaan.
Joku minussa haluaa vielä peloissaan takertua kiinni,
jäädä nostalgioimaan, palvomaan,
suremaan, muistamaan epäoikeudenmukaisuudet.

Mutta lempeä ääni sisälläni rakastavasti toistaa –
päästä irti, anna kaiken vain mennä,
tule tähän hetkeen, ihan kokonaan.
Ole se joka Olet, joksi olet tullut
vapaana menneisyydestä, avoimena tulevaisuudelle.

Epäuskoinen helpotus valtaa mieleni
ja jään ihmetellen kuuntelemaan tätä hetkeä,
joka ei ole menneisyyden värittämä, määrittämä tai rajoittama.

Tajuan, että tämä vaatii nyt vähän totuttelua.
Niin tiukasti ja itsestäänselvästi menneisyys on määrittänyt nykyhetkeäni,
määrittänyt minuuttani, luonut identiteettiäni.
Joudun kertomaan itselleni toistamiseen
etten näin tehdessäni väheksy menneisyyttäni,
tee sitä ja sen ihmisiä ja tapahtumia merkityksettömiksi,
vaan ainoastaan irrotan oman minuuteni sen vaikuttavista tarinoista,
itse luomistani tarinoista,
joilla rajoitan itseäni ja pidän itseni jumissa.

Sallin itseni avautua tietoisesti kaikelle sille,
joka haluaa syntyä tästä hetkestä.
Tunnistan ja tunnen sen itseni,
joka on aina ollut,
jo ennen menneisyyttäni.
Annan itseni muistaa kuka todella Olen,
tuntea sen luissa ja ytimissä asti.

Hämmennyksen, surun ja innostuksen vuorotellessa
tunnen miten menneisyys lipuu pikkuhiljaa yhä kauemmas takanani,
tavoittamattomiini.
Ja syvän, peruuttamattoman totuuden koskettamana
jään paljaana aistimaan nykyhetken läsnäoloa
ilman menneisyyden painolastia.

Myötätunnolla katselen pientä untuvikkoa minussa,
joka haparoivin askelin alkaa tutkia uutta todellisuutta,
hämmennyksestä sanattomana ihmetellä juuri koettua.
Menneisyys on irrottanut otteensa minusta
ja minä olen vihdoin irrottanut otteeni menneisyydestä.

…Sari
www.hoitolakeiju.fi

Jätä kommentti