Turvan tunne on kehollinen kokemus, jonka tavoitamme, kun voimme asettua rauhassa omaan kehoomme ja maaperän kannatteluun – silloinkin kun tunnemme pelkoa ja turvattomuutta.
Mitä enemmän olemme kokeneet emotionaalista ja/tai fyysistä turvattomuutta elämän varrella, etenkin lapsuudessa, ilman riittävää ympäristön vakautta, riittävää turvaa tuovaa kanssasäätelyä ja vakaata yhteyttä toisiin, sitä enemmän kehoomme ja energeettiseen systeemiimme on tallentunut selviytymismekanismeja eli automationa tapahtuvia reaktioita, joilla pyrimme rakentamaan ja tavoittamaan turvaa tiedostamattoman tai tiedostetun hallinnan ja kontrolloinnin kautta. Toisessa hetkessä yliviritymme, toisessa saatamme lamaantua – molemmissa poistumme vakaasta yhteydestä kehoon, kun koemme jonkin asian, tunteen, tapahtuman tai vuorovaikutustilanteen ylivoimaiseksi tai se muistuttaa sellaisesta, joka joskus on ollut yksin liian ylivoimaista kestää ja läpivirrattaa.
Lisäksi herkät ihmiset kokevat usein omaa kehoaan turvattomaksi siksi, että se saattaa reagoida pelottavankin voimakkaasti kaikkeen itselle sopimattomaan ja hermostoa ylikierroksille saavaan – myös silloin kehosta irrottautumisesta on saattanut tulla automaattinen selviytymiskeino.
Turvattomuus (niin kuin kaikki muutkin haastavat aiheet) on teema, jota aktivoituu kohdattavaksemme spiraalimaisesti uudestaan ja uudestaan yhä syvemmältä sitä mukaa, kun löydämme lisää kehollisia ja sisäisiä voimavaroja, sekä syvenevää ymmärrystä omasta itsestämme ja meissä vaikuttavista mekanismeista. Saamme pala palalta esiin uusia kerroksia, joissa sisään jäänyt ja systeemiin tallentunut turvattomuus pyrkii muuntumaan turvaksi.
Turvattomuuden pintaan aktivoijana toimivat usein stressaavat- ja muutosvaiheet elämässä, sairastumiset ja menetykset, sekä muut yllättävät tapahtumat, jotka horjuttavat perusturvan kokemustamme.
Työpajassa tutkimme turvaa ja turvattomuutta kehollisena kokemuksena, sekä tunnistamme ja vahvistamme itsessämme turvan kokemukseen vaikuttavia kehollisia ja sisäisiä voimavaroja.
Työpaja koostuu alustuksesta ja erilaisista kehollisista ja havainnointi harjoituksista, joilla voit ohjatusti ja turvallisesti tutkia omaa suhdettasi ja tämän hetkistä todellisuuttasi aiheeseen liittyen, mukana myös inquire kirjoittamista. Lopuksi turvaa vahvistava meditaatio.
Käsiteltäviä asioita;
-turva ja turvattomuus kehossa
-turvattomuudesta turvallisuuden tunteeseen
-kehollisia voimavaroja, niiden tunnistamista ja vahvistamista
-luonnollinen hengitys vakauttajana
-maadoitus, rajat ja tila kehollisen turvan edellytyksinä
-sieluyhteys sisäisenä voimavarana
Työpaja on uusinta paljon kiitosta saaneesta viime marraskuun työpajasta – joten Lämpimästi tervetuloa, jos et silloin päässyt mukaan tai näet tämän nyt ensi kertaa 💗
Lue myös artikkelini Turvattomuus kehollisena kokemuksena ja turvaan pääseminen
Osallistuaksesi tarvitset ilmaisen Zoom sovelluksen, rauhallisen tilan ja muistiinpanovälineet. Kaikki pitävät kamerat päällä, jotta olemme avoimessa ja turvallisessa yhteydessä toisiimme. Kenenkään ei tarvitse välttämättä osallistua puhuen, käytössä chat kysymyksille ja kommenteille. Työpajaa EI TALLENNETA. Välissä 10min tauko.
HINTA; 45€ sis. alv 25,5%
ILMOITTAUTUMISET 23.2. mennessä TÄSTÄ
MAKSAMINEN; Vahvistat paikkasi maksamalla osallistumismaksun 24.2. MENNESSÄ tilille FI51 8000 197057 1239 Hyvänolonhoitola Keiju VIESTI MAKSUUN; Online työpaja 27.2.
Osallistumislinkin lähetän spostiisi viimeistään tuntia ennen tapahtumaa. KATSO MYÖS ROSKAPOSTI!
Jos et jostain syystä pääsekään mukaan, peruthan ilmoittautumisesi varausvahvistuksesta tai ilmoitat siitä minulle sari@hoitolakeiju.fi
VETÄJÄ; Sari Saario – Henkinen Kätilö, Intuitiivinen Parantaja, Tunnekehoterapeutti, Herkkyyden erityisasiantuntija, Vyöhyketerapeutti, Psykofyysinen hengitysterapia- ja hengityskoulu ohjaaja, Logoterapiaohjaaja, Vapauttavan maalaamisen ohjaaja, Elämäntaide ohjaaja.
Minusta voit lukea tarkemmin TÄÄLTÄ