Olen vuosia miettinyt miten kuvata nykyistä työnkuvaani ymmärrettävästi yleisellä tasolla, kun ei ole olemassa valmiina mitään yksiselitteistä ammattinimikettä, johon sen voisi sisällyttää. Ehkä lähimmäksi osuu sielunhoitaja, joka sekään ei ole sopiva, koska en edusta mitään uskontoa, ismiä tai ideologiaa, vaan puhtaasti omakohtaista ymmärrystäni ja kokemustani inhimillisenä ihmisenä, sekä vahvaa intuitiivista tietämistä, tietoista yhteyttä sieluuni ja sen olemassa olon vaikutuksiin ihmisyyden kokemukseen ja elämän kulkuun. Toki olen lukenut ja kouluttautunut monin tavoin, kuitenkin lähinnä saaden sanoja sille mitä sisälläni tiedostan ja koen, ja avaten näkökulmia sinne minne en ole osannut vielä katsoa, sillä kaikkein eniten olen oppinut elämästä itsestään ottamalla lapsuudestani, elämän tapahtumistani, kaikista kohtaamistani haasteista ja riemuvoitoista irti niin paljon kuin mahdollista ja pyrkien näkemään kaiken syvyyssuunnassa, sekä kohtaamaan kaiken kohdattavissa olevan mahdollisimman loppuun asti.
Lapsesta asti olen halunnut omakohtaisesti ja kokemuksellisesti ymmärtää ihmisyyttä ja siihen vaikuttavia fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja henkisiä tekijöitä. Olen vuosien varrella repinyt itsestäni kaiken mahdollisen käytettävissä olevan rohkeuden, vastuullisuuden, tahdonvoiman, nöyryyden, rehellisyyden, sisäisen voiman ja luottamuksen, jotta uskaltaisin kohdata itsessäni ja maailmassa sen mitä olisi helpompi paeta, jotta voisin ymmärtää ja vapauttaa sen minkä alle olin hautautunut itseni ja arvoni kadottaen, sekä sukeltaa kaikkeen siihen pelkoon, tuskaan ja kipuun, jota on ollut enemmän kuin tarpeeksi ja joka on useita kertoja meinannut hukuttaa alleen, musertaa lopullisesti. Olen ollut lukemattomia kertoja täysin polvillani elämän edessä epätoivoisesti huutaen mitä minulta kysytään tämän tapahtuman kautta, mitä minun vielä pitäisi pystyä käsittämään ja tekemään, rukoillut armahdusta minuun kietoutuneelta pohjattomalta häpeältä ja taistellut uhri ajatusteni kanssa pyrkien vastuuttamaan maailmaa ja toisia siitä, joka kuluu minun vastuulleni. Olen rypenyt itsesäälissä, epätoivossa, marttyyriudessa, voimattomuudessa, ylemmyydessä, alemmuudessa, omavoimaisuudessa, tuomitsemisessa, armottomuudessa, hyväksymättömyydessä, syyllisyydessä, anteeksiantamattomuudessa, riittämättömyydessä, itsetyytyväisyydessä – vain muutamia mainitakseni.
Onnekseni olen saanut tielleni aina jossain kohtaa oikeat ihmiset, jotka omalla syvällä viisaudellaan ja inhimillisyyden ymmärtämyksellään ovat auttaneet eteenpäin – toimineet kätilönä, jotta saan pala palalta synnytettyä itseni takaisin väärinkäsitysten syövereistä sellaisena kuin olen ollut ennen kasvatusta, muiden mielipiteitä, opetusta, yleistä maailmankatsomusta, lapsuutta, menneiden elämien ja nykyisen vaikeita kokemuksia jne. Synnytettyä itseni sellaiseksi, joka olen mahdollisimman aidosti, tiedostavasti, viattomasti ja yksilöllisesti, samalla omaten ja jakaen meitä kaikkia koskettavan inhimillisyyden. Ilman tällaisten auttajien uskonnoista vapaan henkisen ulottuvuuden ja inhimillisyyden syvää ymmärtämistä en ikinä olisi päässyt sinne missä olen tällä hetkellä eli edelleen matkalla, todella sielustani omakohtaisesti ymmärtäen mitä tarkoittaa inhimillisenä ihmisenä oleminen, mikä tarkoitus on kokemallamme tuskalla, tunteilla, tarpeilla, haasteilla ja koko elämän kululla, mistä voi löytää ne voimavarat, joita tiedostamiseen, vapautumiseen ja sisältä käsin ohjautuvuuteen tarvitaan. Ilman heitä ja totutun kyseenalaistamista olisin hukkunut tämän maailman pinnallisiin järjen käsityksiin – vääriin/turhiin diagnooseihin ja ratkaisuihin, joilla järki yrittää lokeroida ymmärrettäväksi jotakin joka on järjen ulottumattomissa ja pelkistyksiin ihmisyyden moniulotteisuudesta.
Kaikki tähän mennessä koettu ja eletty on ollut 24/7 käytännön koulutusta, joka on kirkastanut minulle työnkuvan, johon kiteytyy kaikki mitä olen tähän mennessä elämästä ja ihmisyydestä ymmärtänyt
Oman työni kautta olen nykyään päivittäin ihmisten erilaisten elämän tarinoiden äärellä, joissa kipeä menneisyys haluaa muuntua valoisaksi tulevaisuudeksi ja jatkuva selviytyminen vapautua tyydyttäväksi elämiseksi. Näissä tarinoissa haasteet ja onnistumiset vuorottelevat, valo liukenee pimeydeksi ja kirkastuu jälleen, voimattomuus ja voima käyvät kamppailuaan, vastustaminen ja hyväksyminen kilpailevat, olotilat vaihtelevat hämmennyksestä selkeyteen ja luottamuksesta epätoivoon. Jatkuvasti edessä on tienristeyksiä, joista pitäisi osata valita sopiva suunta, tehtävä valintoja itseään ja toisia kunnioittaen. Näitä tarinoita kutsutaan elämäksi – ihmeelliseksi matkaksi, jolla jokainen meistä sieluna on.
Saan työssäni toimia ”henkisenä kätilönä” auttaen tiedostamaan ja kohtaamaan niitä lainalaisuuksia, ”totuuksia” ja vaiheita, joita jokaisen meistä on inhimillisinä ihmisinä elämänsä aikana kohdattava omilla ainutlaatuisilla näyttämöillään, sekä auttaen vapauttamaan kaikkia ajatus-, tunne- ja uskomustason esteitä, jotka estävät olemasta paras mahdollinen versio omasta itsestä, pääsemästä elämään mahdollisimman täyttä elämää ja jättämästä taakseen sen, josta on jo aika päästää irti, jotta uutta ja asianmukaisempaa voi tulla tilalle.
Tämä henkisenä kätilönä toimimisen ajatus on minusta kiehtova ja kuvaa osuvammin kuin mikään tähän mennessä löytämäni sitä mitä työssäni intuitiivisena energiahoitajana ja tunnekehoterapeuttina teen. Tavallinen synnytyskin on huomattavasti helpompaa, kun rinnalla on kätilö joka kokemuksellisesti ja tiedollisesti tietää meneillään olevat ja eteen tulevat vaiheet ja osaa lempeän jämäkästi ja vastuuttavasti, sopivasti tukea tarjoten, sekä synnyttäjän omiin voimavaroihin ehdoitta uskoen ohjata kiinnittämään huomio olennaisiin, eteenpäin vieviin ja helpottaviin asioihin, joita kaiken tapahtuvan, tuskan ja hämmennyksen keskellä voi olla vaikea itse havaita, muistaa, saati toteuttaa. Olisi helpompi hetkittäin pistää pää pensaaseen, välttää vastuu ja heittää hanskat tiskiin, vähintäänkin heittäytyä voimattomaksi, uhriksi.
Synnytys on hyvä vertauskuva sielun matkasta, koko elämästä ja etenkin sen tienhaara, kipu ja haaste kohdista. Jotenkin on vaan selvittävä halusi tai ei, kestää kipua ja tuskaa vaikkei usko kestävänsä yhtään enempää tai pidempään, säilyttää luottamus ja pysyä NYT-hetkessä tietämättä koska tämä kaikki on ohi ja helpotus koittaa, edes pieni lepohetki. Nauttia täysillä suvantovaiheista ja kerätä voimia, palautua, keskittyä olennaiseen ja itse elämiseen. Synnytystä ei vaan voi jättää kesken vaikka tuntuisi miltä, se on mahdotonta. Elämääkään ei voi loppuen lopuksi jättää kesken, vaikka yksittäisten elämien muodossa sekin on mahdollista. Elämien kiertokulussa luovuttaminen on kuitenkin mahdotonta, koska tarjolla on niin monta elämää kuin kukin tarvitsee saattaakseen työnsä loppuun, tullakseen omaksi itsekseen – sielun ohjaamaksi ihmiseksi.
Kätilö siis myös auttaa pysymään omassa voimassa, kehon ikiaikaisen viisauden ja tuntemusten ohjauksessa, sekä säilyttämään luottamuksen kaiken kaaoksen keskellä, ettei epätoivo ala vallata liiaksi alaa ja toimintakyky voi säilyä lannistumisen ja luovuttamisen sijaan. Koko synnytys työ on toki tehtävä itse/annettu elämä tapahtumineen elettävä itse, mutta sen läpi ei tarvitse yrittää selvitä sokkona yksin, vain parasta toivoen ja pahinta peläten. Voi hyödyntää toisen ihmisen kokemusta siitä mitä tulee tapahtumaan, mitä kohti ollaan menossa ja miten kohdentaa voimavaransa selvitäkseen eri vaiheista ja loppuen lopuksi koko urakasta. Ettei voimia valu hukkaan ja osaa levätäkin sopivissa kohdissa riittävästi jaksaakseen taas seuraavaan vaiheeseen. Että luottamus kaiken johdonmukaisuuteen ja johonkin hyvään ja kauniiseen vievään voi säilyä silloinkin, kun koettu kipu, pelko, epäoikeudenmukaisuus, toivottomuus ja kaaos tuntuu täysin järjettömälle ja tarkoituksettomalla.
Erilaisia ihmisiä ja elämänasenteita vuosien varrella kohdanneena ja omaa tietäni havainnoineena, voin syvällä 
vakaumuksella sanoa, ettei se mitä ihminen on joutunut kokemaan elämänsä varrella, vaikka se olisi ollut kuinka musertavaa tai hajottavaa, vaikuta selviytymis – ja elämästä takaisin kiinnisaamis mahdollisuuksiin ollenkaan siinä määrin kuin se, että pystyykö säilyttämään tai uudelleen löytämään luottamuksen elämän usein pinnalta piilotettuun tarkoituksenmukaisuuteen vai antaako itsensä vaipua epätoivoon, tarkoituksettomuuteen ja voimattomuuteen kaiken koetun jälkeen tai haastavan tulevaisuuden edessä. Jos ei itse toivoa, voimaa ja ymmärrystä tavoita, on etsittävä niitä ihmisiä, jotka vielä jaksavat luottaa, jotka ovat nähneet kaiken olennaisimman läpi ja ammentaa tarvittava aika heidän luottamuksestaan ja tietoisuudestaan, jotta taas on voimavaroja jatkaa eteenpäin ja uskoa elämän perimmäiseen hyvyyteen. Tätä hyvyyttä ja tarkoituksellisuutta voi olla vaikeaa tavoittaa yhden ihmiselämän näkökulmasta, mutta katsottaessa laajemmin, koko sielun matkan näkökulmasta, ne näyttäytyvät paljon helpommin ja elämän ihmeellinen logiikka aukeaa silmien eteen häkellyttävän rakkaudellisena ja armollisena niille, jotka sitä ovat valmiita katsomaan.
… Sari, Henkinen kätilö
Minä tavoitan pehmeyteni
