Masennuksen ja uupumuksen henkinen merkitys – ilta to 19.12. klo 18-20

Masennus ja uupumus ovat aikamme ilmiöitä, jotka kutsuvat meitä kuuntelemaan itseämme ja ottamaan vakavasti sen mitä kuulemme. Sielumme haluaa niiden kautta auttaa meitä lähemmäksi sitä, joka alkuperältämme olemme, tarkistamaan suuntaamme ja näkemään sen mikä esteeksi on muodostunut.  Luonani käy paljon ihmisiä, jotka ovat uupuneita ja/tai masentuneita, enkä ole koskaan tavannut yhtäkään, jolla ei olisi tilaansa aivan selkeät sisäiset ja inhimilliset syyt.

Hoidettaessa näitä tiloja pelkästään lääkitsemällä ja ohittamalla ihmisen henkinen olemassa olo, sekä vakava kutsu pysähtyä itsensä äärelle, monimutkaistamme alkuperäistä ongelmaa ja viemme mahdollisuuden ihmisen omiin vaikutusmahdollisuuksiin. On täysin eri asia kohdata masennus ja uupumus sattumanvaraisina häiriötiloina, kuin tarkoituksenmukaisina oireina, joiden kautta on mahdollista löytää aito itsensä kaiken opitun, kasvatetun, tukahdutetun ja kielletyn alta. Vaikka näiden tilojen yhteydessä on havaittavissa monia fysiologisia muutoksia, ne eivät kuitenkaan ole masennuksen ja uupumuksen syy vaan fyysisen tason seuraus. Toipuaksemme meidän on uskaltauduttava katsomaan juurisyitä. Se vaatii raadollisen avointa tosiasioiden kohtaamista, oman vastuun tunnistamista ja halua kohdata kaikki se mikä saa meidät kadottamaan elämänvoimamme.

Tässä illassa käymme läpi masennuksen ja uupumuksen juurisyitä, niiden henkistä merkitystä ja laajennamme näkökulmaa yleisesti vallitsevasta. Alustus aiheesta, keskustelua ja yhteyden vahvistamista omaan elämänenergiaan meditaation kautta.

Oviraha käteisellä 28€ 

Varaa paikkasi TÄSTÄ 10.12. mennessä. Mukaan mahtuu 12. Peruuttamattomat tai alle 24h sisällä tehdyt peruutukset veloitetaan kokonaan!
Paikka; Hyvänolonhoitola Keiju, Pöytäalhontie 76 Järvenpää
Vetäjä; Sari Saario – Henkinen parantaja, tunnekehoterapeutti, logoterapia ohjaaja, psykofyysinen hengitysterapia ohjaaja, vyöhyketerapeutti, kehoterapeuttinen hieroja, NLP-practitioner

 

 

Jätä kommentti