Nyt tuntuu ajankohtaiselta avata syvemmin havaintojani heräämisprosessin jumittumisesta mieleen. Heräämis- eli tietoiseksi tulemisen prosessi alkaa suurimmalla osalla ihmisistä mielentason prosessina, jossa mieli alkaa pikkuhiljaa tulla tietoiseksi itsestään ja näin ollen ihmiselle tulee mahdolliseksi hallita yhä enemmän mieltään eli ottaa vastuuta ajattelustaan, siitä seuraavista tunteistaan ja toiminnastaan, niinkuin edellisessä osassa kirjoitin. Jonka seurauksena taas sydän- eli sielutietoisuuden avautuminen mahdollistuu.
Olen havainnut, että vaikka sielutietoisuus on jo vahvastikin läsnä, mieli voi sitkeästi kerta toisensa jälkeen vetää ihmistä takaisin kärsimykseen ja lukemattomia kertoja läpikäytyyn tarinaan. Toki tarkoituksella, jotta kaikki kerrokset tulevat läpivalaistuiksi ja vapautuvat. Kuitenkin tämä aiheuttaa tiedostamattomana kuviona myös paljon itseaiheutettua pitkittynyttä kärsimystä ja ylläpitää sellaista, joka olisi jo periaatteessa kypsää siirtymään eteenpäin.
Mielentasoon jumittuminen, vaikeus siirtyä sydäntietoisuuteen
Vahva mieli on mahdollistanut meistä monelle selviytymisen lapsuuden turvattomissa ja kipua tuottavissa olosuhteissa, sekä myöhemminkin elämässä. Mieli on tuottanut monenlaisia selviytymiskeinoja ja puolustautumismekanismeja, joiden avulla olemme selvinneet mahdollisimman vähin vaurioin. Olemme selvinneet ehkä mielestä tulevalla tahdonvoimalla kontrolloimalla itseämme tai ympäristöämme mahdollisuuksien mukaan, siirtymällä tuntemisesta järkeilyn ja mielikuvituksen helpottavaan maailmaan, läsnäolosta aistivassa ja kokevassa kehossa ajattelun viileän analyyttiseen turvaan. Olemme mielemme avulla päässeet sisäisesti turvaan monesta sietämättömästä tunnekokemuksesta, jossa emme ole saaneet riittävää ymmärrystä, tukea ja turvaa ulkopuoleltamme. Olemme saattaneet joutua myös liian varhain ratkaisemaan itse aikuisille normaalisti kuuluvia asioita, sellaisia, joita turvallisten aikuisten olisi pitänyt meille tarjota, järjestää, huolehtia tai opastaa.
Tämän takia monet traumaattisia kokemuksia ja paljon turvattomuutta kokeneet ihmiset ovat erityisen samaistuneita omaan mieleensä ja mielen kontrollista tuntuu ihan mahdottomalle päästä irti. Ei ole ollut välttämättä minkään muunlaista kokemusta olla olemassa, kuin jatkuvasti pyrkiä ennakoimaan ja ymmärtämään mielellä kaikkea, mitä itsessä ja ympärillä tapahtuu. Mielen varassa oleminen on oikeasti mahdollistanut selviytymisen.
Olen huomannut, että tämä saattaa aiheuttaa pitkäaikaisenkin jumin heräämisen tiellä, matkalla mielestä eli egosta sydämeen, vaikka sielutietoisuuden kapasiteetti olisi jo muuten valmis siirtymään eteenpäin. Mieli jää pitämään tiukasti kiinni paikastaan, vaikka ihmisessä olisi jo valmius siirtyä täydemmin mielen ohjauksesta sielunohjaukseen.
Paradoksaalisesti mielen kapasiteetti ei riitä antamaan sellaista sisäistä turvaa, joka todella mahdollistaa eheytymisen ja uskalluksen vapautua menneisyyden kivuista. Päästäksemme sydäntietoisuuteen, jossa pystyy irrottautumaan turhasta henkilökohtaisuudesta kaiken koetun suhteen, löytää tarvittavaa turvaa ja laajempia näkökulmia, sekä voimavaroja kohdata se mikä kohdattava on vapautuakseen, meidän on opittava hiljentämään mieli, siirtämään se taka-alalle, lakattava samaistumasta ensisijaisesti siihen. Jos mieli pitäytyy vain itsensä varassa, se löytää loputtomasti uusia ongelmia ratkaistavaksi, sekä ylläpitää ja keksii uusia selviytymiskeinoja. Mieli jatkaa tavalla tai toisella loputtomasti sitä tarinaa, jonka se on koonnut kaikesta tapahtuneesta oman ymmärryksensä varassa.
Tämä tarina omasta elämästä, oman persoonan kokemuksista on tärkeä jäsentää, omistaa ja ymmärtää, mutta lopulta vain siksi, että siitä voi jossain kohtaa tietoisesti irrottautua. Mieli jää niin mielellään analysoimaan, toistamaan, kertaamaan, muistelemaan, kertomaan ja muilla tavoin vahvistamaan ja ylläpitämään tarinaa, vaikka sitä ei ole tapahtunut enää ehkä vuosikymmeniin ja/tai katsomaan itseään loputtomasti tuon tarinan läpi. Tarinasta tulee osaa identiteettiä, koska persoona identifioi itsensä mielen kautta – tällainen minä olen, näin minua on kohdeltu, näin minut on määritelty, tällainen on kohtaloni. Monesti saattaa jäädä huomaamatta, että nyt sitä tarinaa ei jatka enää kukaan muu kuin itse, ei ole jatkanut enää aikoihin.
Sydän- sielutietoisuus ei koe itseään mielen kautta, siksi lopulta ainoa keino vapautua todella traumastaan, tuskastaan, tarinastaan, selviytymiskeinoistaan ja rajoittuneesta persoonastaan on auttaa itseään kaikin itselle sopivin keinoin siirtymään mielestä sydämeen, todella ymmärtää mitä se tarkoittaa.
Mieli- ja sielutietoisuuden ero heräämisessä
Omalle ihmisyydelleni on ollut helpompaa irrottautua vanhasta ja suuntautua uuteen, kun olen voinut jollain tapaa mieltää ja ymmärtää mistä olen menossa mihin. Mieli kaipaa teorioita, oppeja ja metodeja. Sielutietoisuuteen siirryttäessä sisäinen tieto riittää, mutta siirtymäsvaiheessa mieltä on tärkeää auttaa mieltämään tapahtuvaa sen verran, että sen on helpompi antautua, suostua ja irrottaa ohjaksista. Täytyy kunnioittaen muistaa, että mielemme iso tehtävä on ollut olla suojelijamme ja sitä se omilla keinoillaan pyrkii edelleen tekemään.
Sielutietoinen ihminen ohjautuu ensisijaisesti sielunsa viisaudesta käsin, joka on intuitiivista tässä hetkessä tapahtuvaa
tietämistä, suoraa tietämistä ja tiedostamista ennen aktiivista ajattelua. Sielutietoinen ihminen on yhdistänyt mielen ja sydämen – ts. ajattelu tapahtuu enemmänkin sydämestä käsin kuin aivoista käsin. Mieli ajattelee aktiivisesti, ikäänkuin tekee/tuottaa ajattelua ja tietää ajattelun tuloksena. Mieli on myös aina menneisyydessä tai tulevaisuudessa, ei koskaan tässä hetkessä. Sydän taas kuuntelee, ottaa vastaan tietoa sisäisen kuuntelun kautta juuri nyt, käsillä olevassa hetkessä.
Mieli luo ongelmia, joita pyrkii ratkaisemaan, loputtomasti. Sydän havainnoi todellisuutta hyväksyen sen mikä on – ilman luokittelua, määrittelyä, mielipiteitä.
Mielellä on mielipiteitä, mielitekoja, mielipahaa ja mielihyvää, sydän ottaa kaiken vastaan sellaisenaan.
Mieli tähtää yleensä jonkin saavuttamiseen tai välttämiseen, sydän pyrkii löytämään rauhan ja tasapainon sen kanssa mitä on.
Mielelle asiat ovat oikein tai väärin, hyviä tai huonoja, sydän näkee neutraalisti, arvottamatta.
Sielutietoinen ihminen pystyy näkemään ja ymmärtämään hyvin laajoja kokonaisuuksia asioista ja ilmenemistä, sillä tietoisuus ei ole sidottu mielen rajoittuneeseen ymmärrykseen, joka toistaa totuttua ja toisten varmistamaa tietoa ja ajattelua.
Sydän-, sielutietoisen ihmisen rauha, tasapaino, voima, vapaus ja viisaus tulee juuri tästä – sydäntietoisuuden käyttämisestä ensisijaisena havainnointi ja tiedostamiskanavana mielitietoisuuden siirtyessä taka-alalle palvelemaan ja jäsentämään sielutietoisuutta.
Kehotietoisuus väylänä mielestä sydämeen
Kehossa on minätietoisuuden ydin, kokemus siitä millaista on olla minä. Mielessä on ajatus, mielikuva, tulkinta minuudesta, kehossa lahjomaton ja suora todellisuus. Mieli voi sanallistaa kokemuksen etu- ja/tai jälkikäteen, muttei voi kokea sitä tässä ja nyt.
Jos lähestymme omaa tai toisen ihmisyyttä ensisijaisesti mielestä käsin, olemme vain ihmisyyden idean äärellä ja todellinen ymmärrys, kokemuksellinen tiedostaminen jää tavoittamatta. Mieli psykologisoi – selittää, analysoi, ymmärtää älyllisesti, pyrkii ratkaisemaan, vie pois suorasta kokemisesta ja tuntemisesta, tekee yksinkertaisesta monimutkaista.
Voimme tietää persoonastamme ja elämästämme kaiken mahdollisen mielen näkökulmasta ja ymmärtää henkisyyttä mielellä hyvinkin syvästi, mutta ilman sydäntietoisuuden avautumista ja siihen siirtymistä ymmärryksestä ei tule kokemusta, joka vasta todella muuttaa kokemuksemme itsestämme ja elämästä, vapauttaa meidät häpeään sidotusta identiteetistä. Mielen varassa pyöriminen voi tällöin jatkua loputtomasti, jolloin täytyy koko ajan kamppailla, selviytyä, muuttaa, hakea ratkaisua, välttää ja törmätä uudelleen ja uudelleeen samoihin haasteisiin.
Sydäntietoisuus tuntee, aistii, kokee, ottaa vastaaan, hyväksyy, virrattaa läpi, ottaa omaksi, kokee myötätuntoa, tunnistaa, on vapaa muuttamisen ja ratkaisemisen tarpeesta, jolloin ihmiselle tulee tila vain tiedostaa, muuttua ja ratketa – tästä seuraa todellinen tiedostamisen kautta tapahtuva muutos.
Tarvitsemme oman heräämismatkamme vaiheen tiedostamista ja jos koet, että olet jäänyt jumittamaan epätarkoituksenmukaisesti mieleesi, sinun on hyvä ensisijaisesti keskittyä auttamaan itseäsi pois mieleen samaistumisesta Sinulle sopivin keinoin, jotta turha kärsimysvaihe jäisi mahdollimman lyhyeksi. On tärkeää opetella siirtämään mieli tietoisuuden keskiöstä taka-alalle, taustalle – siirtymällä ajattelusta kuuntelemisen, tuntemisen ja aistimisen tilaan. Käytännössä tätä voi auttaa alussa konkreettisimmin siirtämällä huomiota mielestä niin usein kuin mahdollista oman kehon aistimusten ja hengityksen kuunteluun ja tiedostamiseen. Lisätä kaikin Sinulle toimivin keinoin omaa kehotietoisuutta ja alkaa ilmentää itseäsi enemmän kehollisen ja luovan ilmaisun kautta mm. taiteen, tanssin, joogan tai muun tietoisemman liikunnan parissa, dynaamisten kehomeditaatioiden, tietoisen hengittämisen, hierontojen yms.
Hengitys ja keho voivat olla läsnä vain tässä hetkessä, nyt. Niiden avulla puretaan aluksi automaattista kaavaa, jolla tietoisuuden keskus on tottunut havainnoimaan ensisijaisesti mieltä ja pysymään irti nyt hetkestä, sekä ilmentymään mielen kautta. Mielen vahvat rakenteet alkavat pikkuhiljaa antaa periksi ja mielen alta, syvemmiltä tasoilta tietoisuuden piiriin alkaa päästä paljon muutakin kuin mieli tarinoineen, ehdollistumineen, uskomuksineen ja mielipiteineen. Mitä voimakkaampi mieli, sitä sitkeämmin tätä huomionsiirtoa joutuu tekemään, ehkä vuosikausia, ennenkuin rakenteet alkavat todella muuttua ja sielutietoisuus alkaa todella päästä tietoisuuden keskiöön. Tarina alkaa muuttua sivuseikaksi ja ihanan ihmettelyn aiheeksi nousee kuka minä olen tässä ja nyt, kuka haluan olla elämän luonnollisessa virrassa, luonnollisena ja tiedostavana sydän- ja sielutietoisena ihmisenä.
…Sari
www.hoitolakeiju.fi
Tämä on osa sisäisen Henkisen Parantajani ohjaamana hetkessä luotua kirjoitus sarjaa, jossa haluan jakaa kanssasi erilaisia havaintoja, joita olen omalla matkallani ja lukemattomia ihmisiä Sieluntasolla auttaessani ja kohdatessani tehnyt. Tarkoitukseni ei ole välittää mitään oppia tai ainoaa totuutta, enkä edusta mitään henkistä tai hengellistä suuntausta. Kerron Sinulle havaintoja, jotka ovat auttaneet minua omalla ihmisyyden matkallani ja joiden olen nähnyt olevan yhteneväisiä monille muille tällä matkalla tietoisesti oleville. Ota niistä se mikä resonoi Sinussa, loput päästä menemään. Julkaisen näitä sitä mukaa, kun ne luonnollisesti minusta ulos virtaavat. Tervetuloa mukaani yhteiselle matkalle minullekin tuntemattomaan. Mielelläni kuulen kommenteissa Sinussa heränneitä ajatuksia!
Henkisen ja psykologisen tasapainon ja eheytymisen kannalta tärkein tarvittava yksittäinen tekijä on oman voiman haltuun ottaminen. 
Oma voima eli tahdonvoima on puhtaasti energiaa fyysisessä kehossa ja mielessä, jota käytetään oman elämän hallitsemiseen tarkoituksenmukaisesti. Saadaksemme sen käyttöön täysipainoisesti tarvitsemme myönteisen suuttumuksen voimaa ja meidän on välttämätöntä tiedostaa;
Sieluyhteyden avautuminen alkaa mahdollistua ihmiselle, jonka mieli on alkanut tiedostaa itsensä ja pystyy näin myös hallitsemaan itseään – ottamaan todella vastuuta ajattelustaan, tunteistaan ja toiminnastaan.
Sieluyhteyden lähtiessä virtaamaan tosissaan tietoisuuden piiriin mielen rinnalle heräämisprosessi alkaa yleensä nopeasti syventyä. Tästä kasvavasta yhteydestä syntyvän turvan ja tietoisuuden takia vielä kohtaamaton ja purkamaton tunne- ja traumasisältö alkaa todella vaatia vapautumista suoraan kokemisen tasolta eli kehosta ja kehossa koetuista tunteista. Keho on aikanaan ottanut kantaakseen kaikki ne tunnekokemukset, joita ei ole voinut syystä tai toisesta virrattaa läpi niiden ollessa ajankohtaisia.
Kun uskaltaudumme jossain kohtaa todella kohtaamaan ja läpi virrattamaan tuntemisen tasolla sisäiset haavamme ja kipumme, sekä ottamaan niistä vastuun sielutietoisuuden tukemana – itkemään itkemättömät itkumme, suremaan koetut vaillejäämiset, pettymykset ja epäoikeudenmukaisuudet, luopumaan lopullisesti siitä mitä ei koskaan ollutkaan, antaen myös vihan nousta puolustamaan viatonta kokijaa sisällämme, katsomaan syyllisyyttämme silmästä silmään ja päästämään siitä irti, sekä lakkaamme samaistumasta enää mielen kertomaan tarinaan, josta tuskamme on saanut alkunsa, alkaa häpeä identiteettiin sitoutunut mielemme vihdoin irrottaa kuristavaa otettaan.
Tieni Henkiseksi Parantajaksi on ollut pitkä sisäinen matka, joka alkoi yli 30 vuotta sitten, kun elämä saatteli minut aloittamaan jo hyvin nuorena omien haavojeni ja traumojeni uskomattoman perusteellisen ja yksityiskohtaisen kohtaamis- ja vapauttamispolun. Onneksi en tiennyt etukäteen mitä tuleman pitää – kuinka loputtoman määrän tuska-, pelko-, viha-, suru-, häpeä- ja traumakerroksia tulen läpikäymään, voimattomuutta ja selviytymiskeinoja kohtaamaan, näkemään ja purkamaan itseni kautta perheeni ja sukuni tiedostamattomia traumarakenteita sekä kollektiivisia naiseuteen ja koko ihmisyyteen liittyviä haavoja ja traumoja, kuinka yksinäinen matkani tulee olemaan, kuinka paljon pelkän sisäisen luottamuksen ja tiedon varassa joudun suunnistamaan ja kuinka vähän tämä maailma yleisesti ottaen tiedostaa ja pystyy tukemaan näin syväluotaavaa sielullista/henkistä vapautumismatkaa.
