Minulta kysytään silloin tällöin miten olen päätynyt työhöni Energiahoitajaksi ja Sielun Kätilöksi, mikä on siihen liittyvä oma matkani ja onko minulla aina ollut jokin erityinen lahja tähän liittyen.
Olen syntyjäni ollut hyvin herkkä aistimaan toisten tunnetiloja, ilmaisemattomia tarpeita ja toiveita, peitettyä ja torjuttua psykologista todellisuutta, sosiaalisten naamioiden alla ja pinnan alla olevaa. Ikäänkuin olisin aina luonnostaan nähnyt enemmän kuin olisi sosiaalisesti sopivaa, sellaista mitä ihmiset eivät halua itsestään tietoisesti näyttää. Minulle on aina ollut vaikeaa olla ihmisten kanssa tekemisissä pelkästään sosiaalisen tason kautta – ei siksi etten olisi sosiaalinen, vaan koska minulle sosiaalinen taso näyttäytyy enemmän ja vähemmän ”näytelmänä”, jolla pyritään peittämään ja suojaamaan sitä mikä olisi aitoa, todellista ja inhimillistä.
Vaikka nuorena kävin paljonkin viihteellä, usein ravintoloissa sisälläni itkin, kun ympärilläni pidettiin ”hauskaa” ja minä havainnoin ensisijaisesti hauskuuden ja humalan alla isossa osassa juhlijoita näyttäytyvää epävarmuutta, epätoivoa, yritystä tulla hyväksytyksi, mukaan otetuksi ja halua päästä eroon edes hetkeksi kannetusta tuskasta. Edes oma humalani ei pystynyt sulkemaan minusta pois tätä havainnointi tapaa ja sen kautta näyttäytyvää todellisuutta.
Synnyin perheeseen, jonka toimintatavoissa oli erityisen vahvana olla vuorovaikutuksessa pääosin sosiaalisen tason kautta, välttää asioiden ja tunteiden suoraa kohtaamista ja ilmaisemista, haudata epämiellyttävät asiat painostavaan hiljaisuuteen tai kulisseja ylläpitävään ohittamiseen ja jatkaa konflikteista eteenpäin ilman niiden kohtaamista, selvittämistä ja mahdollista vastuunottoa. Jos tästä uskaltautui poikkeamaan, tuli rangaistuksena ulos suljetuksi yhteydestä, kunnes asia oli ”unohtunut” ja voitiin taas jatkaa elämää kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ja koska synnyin vielä iltatähtenä 10v. myöhemmin kuin perheen edellinen lapsi, synnyin varsin tapoihinsa juurtuneeseen perheyhteisöön, jossa muut olivat jo vahvasti omaksuneet tällaisen toimintakulttuurin omilla selviytymiskeinoillaan, pitäen dynamiikkaa jokseenkin normaalina.
Koska sielullinen yhteyteni itseeni on ollut aina hyvin vahva ja olen lapsesta asti kokenut todellisuuden ensisijaisesti sisältä käsin, enkä sen kautta millaisena se minulle tarjoillaan tai yleisesti totena pidetään, lapsuuteni ja nuoruuteni olivat minulle monelta osin hyvin hämmentävä, yksinäinen, ristiriitainen ja vaikea kokemus, syvät jäljet jättävä ja minuutta vääristävä, vaikka sainkin kokea myös paljon huolenpitoa, rakkautta ja välittämistä, sekä ulkoista helppoutta, huolettomuutta ja vaurautta, ja vaikka perheeni oli minulle valtavan rakas ja tärkeä .
Siitä kaikesta pala palalta eheytyminen ja todellisen itsen esiin kaivaminen – vääristyneen, selviytymiseen keskittyneen minuuden tunnistaminen ja sen purkaminen, sekä uudenlaiseen uskaltautuminen myös toiminnan tasolla on vienyt aikaa ja palaamista yhä uudelleen entistä syvempiin kerroksiin, oivalluksiin ja muistoihin. Tällä hetkellä olen osin toipumassa ja pikkuhiljaa palaamassa ihan uudella tavalla pintaan vuosikymmenten syväsukelluksista, uskaltautumassa näkyvämmäksi autenttisena itsenäni ja ihmettelemässä miten voisin vielä enemmän välittää ja tuoda konkretiaan kaikkea syväsukelluksissa oppimaani ja läpielämääni.
En ole missään vaiheessa kokenut mitään erityistä henkistä heräämistä, havahtumista tms. Vaan se valtava paha olo, joka sisälleni oli kasautunut yrittäessäni kuulua perheeseeni luopumalla itsestäni ja luontaisesta todellisuudestani, johon en kuitenkaan onneksi koskaan pystynyt kokonaan katkaisemaan yhteyttä, alkoi jo varhaisessa aikuisuudessa pakottaa minua tietoisesti kääntymään sisäisyyttäni kohti ja sieluni ohjauksessa tunnistamaan ja vapauttamaan kaikkea mitä itsessäni olin sammuttanut ja tukahduttanut, selvittämään sitä ristiriitaa ja vääristymää, joka sisälleni oli asettunut, jonka olin omaksunut ja ottanut kantaakseni. Myös kohtaamaan, tunnistamaan ja tyhjentämään itsestäni niitä lukemattomia hiljaisuuteen haudattuja tapahtumia ja myös tapahtumatta jääneitä asioita, jotka epämääräisinä täyttivät koko ilmapiirin ja sen myötä oman olemukseni, sekä katkaisemaan niitä sidoksia, selviytymismalleja ja piilotettuja vyyhtejä, jotka jo sukupolvien takaa hakivat kohtaajaansa.
Minulle sielullisen totuuden/todellisuuden kautta eläminen on aina ollut jotenkin hyvin luonnollinen, mutta myös yksityinen, jopa piilotettava olemisen tapa, koska en ole itsestäänselvästi kokenut voivani sitä turvallisesti alunperin jakaa kenenkään kanssa, enemmänkin piilottaa, jottei se häiritsisi kenenkään huolella rakennettuja kulisseja ja selviytymiskeinoja tai rikkoisi ympäristön yleisesti jaettuja normeja ja sen takia sulkisi minua pois yhteydestä, niinkuin olin oppinut tapahtuvan. Kunnes olen alkanut vihdoin kovan työn ja repivien kokemusten jälkeen löytää hyväksynnän ja turvan sisältäni, joiden avulla olen uskaltautunut pikkuhiljaa poikkeamaan myös näkyvästi ja konkretian tasolla minulle rakkaiden ihmisten ja yhteiskunnan määrittelemästä todellisuudesta ja olemaan uskollinen omalleni. Se ei ole ollut helppo tie ja vienyt minua läpi uskomattoman kivuliaiden ja yksinäisten vaiheiden.
Yhteys sielullisuuteen eli todelliseen itseen on minulle yhteyttä, joka ei koskaan ole irronnut kuulumisesta johonkin persoonaa suurempaan. Yhteyttä ihmisyyden ytimeen, jolla on lupa olla kokonainen, tosi ja aito ilman pelkoa ja joukkoon sopimisen pakkoa oman autenttisuuden kustannuksella.
Mikään valmiina tarjoiltu psykologinen, henkinen tai hengellinen suuntauskaan ei ole koskaan tarjonnut minulle kuin osatotuuksia siitä, mitä sisälläni todeksi koen. Henkisyys, jota koen sisäisesti on minulle pyhä, henkilökohtainen ja syvä kokemus, ja vaikka olen etsinyt paikkaani myös tapa- , ilmiö- ja ulkoisina merkkeinä näkyvästä henkisyydestä, en ole tunnistanut itseäni sielläkään. On kestänyt kauan löytää sanoja sisäisille kokemuksilleen, jotta sitä kaikkea voisi ilmaista ja sanoittaa. Suostua, että minun kokemukseni on omanlainen, vaikka yhtäaikaa myös universaali, mutta mihinkään valmiiseen sabluunaan en saa sitä sopimaan, ainakaan tähän mennessä.
Vasta kun ihmisyyteni syvinkin epätäydellisyys, haavoittuneisuus, inhimillisyys, keskeneräisyys ja yksinäisyys ovat alkaneet saada minussa tilaa ja olen alkanut uskaltaa lakata pakenemasta inhimillistä ihmisyyttäni ja matkan varrella kokemiani vaikeita tunteitani sielullisuuteeni, on alkanut tuntua, että tämä on se missä koen henkisen kotini olevan, tätä olen etsinyt – ihmisyyteni ja sielullisuuteni ovat todella alkaneet yhdistyä sulkematta toisiaan pois, ilman pakenemista kumpaankaan erikseen.
Minulle on ominaista havaita ja tiedostaa melko nopeasti itsessäni, ympäristössä ja ihmisissä toistuvia käyttäytymisen ja toiminnan malleja ja kaavoja, sekä niiden välisiä syy-yhteyksiä, jolloin minun on luontaista yhdistää havainnoimaani juurisyy tasolle ja nähdä pinta ilmentymien taakse.
Tämä kaikki on opettanut minulle hyvin syvällisellä tavalla vuosikymmenten aikana kokemuksellisesti miten ihmisyys ja sielullisuus meissä toimivat ja minkälaisia muotoja selviytymismekanismimme saattavat ottaa samalla estäen sielullista itseämme ilmentymästä vapaasti, millaisia haavoja kannamme ja mitä joudumme itsestämme purkamaan, kun olemme eläneet lapsuutemme emotionaalisesti epäkypsissä ja turvattomissa, jopa toksisissa ympäristöissä, vaikka päällisin puolin olosuhteemme ovat saattaneet olla mitä parhaimmat. Käymistäni koulutuksista olen sitten saanut lähinnä kaikkea kokemuksellisesti omaksumaani yhteen kokoavaa sanoitusta ja puuttuvia palasia, jotka ovat koonneet läpielämääni tietoa kokonaisemmaksi, johdonmukaisemmaksi ja sanoitettavaan muotoon.
Äitini oli ajallaan melko edistyksellinen siinä kohtaa, että sain hänen kauttaan kosketuksen energiahoitamiseen jo lapsena. Pääsin mukaan energiahoitoihin ja koin hoidot aina hyvin voimakkaasti tasapainottavina, oloa yleisesti helpottavina ja rauhan tuovina. Tuntui, että niissä sain todennetun kosketuksen itseeni ilman sanoja ja siihen mitä en tavoittanut ympärilläni, mutta jonka koin sisälläni. Kuin olisin hetken voinut olla kosketuksissa johonkin joka oli minulle tuttua ja ominaista.
Nuorena aikuisena sitten kävin säännöllisesti energiahoidoissa äitini lähettämänä kohtaamassa ja purkamassa vaikeita tunnetiloja, hakemassa tasapainoa kehon oirehdintaan ja syvään tarkoituksettomuuden kokemukseen, sekä myöhemmin helpottamassa ja edesauttamassa vahvasti käynnistynyttä transformaatioprosessia, joka todella koetteli hermostoani, mieltäni ja kehoani, kun sielu alkoi tehdä minussa tilaa itselleen laskeutua ja päästä elämäni ohjaksiin kunnolla.
Pikkuhiljaa aloin jossain kohtaa havaita alunperin kosmetologin työtä tehdessäni ja myöhemmin luontaishoitojen ja terapeuttisen hieronnan kautta, että itsekin aistin ja tunnen paljon asioita energiatasojen ja suoratietämisen kautta, ja aloin saada kiinni miten tämä hoitamisen tapa haluaa ilmentyä juuri minun kauttani.
Tämäkään ei ole tapahtunut minussa kerta rysäyksellä, vaan hyvin pitkäaikaisena ja usean vuosikymmenen kestäneenä monikerroksisena prosessina, jossa edelleen aukeaa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia ja tietoisuuden tasoja. Minun tielläni on tuntunut olevan erityisen tärkeää, että ehdin ja saan integroitua kaikkea avautuvaa ja tiedostettua jatkuvasti konkreettiseen kokemumukseeni ja ihmisyyteeni ilman, että pääsen irrottamaan henkisiä kokemuksiani ja lahjojani inhimillisyydestä. En ole päässyt ihan vähällä, minun on täytynyt ja täytyy katsoa itsessäni kaikkea, mikä ei ole linjassa todellisen olemukseni kanssa, jotta voin todella ymmärtää kokemuksellisesti, enkä vain teoreettisesti mitä kaikkea me ihmiset saatamme joutua kokemaan tämän ihmiselämän aikana ja mitä kohtaamani asiakkaat todella käyvät läpi ja kokevat omissa haasteissaan.
Eli minulle henkisyys, energiahoitaminen, sielullisuus ja kaikki niihin liittyvä ovat hyvin luonnollisia, konkreettisia ja ihmisyyteen kuuluvia normaaleja asioita. Ei jotakin johon olen jossain kohtaa hurahtanut, vaan enemmänkin jotakin, johon olen ollut pakotettu ihmisyyden yksinäisyydessäni ja tuskassani palaamaan ja kasvamaan. Ja nimenomaan palaamaan, sillä en koe näistä mitään itsestäni ulkopuolisina tai erillisinä asioina, vaan muistamisena ja tietona, jota olen tavoittanut kääntyessäni kohti sisäisyyttäni.
Energiahoitamisesta alkoi ajan kanssa tulla minulle yhä enemmän ja syvemmin väylä kohdata ja tavoittaa ihmisiä sielullisella tasolla, ohi selviytymiseen ehdollistuneen ja keskittyneen persoonan, joka puhumiseen keskittyvässä työskentelyssä ja terapiassa monilla on usein pinnalla estäen syvemmille tasoille laskeutumista ja kehoon yhdistymistä, väylä tuntea ja tavoittaa alitajuntaan ja kehon energiarakenteisiin tallentuneita tiedostamattomia asioita, selviytymisrakenteita ja tunteita, sekä auttaa niitä vapautumaan ja tulemaan tarvittaessa tietoisuuteen. Tällä hetkellä takana on jo lähes 30 vuoden matka Intuitiivisena Energiahoitajana.
Minulle energiahoitaminen on voimallinen pyhä työkalu, joka jatkuvasti avautuu syvemmälle, opettaa tekijäänsä ja jonka avulla voi kohdata kohtaamatonta, tiedostaa tiedostamatonta, puhdistaa tunne kertymiä ja avata lukkiutunutta, vapauttaa kahleiksi jäänyttä, löytää syvempää ja suorempaa yhteyttä omaan sieluunsa ja saada merkittävää helpotusta ja ymmärrystä ihmisyyden haasteissa ja vaikeissa elämänvaiheissa, sekä päästä itsessään käsiksi voimavaroihin, joita ihmisyys tarvitsee irrottautuakseen selviytymismekanismeistaan sielulliseen vapauteen ja löytääkseen autenttisen itsensä, josta käsin voi todella Elää ja tuoda jotakin tärkeää tähän maailmaan mahdollisimman puhtaasti.
Se on myös sielulle loistava tapa puhdistua ihmisyyteen tarttuvasta raskaudesta ja rasituksista, ja saada itseään kirkkaammin esiin yhteistyössä inhimillisyyden kanssa.
…Sari