Nyt ovat tietoiset ihmiset avainasemassa tämän muutoksen keskellä

Sinun vakauttavaa ja tasapainottavaa energiaasi tarvitaan nyt, joka olet jo käynyt henkilökohtaisessa elämässäsi läpi samaa muutosprosessia kuin mikä maailmanlaajuisesti on nyt käynnistynyt.

Meitä on paljon, joiden elämän kulissit ovat eri tavoin jo aiemmin kaatuneet paljastaen esiin sen mikä on aitoa ja todellista, auttaen tietoisuuttamme laajenemaan järjestä ja yhteiskunnasta opitusta kohti sydämen ja sielun sisäistä viisautta. Olemme olleet tällä polulla jo pidemmän aikaa, johon koko maailma on nyt astumassa.

Olit ehkä joutunut luopumaan siitä mihin olit uskonut, turvasi sitonut – perheestä, avioliitosta, työkuvioista, terveydestä, jaksamisestasi tms. Pakotettuna katsomaan sisällesi ja ottamaan vastuu itsestäsi, siitä millaiseksi elämäsi oli muotoutunut. Näkemään oman osuutesi tapahtumien kulkuun, jotta tietäisit mikä vaatii muutosta, mikä peiliin katsomista, mikä rajojen laittoa, mikä irtipäästämistä ja anteeksiantoa, mikä uudenlaisia toimintatapoja ja valintoja, uutta näkökulmaa – lisää lempeyttä tai jämäkkyyttä.

Kun yksilö on tullut elämässään tiettyyn pisteeseen, on otettava vastuu, kasvettava todella aikuiseksi – huvitti tai ei, tuntuu siihen olevan valmiutta tai ei. Sama koskee koko ihmiskuntaa – on otettava vastuu, kasvettava aikuiseksi, katsottava silmästä silmään aikaansaannoksiaan ja vain suostuttava muutokseen, vaikka se ensi alkuun saattaa tuntua täysin kohtuuttomalle, ylivoimaiselle ja kaoottiselle, epäreilullekin.

Harva meistä on halukas todelliseen muutokseen vapaaehtoisesti. Ihmismieli pitää niin mielellään kiinni tutusta ja turvallisesta, omasta edusta ja mielihyvästä riippumatta siitä onko se enää hedelmällistä, tarkoituksenmukaista, toimivaa tai jopa jo elämää tuhoavaa. Kunhan oma mukavuusalue säilyy.

Kaikki te, jotka olette omassa elämässänne joutuneet/päässeet kohtaamaan suuren muutoksen pakotetusti tai vapaaehtoisesti, jossa vanha ja toimimaton on ravisteltu  irti pakottaen löytämään jotain ihan uutta, löytämään voiman ja turvan sisimmästänne, irrottautumaan tämän maailman yleisistä käsityksistä ja antautumaan oman sisimmän ohjaukselle, olette avainasemassa tasapainottamassa tätä vastaavaa kollektiivista muutosprosessia, jonka keskellä juuri nyt olemme.

Tämän hetkisen kaaoksen keskelle tarvitaan niiden ihmisten tietoisuutta, jotka oman henkilökohtaisen kokemuksensa kautta jo tietävät, että todellinen rauha, vakaus ja turva löytyvät vain omasta sisimmästä, että on turvallista antaa vastustamatta muutoksen tapahtua, vaikkei vielä yhtään tiedä mihin se konkretian tasolla johtaa. Että turvattomuus vain lisääntyy yrittämällä kontrolloida sellaista, mikä ei ole kontrolloitavissa ja antautuminen väistämättömälle on kaikkein kivuttominta. Ja että tätäkään ei tapahtuisi, ellei se olisi välttämätöntä kokonaisuuden eheytymisen kannalta.

Näiden ihmisten rauha, tyyneys, sisältä kumpuava viisaus ja syvä luottamus ovat nyt tarpeen vakauttamaan ja tasapainottamaan vallitsevia pelko, huoli ja kaaos energioita. He ovat oman elämänsä kulissien kaaduttua oppineet katsomaan pintaa syvemmälle ja juurruttamaan turvansa johonkin pysyvämpään sisällään. Heidät on jo aikoinaan pakotettu luopumaan egon ja mielen skenaarioista ja kääntymään oman sydämensä puoleen ja yhdistymään sen viisauteen ja näkemykseen, rauhaan ja levollisuuteen kaiken ympäriltä hajoavan ja muuttuvan keskellä.

Näitä ihmisiä on jo niin paljon, että vastaava kollektiivinen muutostapahtuma on päässyt käynnistymään ihmiskunnassa.

Sinä, joka tunnistat itsesi tästä – nyt on sinun aikasi astua esiin tasapainottamaan muutospelkoa ja yleistä hätää ja hämmennystä omalla olemuksellasi, tietoisuudellasi ja energiallasi. Olemalla lähtemättä mukaan vallalla olevaan pelkoenergiaan, säilyttäen vakaasti oman näkemyksesi ja sisältäsi kumpuavan tietoisuuden, joka voi poiketa rajustikin yleisestä uutisoinnista ja näkökulmista.

Sinä tiedät oman elämän kokemustesi kautta, että totutusta luopuminen voi olla käsittämättömän tuskallista ja pelottavaa, mutta joskus sen on vaan tapahduttava, jotta asiat pääsevät tervehtymään ja järjestäytymään tarkoituksenmukaisemmiksi. Joskus raja vain tulee vastaan ja ainoa mahdollisuus on enää totaalinen muutos ja siitäkin selviää, loppuen lopuksi voimaantuneena ja vahvistuneena, riisuttuna epäolennaisuuksista.

Anna tämän tietoisuutesi nyt säteillä maailmaan, VALITSE pysyä luottamuksessa pelon sijaan, VALITSE kuunnella sydäntietoisuuttasi itsekeskeisen, pelkoon uskovan egosi sijaan. Ota myös pelkosi, huolesi ja epävarmuutesi vastaan suurella myötätunnolla ja hyväksynnällä. Niitä ei tarvitse eliminoida pois, sillä ne ovat inhimillisen ihmisen tunteita, kun tulevaisuus on epävarma. PÄÄTÄ kuitenkin olla lähtemättä niiden matkaan ja KESKITY palaamaan sisäiseen rauhan tilaasi joka kerran kun ulkomaailman kaaos meinaa viedä mukanaan, anna itsesi uskoa ja luottaa, että tälläkin kertaa tuhottujen kulissien raunioista pääsee syntymään jotain, joka ilman näennäistä tuhoa ei olisi ollut mahdollista.

Omassa keskuksessa, tietoisuudessa ja levollisessa luottamuksessa pysymällä pystymme valtavasti edesauttamaan ja vakauttamaan käynnissä olevaa transformaatioprosessia, joka vie meidät kaikki yhdessä lopulta vanhasta maailmasta uuteen maailmaan. Me, joille tämä kaikki on jo tapahtunut henkilökohtaisissa elämissämme tiedämme mistä on kyse, ja että kaikesta kivusta ja menetyksistä huolimatta se on parasta mitä nyt voi ihmiskunnalle tapahtua.

Ollaan siis rohkeita ja keskitytään siihen, jonka voi tavoittaa, nähdä ja kuulla vain hiljentämällä mielen, irrottautumalla ulkoisesta ja kääntymälle syvälle omaan sisimpään!

…Sari
www.hoitolakeiju.fi

 

Esittelyssä Intuitiivinen energiahoito

Tämä kokonaisuuden syvällisesti huomioonottava hoitomuoto on toimivin Sinulle, joka haluat rohkeasti tutkia, kohdata ja vapauttaa alitajuntasi sisältöjä, jotka tiedostamattomina estävät Sinua tavoittamasta sitä Ihmistä, joka Olet ja olemasta se Ihminen, joka parhaimmillasi voisit olla. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että tekemäni Intuitiivisen energiahoidon ydin tarkoitus on auttaa Sinut jälleen omaan keskustaasi, omaan itseesi. Sieltä käsin voit kohdata todellisuutesi ja siinä ilmenevät haasteet tasapainon, ymmärryksen ja rauhan näkökulmasta, tavoittaen jälleen mahdollisuuksia ja uudenlaisia näkökulmia, pysyen tyynenä ja toimintakykyisenä olosuhteistasi huolimatta.

Eri hoitokerrat voivat painottua hyvinkin erilailla – sisäisen turvan kasvattamiseen ja sisäisen kaaoksen rauhoittamiseen, fyysisen kehon tasapainottamiseen, palauttamiseen ja vitalisointiin, tunne- ja mielenlukkojen vapauttamiseen, uskomusten ja ehdollistumien tiedostamiseen ja niistä irtipäästämiseen, pelkojen läpi menemiseen, vanhasta irtipäästämiseen, traumojen purkamiseen ja eheyttämiseen, transformaatio prosessien tukemiseen, yleiseen voimaannuttamiseen tai ylipäänsä syvemmän ymmärryksen tavoittamiseen elämäsi suhteen. Myös kaikki nämä osa-alueet saattavat toteutua yhden hoitokerran aikana, tilanteestasi riippuen.

Hoitajana toimin puhtaasti intuitiivisena kanavana kaikelle sille mitä hoidossa tapahtuu. Erityisen herkän kehoni avulla tunnen itsessäni hoidettavan tukosalueet ja autan niitä vapautumaan energiatason kautta. Tavoitan myös hoidettavan alitajuisia tunnetiloja ja ajatusrakenteita, jotka pitävät yllä jumiutuneita tilanteita tai saavat aikaan oireita fyysisellä- tai mielentasolla. Kohtaan jokaisen hoidettavani oireilun ilmenemiskohdasta riippumatta fyysis-psyykkis-henkisenä kokonaisuutena ottaen huomioon aina myös ihmisyyden sielullisen näkökulman.

”Keho ja mieli ovat hengen aistinelimiä”.

Intuitiivinen energiahoito siis tapahtuu energiatason kautta, joka on syytaso kaikelle näkyvälle oireilulle ja ilmentymille. Olen erikoistunut energia-anatomian tuntemukseen, siihen miten energiatason epätasapaino näyttäytyy ja ilmenee mielen ja kehon tasoilla. Autan Sinua tiedostamaan näitä yhteyksiä ja ymmärtämään omalla kohdallasi mitä oireilusi ja elämän haasteesi yrittävät tuoda Sinulle näkyväksi, jotta voisit tehdä tarvittavia korjauksia ja tavoittaa uudenlaisia näkökulmia tilanteeseesi, sekä ymmärtää laajemmin keho-mieli-henki yhteyttä itsessäsi hyvin konkreettisesti.

Lue tarkemmin Intuitiivisesta energiahoidosta

 

Oman Varjon kohtaaminen – apuna Intuitiivinen Energiahoito

imagesUON4M13XOman varjon kohtaaminen on harvoin miellyttävää ja johtaa meidät hetkellisesti pois mukavuusalueeltamme, mutta henkinen vapaus, sisäinen turvallisuuden tunne ja riippumattomuus, joka siitä ajan kanssa väistämättä seuraa on todellakin kaiken uskalluksen ja kärvistelyn arvoista.

Usein etsimme kaipaamaamme helpotusta ja turvaa ulkopuoleltamme koko elämämme – toisista ihmisistä, asioista ja olosuhteista, kuitenkaan löytämättä niitä sieltä koskaan niin, että voisimme kokea pysyvää rauhaa ja levollisuutta omassa itsessämme. Sen sijaan, että kääntyisimme rohkeasti omaan sisimpäämme, siihen ainoaan kohtaan, johon meillä on todellisia vaikutusmahdollisuuksia pysyvästi.

Varjo koostuu yleensä kaikista niistä väärinkäsityksistä, joita olemme elämämme varrella itseemme imeneet, tunnelukoista, -taakoista sekä uskomuksista ja ehdollistumista, jotka määrittävät mikä meille on mahdollista ja mikä ei. Varjo on se osa itseämme, jonka toivoisimme olevan toisenlainen, osa jonka haluamme häivyttää ja torjua, jonka olemassa olo saa meidät kiemurtelemaan kiusaantuneisuudesta ja häpeästä, jopa kieltämään sen kokonaan.

Kaikki varjot kuitenkin lakkaavat olemasta varjoja kun ne kohdataan ja valaistaan. Tiedostaminen on se valo, jota tässä kohtaa tarvitaan. Suostuminen vallitsevaan sen hetkiseen todellisuuteen, vaikka se tuntuisi aluksi kuinka kiusalliselle ja vaikealle tahansa. Vastustamisesta ja kieltämisestä luopuminen, siirtyminen suostumisen ja hyväksynnän tilaan.

Usein tiedostamisen ongelma on siinä, että varjot vaikuttavat pääosin alitajunnassa, ja niihin voi olla vaikea välillä päästä käsiksi suuresta halusta huolimatta. Joskus ajatuskin varjojen kohtaamisesta voi nostaa pintaan vahvoja turvattomuuden tunteita, jopa pelkoja hajoamisesta ja sekoamisesta. Siksi ulkopuolinen apu voi olla tärkeää ja nopeuttaa tätä kohtaamis- ja tiedostamisprosessia huomattavasti.

Yksi erittäin toimiva ja turvallinen tapa tutustua omaan varjoonsa on Intuitiivinen Energiahoito. Siinä et ole yksin ja voit 100% luottaa, ettei sisäinen viisautesi tuo koskaan näkyviin ja esille muuta kuin sen mitä olet valmis kohtaamaan ja vastaanottamaan.

Lue tarkemmin Intuitiivisesta Energiahoidosta